Kaupunki muodostuu väistämättä erilaisista ihmisistä erilaisine mielipiteineen ja tarpeineen. Konflikti on siis kaupunkiyhteisöön enemmän tai vähemmän sisäänrakennettuna. Konfliktia pyritään hallitsemaan sääntelemällä yksilöiden ja yhteisöjen toimintaa. Kaupungeissa maan- ja ympäristönkäyttöön liittyy paljon teknistä ohjeistusta sekä vastuita ja velvollisuuksia. Olemme pyrkineet rakentamaan ohjeistuksen ja menettelytavat siten, ettei konfliktia syntyisi, tai ainakin se olisi rationaalisesti hallittavissa. Samalla mahdollisen konfliktitilanteen syntymisen pelko voikin huomaamatta kaventaa toimintamahdollisuuksiamme ja rajata kaupunkisuunnittelua suuntaan, jossa ongelmien ratkaisu käy yhä haastavammaksi. Pahimmillaan se tuottaa kehnoja kompromisseja ja huonoja ratkaisuja samalla kun mm. uudet ympäristöongelmat vaatisivat aivan uudenlaisia ratkaisuja. Luovan ongelmanratkaisun kangistumisen ohella voimme myös hukata ainutlaatuisia mahdollisuuksia ja resursseja ”tekemällä varmuuden vuoksi” asiat kuten ennenkin.
Kaupunkisuunnittelussa pyrimme luomaan kaupunkitilaan eri keinoin elämyksellisyyttä ja kokemuksellisuutta. Sitäkin on usein rajattu toimivuuteen, terveyteen ja turvallisuuteen liittyvillä normituksella ja mitoituksella. Kaiteet, suojaetäisyydet, maksimikallistukset ja näkymäalueet ovat muuttaneet asfalttiviidakon osittain normiviidakoksi. Monet elämyksiin ja kokemuksiin liittyvät tekijät ja niihin liittyvät suunnitteluratkaisut on rajattu hyvää tarkoittaen pois. Samalla ne ovat ehkä löysentäneet tilankäyttöä ja latistaneet kaupunkiympäristön muotoilun keinoja. Tuottaako tarkkaan kontrolloitu ympäristö lopulta vain luutonta ja mautonta arkipäivän näyttämöä, jossa kaupunkisuunnittelun keinovalikoima kutistuu väreihin ja materiaaleihin? Ja niistäkin puolet voi rajata kustannuksiin tai asiakasmielipiteeseen vedoten pois. Ettemme vain vahingossa ärsytä tai loukkaa ketään… tai ettei vain joku soita tai kirjoita siitä lehteen.
Lähes kaikelle ohjaukselle ja käytännöille on varmasti hyvä ja perusteltu tarkoitus, eikä pyrkimystä tuottaa hyvää ympäristöä saakaan väheksyä. Hyvä ympäristö on kuitenkin enemmän kuin kontrolloitujen osatekijöiden ja menettelytapojen summa – ehkä sen syntyminen jopa edellyttää konfliktia. Ympäristötiedon tarkentuessa myös sääntelyn määrä todennäköisesti lisääntyy ja muuttuu koko ajan yksityiskohtaisemmaksi. Varautumalla uuteen konfliktiin estämällä edellisen toistuminen luomme todennäköisesti lisää toimintaamme rajoittavia tekijöitä. Tiukka rationaalinen toiminnan ja tilan hallinta vie kaupunkiympäristöstämme samalla pois ominaisuuksia, joita ihailemme vanhoissa keskiaikaisissa kaupungeissa: sattumanvaraisuutta, epäjärjestystä, näennäistä hankaluutta ja jopa vaarallisuutta – ympäristöä, joka tuottaa meille elämyksiä ja kokemuksia.
Tehdään varmuuden vuoksi –asenne pitäisikin ehkä muuttaa muotoon entä jos kokeilisimme –asenteeksi. Hyvällä suunnittelulla on tällöin ehkä entistä enemmän merkitystä myös konfliktien hallinnan suhteen. Konflikti on kuitenkin aina osa kaupunkia – ja meitä.