Arkkitehtuurimuseon erinomainen näyttely Alvar Aalto -mitalisti Marie-José Van Heen arkkitehtuurista osoittaa, että yhden arkkitehdin työhön keskittyville näyttelyille on edelleen paikkansa, kirjoittaa Kristo Vesikansa arviossaan.
Näyttelysaliin astuessa huomio kiinnittyy ensin takaseinälle, jonka täyttää rehevää puutarhaa esittävä maalaus. Taustalla kuuluu linnunlaulua, ja salitilaa jakaa osiin sarja arkkitehtonisia elementtejä: takka, pergola, säleikkö ja muutama seinänpätkä. Syntyy tunne siirtymisestä toiseen todellisuuteen.
Siitä tavallaan onkin kysymys. Arkkitehtuurimuseon – nykyisin kai pitäisi puhua Arkkitehtuuri- ja designmuseon A-talosta – suureen saliin on rakennettu katkelma belgialaisen Marie-José Van Heen arkkitehtuurimaailmasta.
Näyttelysalin tilajako ja keskeiset elementit vastaavat yksi yhteen vuonna 2011 valmistunutta HdF-taloa Zuidzanden kylässä Hollannissa. Näin muodostuneisiin ”huoneisiin” on siroteltu Van Heen arkkitehtuurista, muotoilusta ja luomisprosessista kertovia piirustuksia, valokuvia, videoita, kirjoja, kalusteita ja valaisimia.
Kiireinen kävijä saa nopeasti yleisvaikutelman Van Heen arkkitehtuurin erityispiirteistä, ja rauhallisempi voi uppoutua sen maailmaan pidemmäksi aikaa. Monet elementeistä ovat peräisin Van Heen aiemmista näyttelyistä – eräänlaista kiertotalousajattelua siis.
HdF-talon pohjakerroksen tilat kiertyvät suuren rustiikkisen ruokapöydän ympärille. Kuva: David Grandorge
Näyttelyn lähtökohtana on Van Heelle elokuussa myönnetty Alvar Aalto -mitali. Edellisten mitalistien kunniaksi järjestetyistä katselmuksista ei ole jäänyt itselleni kovin vahvoja muistijälkiä, joten onneksi museo on tällä kertaa viitsinyt panostaa mitalinäyttelyyn näinkin paljon.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon tulevaisuuden kannalta on myös toivoa herättävää, että esillä on vaihteeksi korkeatasoista ulkomaista nykyarkkitehtuuria – siitä ei todellakaan ole ollut Suomessa ylitarjontaa viime vuosina.
Van Hee oli monestakin syystä nappivalinta Aalto-mitalin saajaksi. Hän on suunnitellut puolen vuosisadan ajan taiteellisesti tinkimättömiä rakennuksia ja muutostöitä kotikaupunkiinsa Gentiin ja sen lähistölle, mutta jäänyt melko vähälle huomiolle kansainvälisissä arkkitehtuurimedioissa.
Osansa kultasateesta saa myös Belgian jo pitkään vahvistunut arkkitehtuurikulttuuri, joka nojaa määrätietoiseen kansalliseen arkkitehtuuripolitiikkaan. Van Hee tosin on aina ollut pikemminkin oman tiensä kulkija kuin virallisten ohjelmien toteuttaja. Omaa toimistoa vetävä nainen on myös tervetullut lisä Aalto-mitalisten kovin miehiseen joukkoon.
Näyttelysaliin on luotu illuusio Van Heen arkkitehtuurille tärkeästä valon ja varjon vaihtelusta. Kuva: Paavo Lehtonen
Auringon maalaamia koteja -näyttely on tilallisesti väkevimpiä kokonaisuuksia, mitä museon tiloissa on muutamaan vuoteen nähty.
Kuratoinnista vastanneet Van Hee, hänen toimistossaan työskentelevä Sam De Vocht ja museon näyttelyammanuenssi Jutta Tynkkynen ovat löytäneet oivallisen tasapainon abstraktion ja illuusionismin välille. Näyttelysalia jakavien lautaseinien äärellä katsoja pääsee hyvinkin lähelle HdF-talon materiaalisuutta ja detaljimaailmaa, samalla kun keittiökalusteet on merkitty lattiaan viitteellisillä värikentillä.
Van Heen arkkitehtuurille olennainen luonnonvalo, johon näyttelyn nimikin viittaa, ei suljetussa salissa tietenkään pääse oikeuksiinsa, mutta valon ja hämärän vaihtelu on silti tilassa voimakkaasti läsnä.
Kuraattoreille on pakko antaa tunnustusta rohkeudesta keskittyä yhteen Van Heen suunnittelemaan rakennukseen ja avata sen kautta hänen arkkitehtuurinsa teemoja. Sivuseiniltä tosin löytyy aikajana hänen keskeisistä töistään, ja lisää tietoa voi etsiä monumentaalisen kokoisista kirjoista.
HdF-talon sijaan malliksi olisi varmasti voitu ottaa monta muutakin kohdetta, esimerkiksi Van Heen mestarillinen oma talo Gentissä, mutta HdF sattui sopimaan näyttelysalin mittasuhteisiin. Lisäksi se on muutenkin hieno esimerkki Van Heen kyvystä räätälöidä rakennukset asiakkaiden tarpeisiin huomioiden samalla rakennuspaikan reunaehdot.
Välillä on tuntunut, että yhden arkkitehdin työhön keskittyvät näyttelyt ovat auttamattomasti aikansa eläneitä. Auringon maalaamia koteja osoittaa, että niillekin on paikkansa ja että konseptia voi tulkita tuoreella tavalla.
Marie-José Van Hee – Auringon maalaamia koteja -näyttely on avoinna Arkkitehtuuri- ja designmuseossa 14. syyskuuta asti.