Etiikasta ja arkkitehtuurista

Köyhän Suomen nousu teollisuusvaltioiden eturiviin ei ole ollut yksiviivainen ja tuskaton projekti. Sotien jälkeinen siirtoväen asuttaminen pientiloille viivästytti elinkeinorakenteen modernisaatiota ja vinoutti yhdyskuntarakennetta. Laskun maksajiksi tulivat muun muassa kymmenet tuhannet 1960- ja 70 -luvuilla Ruotsiin muuttaneet. Kotimaa ei pystynyt heitä elättämään.

Arkkitehtikunnan panos jälleenrakennuskaudella oli huomattava. Rintamamiestalosta tuli käsite ja koti puolikkaalle sukupolvelle. Mutta myös kerrostaloarkkitehtuuri kehittyi, osin taloudellisten reunaehtojen, niukkuuden ja Aravan pakottamana tasolle, jota edelleen haikaillaan. Suurempi murros seurasi teollisen rakentamisen myötä. Arkkitehdit kokivat voimattomuutta eikä kriittisiä puheenvuoroja juuri esiintynyt kuin korkeintaan yleisenä kapitalismin vastustuksena.

Mikä on arkkitehtikunnan eettinen ja yhteiskunnallinen rooli tällä hetkellä? Maa on voimakkaasti jakautunut muutamaan kasvukeskukseen ja taantuvaan muuhun maahan. Rakentaminen on elpynyt, vaikka huippuvuosista ollaan vielä kaukana. Myös hitaammin kehittyvissä maakunnissa rakennetaan ja korvataan ”väärin” sijoittuneita rakennuksia uusilla. Arkkitehtien työllisyystilanne on hyvä, ja alalle kouluttautuvat voivat arvioida työmahdollisuutensa kelvollisiksi.

Vaikka taloustilanne on valoisampi kuin vuosiin, on taivaalla tummia pilviä. Globaalit uhkakuvat eivät ota väistyäkseen. Väestöräjähdys jatkuu, ja sitä myöten huoli resurssien riittävyydestä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen on eittämättä kysymys, jonka ratkaisusta riippuu enemmän kuin paljon. Vuonna 2016 kesken kansainvälisen tiedemiesuransa menehtynyt akateemikko, evoluutiobiologi Ilkka Hanski on vakuuttavasti pystynyt osoittamaan, millaista jälkeä luonnon monimuotoisuuden yksipuolistuminen yhdistettynä ilmaston lämpenemiseen tuottaa. Keskilämpötilan nousu kahdella asteella tällä vuosisadalla vie maapallon oloihin, jotka vallitsivat 3–5 miljoonaa vuotta sitten. Eliöstö ja kasvillisuus olivat silloin jotain aivan muuta mihin olemme sopeutuneet.[i]

Arkkitehtikunnalla on oma roolinsa, kun ihmiskunta etsii ratkaisuja tulevaisuuteensa. Modernismin pioneereja elähdytti pyrkimys suurempaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja terveellisempiin asuinoloihin. Kiintoisaa on, kuinka usein aivan muista syistä jonkin ilmiasun saaneesta muodostuu itseisarvoinen kaanon, jossa sen alkuperäinen tarkoitus hämärtyy. Modernismin demokraattinen muotokieli ja materiaalivalinnat omaksuttiin niin tehokkaasti, että ihminen ja humanismi rupesivat jäämään taka-alalle.

Imperatiiviksi tulleen energiatehokkuuden ei soisi muuttuvan pakkopaidaksi, jossa rakennuksen käytettävyys, viihtyisyys ja esteettinen korkeatasoisuus jyräytyvät. Arkkitehti- ja insinöörikunnan yhteistyö on välttämätöntä, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan torjua ja samalla kertaa turvata korkeatasoinen rakennettu ympäristö.

Lähde: Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille. Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa. Gaudeamus 2016.

Hae sivustolta:

X