Puhutaan puusta: Ajatellaan metsässä

Puhutaan puusta -sarjan artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 10/2020.

Kuva: Netta Böök

Puu on meille tuttu materiaali, mutta mitä oikeastaan tiedämme siitä? Mitä metsä meille on, ja mitä me olemme metsälle, paitsi uhka ja mahdollisuus?

Puhutaan puusta on kymmenen vapaamuotoisen ja rönsyilevän keskusteluklubin sarja, jonka järjestävät Arkkitehtuurimuseo ja ympäristöministeriö syksyllä 2020 ja keväällä 2021. Sarjan aloitti syyskuussa FM Reetta Karhunkorvan alustus suomalaisten metsäsuhteesta. Karhunkorva valmistelee metsänomistajan metsäsuhteesta perinteentutkimuksen alan väitöstutkimusta.

Syksyn muissa klubeissa keskustellaan metsän ekosysteemistä, puun rakenteesta suhteessa käyttöominaisuuksiin sekä puusta nykytaiteilijoiden materiaalina – ja tuotetaan teesejä. Klubit kuratoi arkkitehti Pekka Pakkanen, ja ne toteutetaan Zoom-kokouksina.

Aloitetaan savuavasta kaskesta kantoineen, niin kuin Reetta Karhunkorva aloitti alustuksensa.

Metsä on ikiajat antanut suomalaiselle leivän, kodin ja lämmön. Metsäläisiksikin on sanottu ja tarkoitettu sivistymättömyyttä. 1800-luvun kansallisromantikoille metsä oli suomalaisuuden symboli ja suomalaisen identiteetin rakennuspuu. Kultakauden taiteilijat rakensivat metsään huvilansa. Arkkitehti näkee suorarunkoisessa mäntymetsässä analogioita temppeliin, ja romantikko puhuu metsän jumalan Tapion saleista. Reetta Karhunkorvan isoäidille metsä oli apteekki, temppeli ja terveyskeskus.

Reetta Karhunkorva. Kuva: Timo Kilpeläinen
Reetta Karhunkorva Kuva: Timo Kilpeläinen

Tämä on osa Suomen metsähistoriaa ja metsäkulttuuria – sekä metsäsuhdetta, jota Karhunkorva tutkii. Metsäsuhde syntyy usein lapsena. Metsä herättää tunteita ja aistielämyksiä, ja siihen kiinnittyy muistoja. Sananlasku käskee kunnioittamaan kuusta. Kansanperinteessä jyrkän pysty kuusipuu on tilan pyhän ulottuvuus, joka toimii sekä linkkinä taivaaseen että rajapyykkinä kuolleiden maailmaan. Siksi yhä viemme haudoille havuja.

Metsä herättää tunteita ja aistielämyksiä, ja siihen kiinnittyy muistoja.

Metsiin liittyy uskomuksia. Edesmenneen norjalaisen arkkitehdin Christian Norberg-Schulzin mielestä Pohjolan metsäinen maisema synnyttää polyteistisen maailmankäsityksen. Saduissa ja kansanuskomuksissa metsä huokuu outoja ja arvaamattomia voimia, maahisia, haltioita ja menninkäisiä, ja ihminen tai karja voi joutua metsänpeittoon. Suomalainen koki välttämättömäksi puhutella metsää ennen sen anteihin kajoamista. Metsältä pyydettiin riistaa: voisiko metsä sallia pyytäjän kaataa hirven? Kysyikö suomalainen myös, salliiko metsä kaataa puun?

Kristinusko nosti ihmisen luomakunnan herraksi, ja metsä muuttui Jumalan ihmiselle suomaksi hyödykkeeksi. Rahallisesti merkittäväksi arvo-omaisuudeksi metsä muuttui, kun maat jaettiin 1700-luvun lopulta alkaen kruunun ja yksityisten maihin. Tuloksena oli Suomelle ominainen laaja yksityinen metsänomistus. Metsäteollisuuden myötä metsästä tuli hyvinvointivaltion rakennusaines. Metsät kävivät vientipuutaloina sotakorvauksiksi ja metsään raivattuina maatiloina evakkojen ja rintamamiesten asuttamiseen.

Ei siinä kaikki. Metsä on suomalaisille vanhastaan hiljaisuuden, eristyneisyyden ja koskemattomuuden reviiriä. Puitten huminassa leppyy, syke ja verenpaine laskevat. Jo 15 minuuttia metsässä auttaa. Saa perspektiiviä ja immuniteettia, jopa superfoodia. Metsä on tieteellisestikin todistettu hyvinvoinnin ja virkistyksen lähteeksi.

Kuva: Netta Böök

Samaan aikaan puhutaan metsien, metsäteollisuuden ja suomalaisten ahdingosta. Puu kietoutuu ihmisen kohtaloon, kuin kansan pyhä pihapuu, jonka istutti talon ensimmäinen asukas. Pyhää puuta tai lehtoa ei rohjennut kaataa kukaan; se olisi ollut kohtalon uhmaamista. Jos puu kukoistaa, ihmisetkin kukoistavat. Jos oksa katkeaa, se tietää murhetta ja kuolemaa. Enää ei taida olla pyhiä lehtoja, mutta on suojeltuja metsiä – 8 prosenttia maan metsistä.

Etelä-Suomesta ovat lähes tyystin kadonneet karhujen korvet, aarniometsät.

Etelä-Suomesta ovat lähes tyystin kadonneet karhujen korvet, aarniometsät. Kaksi päivää Karhunkorvan alustuksen jälkeen Helsingin Sanomien sivulta toljotti metsän kuningas karhu korvat höröllä, otsikkona ”Tämän me menetämme”. Juttu esitteli luontokuvaaja Heikki Willamon teosta Metsä minussa (Parvs 2020). Mieleen palasi Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon runollisen kaunis teos Puiden kansa.

Ovatko tällaiset kirjat puun ja metsän mystifiointia ja romantisointia? Ovat! Ja mystistä metsää kunnioittaa vaistomaisesti enemmän kuin talousmetsää. Tämä taitaa olla sitä kaupunkilaisen romanttista metsäsuhdetta. Karhunkorvaa tulkiten se ei kuitenkaan haittaa vaan on rikkaus. Ihmisen identiteetti vahvistuu, kun hän tunnistaa metsäsuhteensa, ja erilaisista metsäsuhteista tulee keskustella. Se helpottaa metsiin liittyvien moninaisten tavoitteiden yhteensovittamista.

Mikä on suunnittelijan metsäsuhde, ja onko sillä merkitystä? Ainakin Alvar Aallolle oli, ajatellaan vaikka Paimion parantolaa ja Villa Maireaa. Ajatellaan Pietilöiden Dipolia ja Suvikumpua. Ajatellaan metsälähiöitä ja (alkuperäistä) Tapiolaa. Ajatellaan metsiä, puistoja, näkymiä, rakentamiseen käytettyjä materiaaleja, ympäristön terveellisyyttä ja resilienssiä. Ajatellaan metsässä.

Netta Böök

Puhutaan puusta -klubien Zoom-kokouksiin ennakkoilmoittaudutaan sivulla www.mfa.fi. Sivustolla julkaistaan alustuksista videot.

Hae sivustolta:

X