Sakaristonmäen ideakilpailun voitti ehdotus ”Marjonportti”

Kouvolan kaupunki järjesti syksyllä 2018 yleisen suppean ideakilpailun Sakaristonmäen alueen kehittämisestä. Kilpailun tarkoituksena oli tutkia täydennysrakentamisen mahdollisuuksia alueen arvot säilyttäen.

Kouvolan Sakaristonmäki, 1. palkinto: Marjonportti, tekijä: Lasse Olaste
Kouvolan Sakaristonmäki, 1. palkinto: Marjonportti, tekijä: Lasse Olaste

Sakaristonmäen ideakilpailun on voittanut Lasse Olaste ehdotuksellaan Marjonportti. Palkintolautakunnan mukaan voittanut ehdotus erottui edukseen huolellisen ja ammattitaitoisen lähestymistapansa ansiosta. Tekijä on kehittänyt kilpailualueen osia tasapuolisesti ja ottanut paikalliset lähtökohdat hienosti huomioon.

Toinen palkinto annettiin ehdotukselle Cittá Verde, jonka oli tehnyt Kangas & Vuorinen Arkkitehdit Oy ja kolmas palkinto työlle Apila, jonka oli laatinut Timo Veijonsuo. Kaksi työtä lunastettiin: TREA Team for Resilient Architecture Oy:n Reitit ja Aino Aspialan ja Sanna Meriläisen ehdotus Tree Urbanism.

Kilpailulla haettiin suuntaviivoja alueen maankäytölle asemakaavoituksen pohjaksi. Kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö ja  uuteen käyttöön vapautuneet kohteet alueella antoivat erityiset lähtökohdat ideakilpailulle.

 

Lisätietoja ja arvostelupöytäkirja löytyvät kilpailukalenterista.

Hae sivustolta: