Uudessa kaavoitus- ja rakentamislaissa on pahoja puutteita

Lausuntokierrokselle lähteneessä lakiehdotuksessa esimerkiksi hiilipäästöjä tarkastellaan lähinnä uudisrakentamisen näkökulmasta, vaikka nopein tapa pienentää rakennussektorin päästökuormaa olisi olemassa olevien rakennusten korjaaminen.

Teksti: Heini Korpelainen
Kuva: Henry Söderlund

Vudesta 2017 lähtien valmisteltu uusi kaavoitus- ja rakentamislaki on lausuntokierroksella. Edellisen kerran tärkeintä rakennusalaa säätelevää lakia uudistettiin vuonna 1999, jolloin maankäyttö- ja rakennuslaki astui voimaan, ja sitä ennen vuonna 1958, kun rakennuslaki astui voimaan.

Tavoitteena on ollut uudistaa nykyistä lakia vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteisiin ja tehdä laista entistä selkeämpi ja yhtenäisempi. Maankäyttö- ja rakennuslakia on vuosien mittaan korjailtu sieltä täältä, ja sen kokonaisuuden on sanottu olevan pirstaleinen, minkä takia kokonaisuudistusta alunperin lähdettiin toteuttamaan.

Nykyisessä laissa ei ole otettu huomioon myöskään ajankohtaisia haasteita, kuten vähähiilisyyttä, kiertotaloutta ja digitaalisia toimintatapoja. Suurena toiveena oli myös rakentamisen ja maankäytön suunnittelun prosessien joustavoittaminen.

Lausunnolla oleva lakiehdotus on kokonaisuutena sekava ja siitä paistaa keskeneräisyys. Kaavoituksen ja rakentamisen kokonaisuuksien yhteensovittaminen on jäänyt kesken. Luonnoksesta löytyy muun muassa useita samannimisiä pykäliä, ja lain alussa olevassa Viranomaiset-luvussa keskitytään ainoastaan alueidenkäyttöön.

Nämä ovat onneksi vielä helposti korjattavissa. Sisältöön liittyvät puutteet sen sijaan eivät ole. 

Korjaaminen unohdettu

Koko lakiehdotus on tehty liiaksi uudisrakentamisen näkökulmasta, vaikka korjausrakentamisen osuus on tällä hetkellä jo yli puolet koko rakentamisen volyymista ja kasvaa koko ajan. Olemassa olevan rakennuskannan säilyttämiselle lakiesitys ei anna riittäviä eväitä.

Ilmastokriisin takia hiilipäästöissä on saatava aikaan nopeita leikkauksia. Rakentamisessa nopeimmat ratkaisut ovat tähän saakka liittyneet energiatehokkuuden parantamiseen. Tämä muuttuu, kun siirrytään yhä vähähiilisempään energian­tuotantoon.

Tarvitsemme nopeita ratkaisuja, eikä aikaa ole tuhlattavaksi kymmeniä vuosia.

Vanhan purkaminen uuden, energiatehokkaamman rakennuksen tieltä ei tutkimusten mukaan tuota nopeita päästö­vähennyksiä. Uuden rakennuksen aiheuttaman hiilipiikin vuoksi energiansäästöistä syntyvä hyöty alkaa vaikuttaa vasta 30–40 vuoden päästä. Tarvitsemme nopeita ratkaisuja, eikä aikaa ole tuhlattavaksi kymmeniä vuosia. Tämä pitäisi ottaa huomioon uudessa lakiehdotuksessa ja asettaa keskiöön olemassa oleva rakennuskanta sekä nostaa korjausrakentaminen uudisrakentamisen rinnalle.

Ilmastonmuutos huomioon rakentamisessa

Lakiesityksessä ilmastonmuutos otetaan huomioon rakentamisessa ja kaavoituksessa, mikä on hyvä. Esityksen mukaan rakennussuunnittelussa tulee huomioida rakennuksen purettavuus sekä rakennusosien ja -materiaalien uudelleenhyödynnettävyys.

Rakentamislupaan sisältyy myös ilmastoselvitys, johon kuuluu muun muassa rakennuksen hiilijalan- ja -kädenjäljen laskeminen. Se on kuitenkin lähinnä suunnittelun lopputuloksen toteava laskelma, eikä sellaisenaan toimi suunnittelun apu­välineenä. Suunnittelijalle hedelmällisintä olisi aloittaa vähähiilisyyden arviointi heti projektin alussa ja verrata eri vaihtoehtoja jo hankesuunnitteluvaiheesta lähtien. Arkkitehtien on joka tapauksessa otettava vähähiilisyys haltuunsa, jotta omalta osaltamme vastaamme aikamme suurimpaan haasteeseen.

Energiamuotojen, liikennejärjestelmien ja infrastruktuurin lisäksi alueidenkäytössä tulisi kiinnittää kokonaisvaltaisesti huomiota myös siihen, kuinka rakennettavia kaavoitettavat alueet ovat. Ilmastoselvityksessä rakennuksen perustusten tuottamat hiilipäästöt ajatellaan otettavaksi huomioon jo kaavoitus­vaiheessa. Lakiehdotuksessa tätä ei ole selkeästi huomioitu, joten toivottavasti ajatus sisältyy tuleviin asetuksiin.

Alueidenkäytössä suurin muutos on uusi, seitsemälle seudulle pakollinen kaupunkiseutusuunnitelma. Seudut ovat samoja, jotka ovat aiemmin solmineet kiiteltyjä MAL-sopimuksia. Kaupunkiseutusuunnitelmaa tarvitaankin juuri näiden sopimusten perustaksi. Silti kaupunkiseutusuunnitelman olisi voinut jättää muodoltaan ja sisältövaatimuksiltaan esitettyä joustavammaksi.

Rakentamislupa kahtia

Suurin ongelma lakiesityksessä ovat rakentamislupaan ja rakennusvalvontaan esitetyt muutokset. Rakentamislupa jaetaan – rakentajan niin halutessa – alueidenkäytölliseen sijoittamis­lupaan ja teknisiä vaatimuksia käsittelevään toteuttamislupaan.

Sijoittamislupavaiheessa tutkitaan soveltuminen maisemaan ja rakennettuun ympäristöön sekä sopusuhtaisuuden ja kauneuden vaatimukset, jolloin myös naapureita kuullaan. Toteuttamislupavaiheessa heitä kuullaan uudestaan, jos suunnitelmissa on tapahtunut oleellisia muutoksia vaikkapa massassa tai julkisivuissa. Jos sijoittamislupaa on haettu aikaisessa vaiheessa, muutoksia on tullut melko varmasti, joten käytännössä kuuleminen järjestetään kahteen kertaan.

Rakentamisluvan jakaminen kahteen vaiheeseen on aiheut­tanut myös itse lain rakenteeseen paljon uusia pykäliä ja sekavuutta. Rakentamislupaan kuuluvat asiat eivät ole kootusti yhdessä paikassa, kuten olisi järkevää.

Lausunnolla oleva lakiehdotus on kokonaisuutena sekava ja siitä paistaa keskeneräisyys.

Myös kuntien rakennusvalvonnat jaetaan toteuttamislupavaiheessa kahteen kastiin. Ne olisivat jatkossa joko tavanomaisen tai vaativan tasoisia riippuen henkilökunnan osaamisesta olennaisten teknisten vaatimusten suhteen. Vain vaativan tasoiset rakennusvalvonnat saisivat käsitellä vaativan tasoisten kohteiden toteuttamislupia. Tavanomaisen tasoiset voisivat ostaa palveluita vaativan tasoisesta kunnasta, mutta päätöksistä he vastaisivat silti itse. 

Suunnittelijoille lisätyötä

Uudistus on herättänyt vastustusta. Rakennus- ja kiinteistöalalla toivottiin joustavampaa lakia, joka olisi esimerkiksi sallinut maanomistajan tehdä kaavaesityksen. Suomen Arkkitehtiliitto on tätä vastaan, koska sen pelätään hajauttavan yhdyskuntarakenteen ja hankaloittavan yhteiskunnan kannalta järkevää päätöksentekoa ja kaavoitusta.

On hankala sanoa, meneekö lakiesitys läpi, mutta tällaisenaan se ei ainakaan ole selkeä kokonaisuus. Suunnittelijoille se tuo lisää työtä kahtena lupavaiheena uusine selvitysvelvollisuuksineen, jotka on otettava tarjouspyyntöjen hinnoittelussa huomioon.

Lakiesitys löytyy lausuntopalvelu.fi -sivustolta. Lausumisvaihe jatkuu 7.12.2021 asti. Safan työryhmä on seurannut lakiuudistusta sen alusta asti ja valmistelee liiton lausunnon. Toivomme jäsenistön kommentoivan lakiesitystä jäsenkyselyssä.


Uusi laki, uusi nimi

Nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain nimi on uudessa lakiluonnoksessa muutettu kaavoitus- ja rakentamislaiksi. Lakia on uudistettu niin perusteellisesti, että myös sen nimi on haluttu muuttaa.

Lakiluonnoksen nimi on nykyistä nimeä suppeampi, vaikka myös uusi laki säätelee muutakin kuin pelkkää kaavoittamista ja rakentamista. Siihen sisältyvät muun muassa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, kunnan maapolitiikka ja rakennusjärjestys.

Kaavoitus- ja rakentamislakia kuvaavampi nimi uudelle laille voisikin olla esimerkiksi laki rakennetusta ympäristöstä.


Heini Korpelainen

Kirjoittaja on Safan erityisasiantuntija, joka on ollut mukana ympäristöministeriön lakia valmistelleessa rakentamisen jaoksessa.

Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 8/21.

Hae sivustolta:

X