Pääkirjoitus: Pitkäikäiset rakennukset – kenen agendalla?

Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 9/2020.

Henna Helander
Henna Helander.

Nuorena opiskelijana kävin kuuntelemassa Johanna Honkosen väitöstilaisuuden aiheesta Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Väitöskirja kuvailee lähiöaatteen nopeaa leviämistä Suomessa, sitä miten aluerakentamiseen omaksuttiin tehokkuuden lähtökohdat lyhyessä ajassa. Tehokkuus oli ratkaisu kaikkeen ja se oli rationaalista, siitä tuli muodikasta. Honkosta syytettiin jopa lähiöasuntojen arvojen alentumisesta, vaikka virheitä oli tehty jo 30 vuotta aiemmin.

Samaan aikaan Ruotsissa ratkaistiin asuntopulaa Miljoona asuntoa -ohjelmalla. Molemmissa oli yhteistä se, että kaupunkien viereisistä pelloista ja metsistä tehtiin rakennusliikkeiden kanssa aluerakentamissopimuksia. Rakennusliikkeet suunnitteluttivat ja rakensivat, pankit rahoittivat. Ihmisen hyvinvointi jouti arvona sivuun. Ja niin joutivat arkkitehditkin.

Rakennusten elinkaari asetettiin 50 vuoteen. Unohdettiin vain kertoa asukkaille ja asuntojen ostajille, että rakennettiin väliaikaisia ratkaisuja.

Valitettavasti toistamme samoja virheitä. Rakennamme edelleen laskennallisesti 50 vuoden runkoratkaisuja, taloteknisten osien käyttöiät ovat vielä lyhyempiä, 10–15 vuotta. Tätä materiaalin ylikulutusta pyhitämme kierto­taloustermeillä. Kiertotalous on toki järkevää, mutta se ei saa johtaa kertakäyttörakentamiseen. Aivan kuin olisimme hyväksyneet jatkuvan uudisrakentamisen osaksi identiteettiämme.

Aivan kuin olisimme hyväksyneet jatkuvan uudisrakentamisen osaksi identiteettiämme.

Euroopassa puhutaan sen sijaan materiaalin niukkuudesta, massiivirakenteista, vain rikkinäisen korjaamisesta, patinansiedosta, kulttuuriperinnöstä, uudelleenmuok­kauksesta ja joustavista rakenteista. Low-tech-rakentamista pidetään ratkaisuna rakentamisen epäekologisuuteen ja yhteiskunnan sosiaalisiin ja toiminnallisiin muutoksiin. Otetaan nämä ratkaisut käyttöön Suomessakin!

Ratkaisuesimerkkeinä voisivat olla viimeiset kaksi Mies van der Rohe -palkittua projektia. Ne voisivat inspiroida koko Suomen rakentamisen kenttää. Rakentaisimme taas ikuista käyttötaidetta, arkkitehtuuria!

Meillä on käsillä 1960–1970-lukuja vastaava rakennemuutos ja nopea kaupungistuminen. Samalla vanhat lähiömme ovat peruskorjausiässä. Toisaalta meidän pitää miettiä, miten suunnittelemme muuttotappiosta kärsiviä kutistuvia keskuksia niiden hyvinvoinnin säilyttäen. Ainoa muutos 1960-lukuun on se, että neitseellisten aluei­den sijaan halutaan niin sanotulla purkavalla saneerauksella täydennysrakentaa vanhoja alueita ja keskuksia. Rakennustekniikat ovat samoja, paljon betonia ja epäjoustavia rakenteita.

SAFAn asumisen työryhmä teki syksyllä oivan kannanoton asumisen viime vuosikymmenten kehitykseen sekä toimenpide-ehdotuksia parempaan asumiseen. Ikkunattomista huoneista nousi pienoinen kohu. Kaikkiaan vastaanotto on ollut positiivista, esimerkiksi Vuokralaiset ry antoi SAFAn kommenteille täyden tuen.

Olen erityisen iloinen ammattikuntamme aktiivisesta ja moniäänisestä osallistumisesta keskusteluun rakennetusta ympäristöstä – ja tietenkin myös siitä työstä, jota me arkkitehdit teemme hyvän arkkitehtuurin puolesta.

Henna Helander
SAFAn puheenjohtaja

Hae sivustolta:

X