Puhutaan puusta: Hakata, maalata, kaivertaa

Puhutaan puusta -sarjan artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 1/2021.

Kuvataiteilija Juusi Juurinen työhuoneellaan. Kuva: Miikka Pirinen

Miten puu vaikuttaa taiteilijaan ja taiteeseen, miten se vapauttaa ja rajoittaa ilmaisua?

Syksyn Puhutaan puusta -sarjan huipensivat kuvataiteilijat. Camilla Vuorenmaa, joka hakkaa, talttaa, kaivertaa ja maalaa ronskein värein esittävää taidetta. Jussi Juurinen, joka yhdistää 1400-luvun painotekniikkaa, tietokoneteknologiaa ja CNC-jyrsintää, tuloksena ilmavan viileää abstraktia taidetta.

Kun katselee Juurisen Keltaista arkistoa, joka oli vuonna 2020 näytteillä Järvenpään taidemuseossa, ensiksi näkee keltaisia vedoksia valkealla paperilla. Sitten huomaa eräänlaisen arkistokaapin, Arkiston, jossa ovat seinällä loistavien vedosten painamiseen käytetyt 51 puupiirroslaattaa, vähän kuin ennen äänilevyt hyllyllä.

Kokonaisuuteen kuuluvassa kolmannessa teoksessa Tulevan arkisto koodattu algoritmi arpoo sattumanvaraisesti kuvavariaatioita arkistokaapissa olevien painolaattojen kuvioista. Yhdistelmä vaihtuu 64 sekunnin välein. Katsoja näkee hetkellisiä digitaalisia teoksia. Kaikkien yhdistelmien katsominen kestäisi ihmisen näkökulmasta äärettömiin, 8  000 vuotta. Pyramidien aika alkoi reilut 4 500 vuotta sitten.

Juurisen ideat kumpuavat omasta elämästä. Arkistokaappi voisi olla Juurisen omien painolaattojen varasto. Cells-sarja on työelämän iänikuisten Excel-laskentataulukkojen metamorfoosi. Oppilaitosta varten laadittujen lukujärjestysten värikooditetut taulukot ovat loikanneet ruudulta fyysiseen maailmaan ja muuttuneet loputtomiin versioitaviksi objekteiksi: käsin vedostetuiksi tapeteiksi, kolmiulotteisiksi koivuvaneriesineiksi, jotka lähentelevät kuvanveistoa tai omalaatuista messuhuonekalua.

Lopputulos on kaukana puusta, mutta ilman puuta ei ole prosessia. Juurinen aloittaa kaivertamalla vanerilevyjä puupiirrostaltoilla. Niin kuin arkkitehti skissailee ideoitaan kynällä paperille. ”Tunnen sen kaiverretun uran käsissäni.” Käsin työstäminen stimuloi aivoja. Se on myös meditatiivista, koska se on hidasta. Sitä paitsi puu – siis vaneri – voi panna hanttiin ja määrätä toisin kuin tekijä tahtoo. Puu pakottaa vuorovaikutukseen ja virheisiin. Lopputuloksessa näkyy kahden tekijän jälki: puun ja taiteilijan.

Puu pakottaa vuorovaikutukseen ja virheisiin. Lopputuloksessa näkyy kahden tekijän jälki: puun ja taiteilijan.

Kuvataiteilija Camilla Vuorenmaa. Kuva: Leena Ylä-Lyly

Kun ei ole kuvanveistäjän taustaa, on helpompaa ennakkoluulottomasti ihan vain ”kaivertaa ja veistää”, tuumii Camilla Vuorenmaa. Hän on taidemaalari, joka halusi yhdistää piirtämisen ja reliefimäisen kolmiulotteisuuden. Ihan ensin piti selvittää, mistä löytyisi sopivia talttoja ja miten niitä käytetään. ”Se tuntui heti omalta!”

Puunveistopitäjä Jurvassa sai nähdä, miten vaivattomasti taitajat työskentelivät, ”kuin ottaisi voita leivän päälle”. Löytyi oma tapa tehdä: ei veistosta, ei kuvaa, vaan jotain siltä väliltä. Kuvatulvan aikakaudella Vuorenmaakin on mennyt ikään kuin painokuvan alkulähteelle: hän kaivertaa, piirtää, maalaa. Ja hakkaa. Teoksissa näkyvät Vuorenmaan kaiverrustekniikallaan tulkitsemat ryhmät, kuten kalastajat, sirkustaiteilijat, kirjailijat ja vampyyrit. Töissä myös juostaan ja painitaan.

Alkavatko oksankohdat raivostuttaa taltalla työstäessä? ”Juu, puun kanssa aina painii! Sitä ei voi hallita ihan loppuun asti, vaan se ohjaa piirustusjälkeä, ja se on kiinnostavaa. Se on dialogia.” Puu elää omaa elämäänsä, ja teokseen voi tulla sellaista, mitä taiteilija ei ole siihen suunnitellut. Se voi vaikka tummua tai kellastua.

Puu elää omaa elämäänsä, ja teokseen voi tulla sellaista, mitä taiteilija ei ole siihen suunnitellut.

Vuorenmaan teoksia tekee heti mieli hipelöidä. ”Kaikki haluavat koskea puuteosta. Puussa on oma taika ja tuoksu, ja ihmisillä on suuri tarve koskettaa ja haistaa puuta.” Vuorenmaan vaarilla on metsässä puu, huolipuu, jota vaari käy halaamassa.

”Tuntuu, että puu materiaalina vetää puoleensa erityisen herkkiä taiteilijoita, jotka haluavat tuoda esiin tunteiden kerrostumia.” Aimo Katajamäen Batman itkee, Emma Hellen Suohomon poika, Kirsi Tapperin Koirat tuonpuoleisessa ja Mia Hamarin yhtä aikaa madonnamainen ja epäsikiömäinen Imettäjä. Vuorenmaan Lampaiden äiti. Ne koskettavat, herättävät ristiriitaisia mielleyhtymiä, esimerkiksi kirkkotaiteeseen ja pyhyyteen, paljastavat inhimillisen haavoittuvuuden.

Puuko tällaiseen houkuttaa? Puu, joka sekin on ollut elävä, nähnyt paljon, jopa kärsinyt? Ehkä. Keskusteluklubin muut puutaiteilijat sanovat, että on tärkeää tietää, missä puu on kasvanut. ”Puu on eräänlainen ajan tallenne, joka tuo pakosti merkityksiä teokseen.” Ja se, kuka puuta tulkitsee. Perinteisesti puu on miesten materiaali, mutta naiset tekevät koko ajan enemmän veistoksia, myös puusta.

Vielä yksi puoli puusta: se on Suomessa halpaa, mikä on oleellista: että on varaa työstää ja kokeilla. ”Aina on jossain joku puulevy, jota voi työstää.”

Voisiko se olla vaikka CLT-talon seinässä, kuin puun iholla?

Netta Böök

Puhutaan puusta -klubien Zoom-kokouksiin ennakkoilmoittaudutaan sivulla mfa.fi. Sivustolla julkaistaan alustuksista videot. Katso kuvataiteilijoiden alustus.

Hae sivustolta:

X