Pääkirjoitus: Jos kaupunkisuunnittelu on kestävyyslaji, Eteläsataman uudistamista voisi kuvata esteradaksi

Helsingin Eteläsataman alueesta on järjestetty useita suunnittelukilpailuja, laihoin tuloksin. Marraskuussa ratkennut Makasiinirannan laatu- ja konseptikilpailu herätti paljon epäilyksiä sijoittajavetoisuutensa vuoksi, mutta pahimmat pelot eivät näytä toteutuneen, kirjoittaa Kristo Vesikansa pääkirjoituksessaan.

Teksti: Kristo Vesikansa

Kaupunkisuunnittelua sanotaan usein kestävyyslajiksi. Helsingin Eteläsataman uudistamispyrkimyksiä voisi puolestaan kuvata esteradaksi, jossa kilpailijoiden eteen ilmaantuu säännöllisesti ylittämättömiltä vaikuttavia hidasteita.

Parin viime vuosikymmenen aikana on nähty muun muassa Armi-talon yleinen arkkitehtuurikilpailu vuonna 2001, Herzog & de Meuron -toimiston hotellisuunnitelma vuonna 2008, Kirjava satama -ideakilpailu vuonna 2011, Guggenheim-museon kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu vuosina 2014–2015 sekä lukuisia selvityksiä ja viitesuunnitelmia.

Tähän kaikkeen arkkitehdit, insinöörit, virkamiehet ja kiinteistökehittäjät ovat käyttäneet lukemattomia työtunteja, ilman näkyviä tuloksia.

Marraskuun lopulla päätökseen saatiin jälleen yksi vaihe alueen suunnittelussa, kun Makasiinirannan kansainvälisen laatu- ja konseptikilpailun tulokset julkistettiin. Voittajaksi valittiin Konsortium Gran -yhteenliittymä, johon kuuluivat muun muassa arkkitehtitoimistot K2S ja White.

Sijoittajavetoinen kilpailumuoto herätti etukäteen paljon epäilyksiä, eikä Safa siksi nimennyt edustajia palkintolautakuntaan. Vastaavan tyyppiset kilpailutukset ovat aiemmin jääneet usein pannukakuiksi, kun niihin on jätetty vain yksi ehdotus. Nyt ehdotuksia saatiin yhdeksän, joten jotain on selvästi opittu aiemmista virheistä. Yleinen kilpailu olisi luonnollisesti tuottanut vielä monipuolisemman kuvan tarjolla olevista vaihtoehdoista.

Voittaneen ehdotuksen suhteellisen anonyymi arkkitehtuuri tarjoaa museorakennukselle tilaisuuden ottaa päärooli rantamaisemassa.

Kilpailun tulosten perusteella pahimmat pelot kansallismaiseman tärvelemisestä eivät näytä onneksi toteutuvan. Voittaneessa suunnitelmassa kolme–neljäkerroksiset korttelit asettuvat Tähtitorninvuoren jalustaksi Olympiaterminaalin ja Satamatalon räystäslinjoja seuraten, ja niiden väleihin muodostuu lupaavan oloinen kudelma kaupunkitiloja. Tehokas rakentaminen synnyttää silti väistämättä esteen puiston ja merenrannan väliin. Havainne­kuvan perusteella näkymä kukkulan laelta kohti Tuomiokirkkoa näyttäisi kuitenkin jäävän avoimeksi.

Oliko kilpailuun etukäteen kohdistunut kritiikki siis tarpeetonta pelottelua vai edellytys tyydyttävälle lopputulokselle? Kiivas julkinen keskustelu vaikutti epäilemättä siihen, että kilpailuohjelmaan asetettiin tiukkoja kaupunkikuvallisia reunaehtoja ja niistä myös pidettiin kiinni ehdotuksia arvioitaessa. Helsingin kaupungin velvollisuutena on nyt huolehtia, ettei näistä tavoitteista lipsuta jatkosuunnittelun aikana.

Seuraavaksi huomio kohdistuu laatu- ja konseptikilpailun ulkopuolelle rajattuun Arkkitehtuuri- ja designmuseoon, jonka suunnittelukilpailun on tarkoitus alkaa ensi vuonna. Voittaneen ehdotuksen suhteellisen anonyymi arkkitehtuuri tarjoaa museorakennukselle tilaisuuden ottaa päärooli rantamaisemassa.

Rakennuspaikalla on kuitenkin rasitteenaan kahdeksan vuotta sitten järjestetty Guggenheim-kilpailu, johon jätettiin yli 1700 ehdotusta ympäri maailman. Onko samalle tontille mahdollista keksiä vielä uusia museokonsepteja? Esteradan loppusuora ei siis ole vielä pitkään aikaan näkyvissä.

Pääkirjoitus on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 6/22.

Hae sivustolta:

X