Joensuun Vanha Jokela valittiin Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi

EuNoF ehdottaa kohdetta yhdeksi Euroopan merkittävimmäksi uhanalaiseksi kulttuuriperintökohteeksi. Eurooppalaisen kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran ja Euroopan investointipankin yhteistyönä toteuttama The 7 Most Endangered -ohjelma kokoaa julkiset ja yksityiset yhteistyökumppanit etsimään kestäviä ratkaisuja seitsemän hankkeeseen valittavan kohteen pelastamiseksi. Ensimmäinen luettelo uhanalaisista kohteista julkistetaan Europa Nostran 50-vuotisjuhlakongressissa Ateenassa 16. kesäkuuta.
”Kyseessä on kulttuurihistoriallisesti arvokas kiinteistökokonaisuus. Ravintolana vuonna 1934 aloittanut Vanha Jokela, jonka hirsikehikko on 1800-luvulta, ja vuonna 1939 valmistunut entinen Kino Karjala ansaitsevat tulla pelastetuiksi. Kerroksellinen rakennustapa ja rakennusten kierrätys eri käyttötarkoituksiin olivat tuolloin vielä mahdollisuus, nykyään näitä keinoja ei juuri arvosteta”, EuNoFin puheenjohtaja Tapani Mustonen toteaa.
Rakennus edustaa sotia edeltäneen ajan maaseutukaupungin ajatusmaailmaa ja kulttuuria. Ravintola ja hotelli ehtivät toimia samoissa tiloissa reilun 70 vuoden ajan. Hotelli-ravintola oli vuosikymmenten mittaan kohtaus- ja majoituspaikka monelle kansallisesti sekä kansainvälisesti merkittävälle taiteilijalle ja kulttuuripersoonalle. Tällä hetkellä rakennus on tyhjillään.
Ehdotuksen Vanhan Jokelan kiinteistön valinnasta Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi teki Rakennusperinneyhdistys Räppänä, joka on myös tehnyt rakennuksesta suojeluesityksen Pohjois-Karjalan Ely-keskukselle. Rakennuksen omistaja Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö vastustaa suojelua vedoten rakennuksen huonoon kuntoon. Museovirasto puoltaa suojelua, ellei rakennuksen kunnostaminen muodostu kohtuuttomaksi.
Muut ehdotukset Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi olivat: Alvar Aallon suunnittelema suojeluskuntatalo Suoja Jyväskylän keskustassa, Keravalla Yli-Keravan kylän Postlar-Mattila-talon peltomaisema, joka innoitti Jean Sibeliusta Finlandian säveltämisen aikoina, Empirekartano Monrepos Viipurin vieressä, Toll-suvun vuonna 1785 rakennettu hautakappeli Vihdissä, Valola-säätiön kokoelma, Kivinokan vapaa-ajanviettoalue Helsingissä, Gustavsvärnin merilinnoitus Hangon edustalla ja Linnanmäki Someron Saarentaan Kylässä muinaismuistoalueineen.
Yksittäisten kohteiden lisäksi uhanalaisimmaksi kohteeksi ehdotettiin kaikkia kuntaliitosten myötä näivettyviä paikallismuseoita.Lisätietoa:http://www.europanostra.fihttp://www.europanostra.org
Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja, arkkitehti Tapani Mustonen arkkitehti tapani.mustonenarkkitehditmustonen.fi puh. 050 569 5704, 09 825 31 220.Julkaistu 12.3.2013
Takaisin

Hae sivustolta: