”Kuka tarvitsee arkkitehtuurin tutkimusta?” Vielä vuosituhannen alussa ei ollut tavatonta joutua vastaamaan tällaiseen kysymykseen, jonka kollega esitti yliopistomme arkkitehtuurin laitoksella. Joskus jäin itsekin miettimään, että kukapa tosiaan sellaista tarvitsee.
Asiat muuttuivat kuitenkin aika pian, kun yliopistojen rakenteita alettiin uudistaa. Arkkitehteja ei enää pidettykään kivana erikoisuutena, vaan meidät asetettiin samalle viivalle insinöörien kanssa. Rehtori antoi ymmärtää, että yliopistotoimintaan kuuluu tieteellisten artikkeleiden ja väitöskirjojen julkaiseminen. Sanottiin että niiden määrä vaikuttaa laitokselle myönnettävään vuosibudjettiin.
No, julkaisuja on vaikea kirjoittaa jos ei ole ensin tehty tutkimusta. Mutta onko yliopistollisten tulospisteiden kerääminen nyt mikään syy tutkimuksen tekemiseen? Ainakin tutkijat itse joutuvat kaivamaan motivaationsa ihan toiselta suunnalta.
Uutta tietoa tarvitaan
Rakennettu ympäristö ja sen suunnittelu ovat tavattoman laajoja ja monitahoisia tutkimuskohteita. Molemmista tarvitaan kuitenkin uutta tietoa, sillä rakentamisella voidaan saavuttaa kokonaiskulutuksemme kannalta merkittäviä energiansäästöjä. Rakennettuun ympäristöön on sidottu yli 70 prosenttia kansallisvarallisuudesta, joten on keksittävä tapoja nähdä se ennemmin resurssina kuin esteenä muutokselle.
Mutta arkkitehtuuri ei ole vain ekonomiaa ja ekologiaa. Suunnittelemissamme ja rakentamissamme ympäristöissä asuu ja työskentelee ihmisiä. Kuinka nämä ympäristöt tukevat ihmisten ja yhteisöjen arkea, juhlaa ja hyvinvointia? Lisääntyneen liikkuvuuden ansiosta ihmisten elinpiirit ovat eriytyneet toisistaan, ja laajenemisen vuoksi niihin kuuluu paljon rakennettua ympäristöä, jota ei oikeastaan ole suunniteltu lainkaan. Millaisia vaikutuksia rakennetulla ympäristöllä itse asiassa on ihmisten olemiseen ja käyttäytymiseen? Kuinka tätä symbioosia voisi parantaa?
Mutta mutta….
……eikös näitä asioita tutki jo kaiken maailman insinöörit, taloustieteilijät, sosiologit ja ympäristöpsykologit? Kyllä vain, ja kaikki ne tekevät sitä omista tieteenaloistaan ja näkökulmistaan käsin. Arkkitehdin panos tutkimukseen toisi mukanaan kokonaisvaltaisemman otteen, sillä ammattikunnallamme on ainutlaatuinen koulutuksen ja praktiikan mukanaan tuoma kyky ja rohkeus visioida ja muokata rakennettua ympäristöä. Tämä vaikuttaa myös siihen tapaan jolla tartumme tutkimuskohteeseen.
Arkkitehdin koulutus tähtää ennen kaikkea suunnittelutoimintaan ja niin pitää ollakin. Tutkimus voi kuitenkin parhaimmillaan toimia peilinä, jonka kautta pystymme ymmärtämään syvemmin omaa toimintaamme, suunnittelukohdettamme ja toimintaympäristöämme. Joillekin se on keino laajentaa omaa ammatillista työkenttää niille aloille, jotka ovat aikanaan meidän alaamme vallanneet. Ja lopulta tutkimus voi antaa myös uutta virtaa opetukseen. Tällä hetkellä useammallakin taholla pohditaan ja kokeillaan miten suunnittelua voisi käyttää tutkimusmenetelmänä – ja päinvastoin.