Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus kompuroi

Kaavajärjestelmää ehdotetaan yksinkertaistettavaksi niin, että olisi vain kaksi, mahdollisesti kuitenkin kolme kaavatasoa: uuden tyyppiset maakuntakaava ja kuntakaava sekä kaupunkiseutukaava. Kuulostaa ’ketterältä’, mutta lähempi tarkastelu paljastaa muuta.

Maankäyttö- ja rakennuslain nykyversio tuli voimaan 1.1.2000. Vuosien varrella pykäliä on tarkistettu, mutta nyt tehdään kokonaisuudistusta, jonka edellinen jo hallitus aloitti.

Parhaillaan on liikkeellä ympäristöministeriön kommenttipyyntö ”uutta alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää koskevista alustavista pykäläluonnoksista ja niiden perusteluista”. Juhannukselta aloittanut uusi hallitus ei ilmeisesti ole juuri muokannut edeltäjänsä ehdotuksia. Riveillä ja rivien välissä näkyvät nimittäin rakennusliikkeiden ja maanomistajien sorkanjäljet eivätkä vielä uuden hallituksen linjaukset.

Hallitusohjelmassa todetaan MRL:n uudistuksesta näin: ”Uudistuksen päätavoitteita ovat hiilineutraali yhteiskunta, luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen sekä rakentamisen laadun parantaminen ja digitalisaation edistäminen. Lisäksi on otettava huomioon yhdyskuntarakenteen sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Kuntien kaavamonopoli ja kaavahierarkia säilytetään, kaavaprosessin sujuvuutta edistetään ja kuntien maapolitiikkaa vahvistetaan. Kaavoitus perustuu kattaviin vaikutusarvioihin. Alueiden käytön laillisuuden valvonta säilyy viranomaistoimintana vähintään nykytasolla.

Ilmastonmuutoksen torjunta otetaan huomioon niin kaavoituksessa, rakentamisessa kuin rakennuskannan ylläpidossa. Yhdyskuntarakenteen tulee tukea ilmastonmuutokseen sopeutumista sekä suosia kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä erityisesti kaupunkiseuduilla. Vaalitaan kulttuuriympäristöjä ja vahvistetaan luonnon monimuotoisuutta myös kaupunkiympäristössä.”

Alustavassa lakiluonnoksessa kaavajärjestelmää ehdotetaan yksinkertaistettavaksi niin, että olisi vain kaksi, mahdollisesti kuitenkin kolme kaavatasoa: uuden tyyppiset maakuntakaava ja kuntakaava sekä kaupunkiseutukaava. Kuulostaa ’ketterältä’, mutta lähempi tarkastelu paljastaa muuta.

Maakuntakaavaan jäisi vain kaksi oikeusvaikutteista elementtiä: liikennejärjestelmä ja viheraluerakenne. Silloin maakuntakaavalta häviäisi mm. aluerakenteen kehitystä ja kaupan suuryksiköiden sijoittumista ohjaava vaikutus. Samoin häviäisivät tiedot olemassa olevista rajauksista kuten pohjavesialueista, VATeista tai Natura-alueista. Jos hajarakentamiselle ei olisi esteitä, miten saavutettaisiin maankäytön ja liikenteen suunnittelun linkittämisestä toivottavat ilmastopoliittiset tavoitteet? Jos maakuntakaavalle haluttiin strategista merkitystä, mihin se katosi?

Kaupunkiseutukaava perustuu toiveajatteluun, että naapurikunnat saisivat keskenään sovituksi – ja päätetyksi! – yhteisistä maankäytön tavoitteista. Pääkaupunkiseudulle olisi jo ollut mahdollista laatia yhteinen yleiskaava. MAL-menettely on kuitenkin osoittautunut kaavainstrumenttia paremmaksi välineeksi. Siinä on konkretiaa ja porkkanoita, jotka houkuttelevat yhteistyöhön.

Ehdotettu yksi kuntakaava olisi tilkkutäkki, johon koottaisiin entisen yleiskaavan ja entisen asemakaavan tyyppisiä palasia, maanomistajien aloitteisiin perustuvia kaavoja ja asemakaavat korvaavia rakennusluvan sijoituspäätöksiä. Ajatus kuntakaavan skaalautuvuudesta tarkoittaisi käytännössä jatkuvasti muuttuvia erilaisia tarkkuusasteita eri alueilla. Tämä tekisi kunnan kokonaisvaltaisen, tavoitteellisen maankäytön suunnittelun mahdottomaksi.

Useassa kohdassa lakiluonnoksen henki ja kirjain on, ”ettei maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle aiheudu kohtuutonta haittaa.” Maanomistajan edun vahva korostaminen kyseenalaistaisi myös esimerkiksi rakennussuojelun ja ympäristönsuojelun perustan. Riippuisiko suojelukohteen arvo siitä, kuka kulloinkin sattuisi omistamaan kyseisen kohteen? Maanomistajan aloitteeseen perustuvasta kaavoituksesta tai asemakaavat korvaavasta rakennusluvan sijoituspäätöksestä ei vielä ole pykäläluonnoksia. Toivottavasti niitä ei tulekaan.

Kaarin Taipale

Kirjoittaja on tekniikan tohtori, kaupunkitutkija sekä kaupunki- ja maakuntapoliitikko. Hän on ollut mm. Arkkitehti-lehden päätoimittaja, Helsingin rakennusvalvonnan päällikkö ja kaupunkien kestävän kehityksen maailmanjärjestö ICLEIn puheenjohtaja.

Hae sivustolta:

X