Unelmien Eteläranta

Helsingin postikorttimaisema, sen tutut näkymät ja satamamiljöö, saattaa pian saada uutta ilmettä. Maaliskuussa 2021 järjestettävässä laatu- ja konseptikilpailussa alueelle haetaan kokonaissuunnitelmaa, jossa Eteläsataman terminaalitoimintojen ja pysäköinnin käytössä oleva alue muuttuisi julkiseksi kaupunkitilaksi. Alueelle on mahdollista ehdottaa kulttuuri-, palvelu-, liike- ja muuta toimitilarakentamista, muttei asumista. Kilpailu käsittää myös uudelle arkkitehtuuri- ja designmuseolle suunnitellun alueen.

Kaupunkimaisema kuitenkin elää ajassa. Kauppatorin historiallinen ympäristö on hiljalleen kehittynyt turisti- ja elämyskohteeksi kylpylöineen ja maailmanpyörineen, joita perustellaan tilapäisyydellä. Uhkaako kaupungin merellisen siluetin näkymiä pirstaloituminen ja kuinka laadukas suunnittelu taattaisiin tulevaisuuden Etelärannan osalta?

Kaupunkitutkija, TkT Kaarin Taipale on ottanut kantaa Etelärannan kehittämiseen useaan otteeseen. Hänen mukaansa  alueella on erityisluonne, johon uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo ei istu. Erityisesti alueen kehittämisvarauksesta käytävän konseptikilpailun hän näkee ongelmallisena.

Taipale luonnehtii aluetta julkisena ulkotilana, joka juhlii merellisyyttä. Vaikka Etelärantaa pitääkin voida kehittää, on näkymä Suomenlinnaan, laivaliikenteen läsnäolo ja merenrantabulevardimaisuus osa tunnusomaista helsinkiläistä maisemaa, jossa etenkin vapaana seisova, “wow-arkkitehtuuria” edustava museorakennus olisi outo.

“Kaupunkikuva-termin sijaan puhun mieluummin kaupunkitilasta. Ja paikasta, missä museo oikeasti toisi kulttuuria ja elämää ympäristöönsä. Eteläranta ja Kauppatorin alue on kansallismaisemaa, joka ei hirveästi kaipaa “elävöittämistä”. Lisäksi se on aika vaikeasti saavutettavissa.”

Eteläranta ja Kauppatorin alue on kansallismaisemaa, joka ei hirveästi kaipaa “elävöittämistä”.

Taipale ehdottaa, että uusi museo tulisi saada lähemmäs “arkista hyörinää” ja kehottaa tarkastelemaan vertailun vuoksi vaikkapa sellaisia alueita kuin Keski-Pasila tai Hanasaari, joihin nykyisellään on hyvät liikenneyhteydet. Paitsi että Etelärannan tontti on hänen mielestään epäsovelias paikka uudelle museolle, tulisi wow-rakennuksen mielekkyys ylipäänsä arvioida uudelleen. Taipale kysyykin, miksi museon toiminnoille ei alkuvaiheessa haettaisi tiloja jostain muualta.

“Miksi uudisrakennus? Ensisijaisen tärkeätä on, että saadaan uusi museoinstituutio muodostettua ja siinä riittää jo haastetta.”

Taipaleen näkemyksen mukaan konseptikilpailulla alkavassa prosessissa haetaan ensisijaisesti investorin etuja elinvoimaisen kaupunkiympäristön sijaan.

““Toteutuskelpoinen” on sana,  jonka kohdalla moni menee halpaan. Sehän tarkoittaa tässä vain sitä, että kaikelle ehdotettavalle rakentamiselle on varmistettu yksityinen rahoittaja.” Grynderi voi rakentaa museon lisäksi toimistoja, liiketilaa ja hotellin. Tässä kokonaisuudessa arkkitehtuuri- ja designmuseon rooli on olla imagohanke ja turistirysä.”

Helsingin kaupunginmuseon kulttuuriympäristön vs. päällikkö, FT Johanna Björkman kertoo, että kaupunginmuseon näkökulmasta on hyvin tiedostettu paikan erityismerkitys sekä maisemalliset ja kulttuuriympäristön kerrostumat:

“Etelärannan kehittäminen on ollut nyt pitkään esillä ja mukana kaupunkistrategiassa, mutta meidän näkökulmamme on tuon kulttuuriympäristön vaaliminen ja siitä lähdetään tarkastelemaan aluetta kaikessa työssä. Osallistumis- ja arviointisunnitelma oli nähtävillä ja samoin alueen suunnitteluperiaatteet (OAS tulee kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn 30.3., toim. huom.) ja niissä on oikein hyvin on tunnistettu kaikki olemassa olevat arvot.“

Björkmanin mukaan alue on monenlaisten päällekkäisten arvojen tihentymä, jossa kohtaavat Unescon maailmanperintökohteen (Suomenlinna) suojavyöhykealue, valtakunnallisesti merkittäväksi arvotettu rakennettu kulttuuriympäristö sekä paikalliset ja maakunnalliset maisematekijät. Paljon tulee puhututtamaan myös Tähtitorninvuoren asema ja sen vanha historiallinen puisto. Täytyy suorittaa maiseman herkkyystarkastelua ja arvioida muutosten vaikutuksia.

“Huoli jatkossa tietysti on, että kuinka pystytään vaalimaan näitä kun uutta rakentamista ollaan jo mahdollistamassa laajamittaisesti”, Björkman toteaa.

Björkman muistuttaa, että samanaikaisesti työstetään myös Kauppatorin kaavoitusta sekä Eteläsataman itäosan ja Katajanokanrannan asemakaavoja, minkä vuoksi hän on seurannut keskustelua tiiviisti.

“Alueella on hyvin vanhoja 1800-luvun kaavoja ja esimerkiksi Kauppatorin symbolimerkitys on ihan samanmoinen arvojen tihentymä sekin. Meidän näkökulmasta 200-vuotinen toiminta torina on toivottavaa ja että se edelleen voisi sellaisena jatkaa toimintaansa. Kaikissa näissä keskusteluissa talouden realiteetit tulevaisuuden käytön suhteen on kuitenkin tiedostettava. Toiminnan torina täytyisi olla myös kauppiaille kannattavaa. Myyntitoiminnot eivät voi olla olemassa esimerkiksi vain turismin vuoksi.”

“Hyvä kaupunkiympäristö syntyy ehkä kuitenkin siitä, että asioita tehdään laadukkaasti ja pitkällä aikajänteellä. Pohditaan niiden kestävyyttä. Siitä näkökulmasta jatkuva tilapäisten rakenteiden tuominen ehkä hajottaakin sitä kokonaisuutta”, Björkman pohtii.

Hyvä kaupunkiympäristö syntyy ehkä kuitenkin siitä, että asioita tehdään laadukkaasti ja pitkällä aikajänteellä.

Björkman huomauttaa tilapäisyyden muuttuvan joissain olosuhteissa pysyväksi. Etelärannan kohdalla jatkuva tilapäisyys, esimerkiksi paikoitusalueen alleviivaaminen siinä, mihin museon toivotaan nousevan, vie keskustelussa kuitenkin ohi itse asiasta. Aluetta olisi hyvä tarkastella pitkän perspektiivin kautta, aina 1700-luvulle saakka. Sataman lisäksi on aina ollut myös muita toimintoja.

Vaihtoehtoisia näkymiä Etelärantaan

Mikä Etelärannassa sitten on arvokkainta ja mitä se voisi tulevaisuudessa tarjota?

“Yhteyksien parantaminen Kaivopustoon, jalankulku- ja pyöräilymahdollisuudet rannassa – jos niitä saadaan parannettua, niin onhan se toki hyvä asia myös tässä vanhassa satamaympäristössä ja edistää merellisen Helsingin tavoitteita kaupunkistrategiassa”, sanoo Johanna Björkman.

“Henkilökohtaisesti koen että meri ja ikoniset näkymät Tähtitorninmäen laelta, vene- ja laivaliikenne, pysähtymispaikat meren äärellä, ne ovat tosi hyvä juttu, joita pitäisi korostaa eikä vaarantaa”, Björkman sanoo.

Kaarin Taipaletta huvittaa, että konseptikilpailua markkinoitaessa puhutaan merenrantabulevardista ja kävelykeskustan laajentamisesta, kun kyse kuitenkin on alueen laajempien rakentamismahdollisuuksien kartoittamisesta.

“Minä olen toistanut sitä rantabulevardia usein. Täytyy kunnioittaa vanhaa Merikadun ja Eteläsataman merifronttia – rakennusten seinämää, jonka edessä on vapaa rantavyöhyke. Sitä, mikä alkaa jo Hernesaaren kärjestä ja kulkee Eiran editse, Ursulan ympäri ja Klippanille. Jos se jatkuisi sen henkisenä koko matkan Etelärantaan ja Kauppatorille, siinä voisi olla kaikennäköisiä paviljonkeja ja ravintoloita”, arvioi Taipale.

Arkkitehtuurin historian professori emeritus Tore Tallqvistilla on erilainen ratkaisu tarjota. Museon voisi toteuttaa ylemmäs Tähtitorninvuoren rinteeseen. Se on kaupunkimaiseman saumakohta, johon vakuuttavaa arkkitehtuuria voidaan toteuttaa yksinkertaisin keinoin ja museon liittäminen takana olevaan puistoon takaa ajallisen syvyyden, jota Etelärannalla on nyt kahden vuosisadan verran. Tuomiokirkkoa ja Suomenlinnaa kohti avautuvat näkymät tulee voida säilyttää. Rakennuskanta ei saa nousta sen tielle.

Tallqvistin mukaan prioriteetit koko alueen suunnittelussa tulisi tarkentaa ja edetä vaihe vaiheelta. Hän kokee, että Etelärannan kehittämisessä on lähdetty liikkeelle hätiköiden. Pitäisi katsoa pienempiä kokonaisuuksia.

“Ensimmäinen etappi on ratkaista museon paikka ja sovittaa sen kompleksisuus kansallismaisemaan, jossa voi nähdä kaupunkihistoriaa aina Sundmanin talosta Palace-hotelliin. Näiden jatkeeksi rakentuvan museorakennuksen tulisi olla “konstailematon korulipas”, joka riittävän nopeasti siirtää ohikulkijan ajatukset itse rakennuksesta sen arvokkaaseen sisältöön. Samalla museon keskeinen tehtävä on esiintyä Eteläsataman laajemmassa kaupunkimaisemassa sen näkyvänä ja itsenäisenä osana. Näkyvä museo rinteessä olisi eräs tapa toimia. Seuraavaksi olisi ratkaistava, onko edessä oleva rakennuskanta sokkeliaihe takana olevalle puistolle vai sekä puistolle että museolle.”

Rakennuspaikka ottaa muodonannossa aktiivisen roolin, jos museorakennus sijoitetaan Tähtitorninvuoren kupeeseen ja toteutetaan esimerkiksi yksinkertaisin vertikaalisin viivoin sekä levy- ja valoarkkitehtuurin keinoin. Aikasyvyyttä ja historiaa hyödynnettäisiin, kun ylhäällä sijaitseva puisto kytkettäisiin uudisrakennuksen aktiiviseksi ulkotilaksi.

“Jos ajatellaan, että siellä olisi kolme syvyyttä rakentamisessa pitkin rantaa: sokkeliaihe, puiston reunasta ulos työnnettynä museo, ja tämä katualue (Laivasillankatu) joka jäisi puiston alapuolelle – nämä ovat aikataulun seuraavia tehtäviä suunnitella.”

Tallqvist varoittaa, ettei alueesta saisi tulla “rakennusoikeuksien kaatopaikkaa”, sillä hän on ollut tyytymätön viimeaikaisiin suurhankkeisiin Helsingissä. Kaupungissa on hänen mielestään perinteenä rakentaa aina vähintään yksi kerros liikaa.

“Vanha kiinalainen sananlasku kuuluu: Aika ei viihdy siellä, jossa se ei ole ollut. Etelärannan tyhjä ranta-alue ei ole pelkästään meidän sukupolvemme rakennustyömaa, eikä kaipaa uutta Triplaa.”

Aika ei viihdy siellä, jossa se ei ole ollut.

Tallqvist toivoo, että paikalle saataisiin maamerkki, museorakennus, jolla on kiinteä yhteys kaupunkirakenteeseen.  Arkkitehtuurin suuret linjat, jotka määräytyvät maisemasta ja historiasta, olisivat silloin hyvässä mallissa.

“Mielestäni ei pitäisi etsiä vain yhtä rakennuttajaa vaan palstoittaa näitä osia niin, että syntyy kompleksisuutta ja värikkyyttä. Kävelykeskusta ja rekkaliikenteen suitsiminen on sekin hyvä asia. Mutta nyt ensiksi rakentaisin museon ja korjaisin rikkinäisen rantaviivan. Sitten kun se on tehty, niin jatketaan. Unelmissani varaisin tähän mielelläni vaikka sata vuotta – näin eläkkeellä olevan professorin näkökulmasta – kiire on kulttuurimme pahin vihollinen.”

Joni Kling