Vapaata sääntelemätöntä markkinataloutta edistävä ajatushautomo julkaisi raporttinsa, jossa koko kaavoitusjärjestelmä ja demokraattinen päätöksenteko maankäytön suunnittelussa asetettiin kyseenalaisiksi. Raportissa viitattiin Helsingin asuntotilanteeseen, vaadittiin sosiaalisen asuntotuotannon ja HITAS-järjestelmän purkamista sekä kaupungin maaomaisuuden luovuttamista yksityisomistukseen. Maankäyttö tulisi kilpailuttaa kevyen liikenteen väyliä myöten.
Normitko syynä kalliisiin asuntoihin?
Norminpurkutalkoita ja sääntelyn vähentämistä on tarjottu lääkkeeksi niin asuntopulaan kuin korkeisiin hintoihin kasvukeskuksissa. Sipilän hallituksen yritykset normien purkamiseksi ovat jääneet toistaiseksi retoriikan asteelle. Kaavavalitusoikeuteen puuttumisen oikeusoppineet ehtivät jo tyrmätä epädemokraattisena ja tehottomana yrityksenä nopeuttaa kaavoitusta.
Rakennusteollisuus on syyttänyt kaavoittajia korkeista kustannuksista ja julkaissut omat arvionsa. Asemakaavamääräyksiä hinnoiteltiin esteettömyysvaatimuksia ja väestönsuojia unohtamatta. Tasakatosta poikkeavat kattomuodotkin saivat oman hintalappunsa. Autopaikkanormit koettiin kalliiksi ja epäoikeudenmukaisiksi. Osa kustannuksista kun valuu autottomien maksettavaksi.
Mediassakin on vastustettu näkyvästi sääntelyä ja ohjailua. Asuntorakentamista leimaavan tylsyyden ja lähiömäisyyden on katsottu johtuvan rakentamismääräyksistä sekä liian tarkasti laadituista asemakaavoista. Arkkitehdit ovat saaneet osansa moitteista.
Home- ja sisäilmaongelmia kauhistellessa on tuotu esiin, että ne olisivat liian tiukkojen energiatehokkuusmääräysten seurausta. Yleisiin sisäilmaongelmiin on varmasti monia syitä. Rakennusaikaiset virheet, räntäsateessa vettyneet villat ja kiire ainakin pohjustavat tulevia ongelmia.
Normit joista ei puhuta
Rakennus- ja asemakaavamääräykset harvoin tuottavat vaikeuksia hyvästä lopputuloksesta haaveilevalle suunnittelijalle. Todellisen haasteen muodostaa rakennusteollisuuden ja asuntotuottajien omaksuma normisto, joka ylittää tiukkuudessaan kaiken muun.
Tuottajien käyttämän normiston tavoitteena ei ole korkea laatu vaan kustannussäästöt. Valita voi lamellin tai pistetalon välillä. Rakennuksiin ei haluta rungon sisäpuolisia parvekkeita vaan lasitetut parveketornit. Sänkkäreillä mennään ellei kaavassa parempaa vaadita. Julkisivujen rappaaminenkin on ylimääräinen työvaihe, jota ei kaivata. Lattiaan asti ulottuvat ikkunat ovat rakennuttajalle kauhistus kuten kaikki muutkin erikoisuudet. Tavallisesta poikkeavasta on tullut synonyymi tuhlaukselle.
”Mitä pienempiä asuntoja, sitä parempi koska sijoittajillehan nämä menevät”
Huonelukuun sidotut asuntojaukaumat laaditaan jopa puolen neliön tarkkuudella. Asunnoissa onkin luovuttu kaikista turhista hukkaneliöistä – kuten mainos kuuluu – paitsi saunoista. Mahdollisimman monia asuntoja syöttävässä porrashuoneessa ei saa olla turhaa väljyyttä tai koreutta. Kovan rahan maailmassa ei kaivata katutason liiketiloja eikä naapurikontakteihin houkuttelevia yhteistiloja.
Säästötalkoilla halvempia asuntoja?
Säästötalkoisiin osallistuneelle suunnittelijalle totuus paljastuu kun kohteen markkinointi alkaa. Vaikka kaikesta tingittiin, saatiin aikaiseksi ihan yhtä kallista kuin naapurikorttelissakin – ainakin jos neliöhintoja on uskominen!