Kuulin pari viikkoa sitten Lieven Ameelin luennon “Tarinoista kaupunkisuunnittelun lähestymistapana”, kerronnallisuuden teoriasta ja metodeista suunnittelussa, ajatuksesta että “kaavoitetaan tarinoita”. Ameel avaa houkuttelevasti kerronnallisuuden elementtejä ja keinoja, joiden avulla kaupunkisuunnittelua kertomuksina voi lukea, ymmärtäen paremmin niiden sisältöä, tavoitteita ja merkityksiä.
Koska en toimi kaupunkisuunnittelijana tai sen tutkijana enkä tunne narratiivin teoriaa, tarkastelen ilmiötä kauempaa. Kerronnallisuus kuitenkin on tuttu käsite arkkitehtuurin ja teorian yhteydestä. Kun lähestyn tilasuunnittelua kokemuksellisuuden kautta, ajattelen arkkitehtuuria enemmänkin verbeinä kuin objekteina (ajatus, mitä mm. Juhani Pallasmaa on korostanut), tai kun ajattelen arkkitehtuuria tapahtumana, käsikirjoituksena, (mistä esim. Bernard Tschumi on kirjoittanut).
Kerronnallisuutta kolmessa tasossa
Ameelin mukaan kaupunkisuunnittelussa kerronnallisuus ilmenee kolmessa eri tasossa: 1. kertomukset suunnittelua varten (paikalliset äänet, osallistuminen), 2. suunnittelun kertomuksellisuus, mihin hän on keskittynyt tutkimuksissaan (kohteina esim. Jätkäsaari, Kalasatama) sekä 3. kertomukset suunnitelmista (esim. artikkelit mediassa). Ameelin työkalupakista löytyi tarinan kerronnalle tuttuja elementtejä; kielikuvat, päähenkilö(t), juoni ja tyylilaji. Kielikuvien käyttö on keskeisimpiä retorisia keinoja, hyvänä esimerkkinä vaikkapa Tampereella ajankohtaisen keskustan kehittämisohjelman otsikko ” Viiden tähden keskusta”. Miten kielikuvia käytetään kuvaamaan suunnitelmaa tai sen vaikutuksia? Kielikuvien tulkitseminen on mukava haaste lukijalle. On myös kiinnostavaa pohtia kuka on päähenkilö/ henkilöt, eli kenen näkökulmasta tarina kerrotaan? Onko se kaupunkisuunnittelija, alue, alueen toimijat, asukas? Juonella taas viitataan tapahtumien kaareen, jotka saavat aikaan muutoksia. Genrestä, tyylistä taas tulee mieleen kenelle tarina on suunnattu?
Yksi suunnitelma, monta tarinaa
Moniäänisyys, se että samaan suunnitelmaan liittyy monta tarinaa, muuttaa sitä, miten suunnitelmien merkitykset avautuvat. Katsoin Jyväskylän keskustahankkeen sivuja. Hankkeeseen liittyvien kaupunkitoimijoiden, tutkijoiden, osallistavien työpajojen ja asukkaiden näkemykset ovat esillä. Eri tahojen näkökulmien avaamisesta välittyy moniääninen kaupunkisuunnittelu.
Miten kerronnan keinot, painopisteet tai moniäänisyyden menetelmät kehittyvät jatkossa, on mielenkiintoista seurata.
Lieven Ameel toimii Tampereen yliopistossa yliopiston lehtorina. Ameel nimitettiin keväällä Kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun metodien dosentiksi TTY:n arkkitehtuurin laitokselle. Nimitys herättää positiivisia ajatuksia tulevasta Tampere 3 -yhteistyöstä.
Lähteet:
– Ameelin blogi Urban Narratives
– Tampereen keskustan kehittämisohjelma
– Jyväskylän kaupunkikeskustan kehittämisprojektit