Yksinasujien määrän lisääntyminen ei välttämättä tarkoita pienten asuntojen tarpeen lisääntymistä, sanoo Aalto-yliopiston tutkija Anne Tervo. Tervo selvitti tuoreessa väitöstyössään työikäisten yksinasujien asuintilatarpeita.
Vuonna 2019 kaikista Suomen asuntokunnista yksinasujia oli 44,7 prosenttia. Määrä on kolminkertaistunut 1960-lukuun verrattuna ja kasvaa edelleen. Etenkään työikäisten yksinasujien asuintilatoiveita ei silti juurikaan ole tutkittu, sanoo Aalto-yliopiston tutkija, arkkitehti Anne Tervo.
Puutetta paikkaa Tervon tuore väitöskirja Domestic Space for Solo Living – Changing Patterns in the Helsinki Metropolitan Area, Finland, joka käsittelee työikäisten yksinasujien asuintilatarpeita ja -toiveita pääkaupunkiseudulla. Aiemmin yksin asumista on tutkittu lähinnä opiskelijoiden tai ikäihmisten näkökulmasta.
Tervo huomasi tutkimusta tehdessään, että yksinasujien asuintilatoiveet eivät eroa kovin paljon esimerkiksi perheellisten toiveista. Moni toivoi vierashuonetta tai kunnollista tilaa ruokapöydälle.
“Asuinkunnan koko mittaa heikosti asuintilatarpeita. Jos huomioidaan ahtauden kokemus asumisessa, voidaan aineiston pohjalta sanoa, että yksinasujat tarvitsevat enemmän tilaa henkeä kohden kuin muut asuinkunnat.”
Ahtauden kokemus on suoraan yhteydessä asukkaiden hyvinvointiin. Sitä ei kuitenkaan ole aikaisemmin tutkittu yksinasujien näkökulmasta, mikä johtunee siitä, että yleensä tutkimuksissa ihmisten katsotaan asuvan ahtaasti silloin kun asukkaita on enemmän kuin yksi huonetta kohden.
“On asuntopoliittinen epäkohta, että tällä normilla tarkasteltuna yksinasuva ei koskaan tule tilastoiduksi ahtaasti asuvana.”
Paljon puhetta keittiöistä
Kun Tervo selvitti yksinasujien asuintilatoiveita, esille nousi erityisesti keittiötyyppi.
“En olisi ikinä ajatellut, että pääsen puhumaan näin paljon keittiöistä”, Tervo sanoo ja nauraa.
Ja keittiöistä hän onkin puhunut, jo useammassa lehtijutussa.
Kuulin sydäntä lämmittäviä tarinoita perheen kaltaisista yhteisöistä, jotka ruokailevat yhdessä.
Keittiökysymys nousi ensimmäistä kertaa esille, kun Tervo esitti Haagassa ja Kalliossa tehtyjen ryhmähaastatteluiden osallistujille arkkitehdin kysymyksen: “Jos saisit nykyiseen asuntoosi kymmenen lisäneliötä, miten ne käyttäisit?”
Selvisi, että aika moni halusi käyttää lisäneliöt keittiöön. Kävi ilmi, että odotusten vastaisesti Kallio ja Haaga eivät olekaan täynnä kotonaan nopeasti piipahtavia yksinasujia, jotka ruokailevat kodin ulkopuolella.
“Kuulin sydäntä lämmittäviä tarinoita perheen kaltaisista yhteisöistä, jotka ruokailevat yhdessä”, Tervo kertoo.
Yksiöt, joissa oli erillinen keittiö, koettiin vähemmän ahtaiksi kuin avokeittiölliset ratkaisut. Tätä eroa ei selittänyt kokonaan edes asunnon kokonaispinta-ala. Nykyinen asuntotuotanto ei Tervon mukaan ota tätä seikkaa riittävästi huomioon.
Tervon mielestä yksiö erillisellä keittiöllä tulisi palauttaa asuntotuotantoon, ja keittiötyypin pohtiminen tulisi ottaa osaksi suunnittelua.
“Tällä hetkellä rakennetaan vain avokeittiöllisiä yksiöitä.”
Uutta tietoa pelimenetelmällä
Yksi väitöskirjan päämääristä oli purkaa stereotyyppistä käsitystä yksinasujista. Kun medioissa kirjoitetaan yksinasujista, puhutaan yleensä sinkuista tai opiskelijoista, ylipäänsä ryhmistä, joille yksinasumisen oletetaan olevan väliaikaista. Kyseessä on kuitenkin paljon moninaisempi ryhmä, eikä yksinasuminen välttämättä jää tilapäiseksi ratkaisuksi.
“Asuntojen tarpeesta puhuttaessa tulisi olla hyvin tarkka siinä, miten puhumme yksinasujista. Yksinasujien määrän lisääntyminen ei esimerkiksi suoraan tarkoita pienten asuntojen tarpeen lisääntymistä.”
Yksi väitöskirjan tutkimustuloksista oli, että sosiaalinen ulottuvuus määrittää asumistoiveita.
Tulisi tutkia tarkemmin, miten ihmiset käyttävät kotejaan.
“Tulisi tutkia tarkemmin, miten ihmiset käyttävät kotejaan. Monet haluavat kokoontua yhdessä ystäviensä kanssa syömään illallista. Silloin olohuoneen nurkkaan sijoitettu avokeittiö ei ehkä ole se mieluisin vaihtoehto”, Tervo sanoo.
Ennen väitöskirjansa aloittamista Tervo luki paljon ympäristöpsykologiaan liittyvää tutkimusta, jonka maailma vei mukanaan. Ihmisten identiteettiin ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset alkoivat kiinnostaa. Arkkitehtina Tervoa kuitenkin häiritsi tutkimuksissa esitetty kritiikki, jonka mukaan suunnittelijat eivät hyödyntäisi tutkimustietoa.
Pelkkä asukkaan kuuleminen ei kuitenkaan vielä anna kovin paljon suunnitteluun, Tervo toteaa.
“Pitää löytää menetelmiä, joilla saataisiin sellaista tietoa, jota voidaan suunnittelutyössä hyödyntää.”
Näitä menetelmiä Tervo esittelee väitöskirjassaan monipuolisesti. Hän on hyödyntänyt aineiston keräämisessä paitsi perinteisiä menetelmiä, kuten haastatteluja ja kyselytutkimusta, myös pelimenetelmää.
Yhdessä Sanna Meriläisen ja Antti Pirisen kanssa Tervo kehitti suunnittelupelin. Pelin avulla selvitettiin, millä ehdoilla työikäiset yksinasujat olisivat valmiita jakamaan asuintiloja. Sen ideana oli kartoittaa yksinasujien toiveita paitsi oman asuntonsa suhteen, myös sitä, minkälaisia jaettuja tiloja he toivoisivat omaan kerrostaloonsa. Lisäksi toiveita kartoitettiin korttelitasolla.
”Peliä voi soveltaa erilaisten asuntokuntien tutkimuksessa, ja sen avulla saadaan paljon suunnittelun kannalta olennaista tietoa.”
Kymmenen lisäneliötä
Kysymys kymmenestä lisäneliöstä on tullut osaksi Tervon opetustyötä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin lehtorina. Hänellä on tapana teettää kolmannen vuoden opiskelijoilla tehtävä, jossa opiskelijat saavat pohtia kysymystä.
“Opiskelijat mallintavat ensin oman asuntonsa. Sen jälkeen hyvä keiju tuo kymmenen lisäneliötä. Ensin neliöitä pitää lisätä asuntoon niin, että se vastaa nykymääräyksiä. Loppuneliöitä voi käyttää asunnossa miten parhaaksi katsoo.”
Lopputuloksena on monenlaisia kiinnostavia ratkaisuja. Toiset haluavat lisätä alkovin, jotkut taas erkkerin. Joidenkin opiskelijoiden töissä on lisätty asunnon ympärikierrettävyyttä.
“Tämä on minulle rakas esimerkki siitä, miten tutkimus ja opetus liittyvät toisiinsa.”
Kiinnostus asuntosuunnittelun opetusta kohtaan näyttäytyy myös työn alla olevassa kirjassa, jota Tervo kirjoittaa yhdessä arkkitehti Sanna Meriläisen kanssa. Siinä tarkastellaan asuntoa sisältä käsin, asukkaan tilakokemuksen näkökulmasta.
Väitöskirjassaan Tervo ehdottaa, että monikäyttöisyys tuotaisiin yhdeksi suunnittelun kriteeriksi.
“Yksi tapa hyödyntää monikäyttöisyyttä on tilan suunnittelu niin, että se voidaan kalustaa useammalla tavalla. Erilliskeittiön kysymys lisää sekin monikäyttöisyyttä. Yksiöitä on helpompi kehittää eri tarpeisiin sopiviksi silloin, kun otetaan monikäyttöisyys huomioon.”
Anne Tervon väitöskirja Domestic Space for Solo Living – Changing Patterns in the Helsinki Metropolitan Area, Finland tarkastettiin Aalto-yliopistossa 19. maaliskuuta.