Miten toteutuu tasa-arvo arkkitehtuurikilpailujen tuomarivalinnoissa? – “Onhan sillä merkitystä, jos hyvä arkkitehtuuri määritetään suurelta osin miehen näkökulmasta”

Yleisiä arkkitehtuurikilpailuja pidetään reiluna ja tasapuolisena menettelynä. Mutta kun kilpailuun valitaan puolueetonta asiantuntijatuomaria, miehet jyräävät.

Teksti: Pipsa Penttinen
Maatullin koulukeskus, 1. palkinto "Metsäaukio" / Fors Arkitekter & Blomqvist Arkitektur

Suomessa on järjestetty arkkitehtuurikilpailuja pian 150 vuotta ja kilpailut ovat yksi Suomen arkkitehtiliiton merkittävimmistä toiminnan muodoista.

Anonyymiyteen perustuvaa arkkitehtuuri­kilpailua pidetään reiluna ja tasapuolisena menettelynä: kilpailuihin osallistutaan nimimerkeillä, eikä töitä arvioiva tuomaristo tiedä niiden tekijöitä. Erityisesti yleiset kilpailut tarjoavat mahdollisuuksia myös uusille tekijöille, sillä ne ovat avoimia kaikille.

Kilpailujen tuloksissa sukupuolten tasa-arvo ei kuitenkaan näy. Kilpailu­menestystä niittäneiden joukossa mie­hiä on vielä 2000-luvullakin ollut huomattavasti enemmän kuin naisia, kuten ­esimerkiksi Suomen Arkkitehtiliiton vuonna 2006 julkaisemasta 130 vuotta suomalaisia ­arkkitehtuurikilpailuja -­kirjasta käy ilmi.

Tilanne ei juuri ole muuttunut viime vuosina: tammikuun 2019 ja kesän 2022 välillä ratkenneiden yleisten kilpailujen palkittujen, lunastettujen ja kunniamainittujen töiden tekijöistä vain noin 30 prosenttia on naisia.

Safan jäsenissä naisia ja miehiä on suunnilleen yhtä paljon. Safan rekisteri sukupuolittaa jäsenet automaattisesti henkilötunnuksen perusteella, joten muita sukupuolia ei toistaiseksi ole mahdollista tilastoida.

Syitä miesten suureen määrään palkittujen ehdotusten tekijöissä voi etsiä yhteiskunnan rakenteista, kuten kodin ja hoivavastuun epätasaisesta ­jakautumisesta. Koska kilpailuihin osallistutaan anonyymisti, ei ole tilastotietoa siitä, kuinka suuri osa kaikista osallistujista on naisia. On kuitenkin todennäköistä, etteivät naiset osallistu kilpailuihin yhtä ahkerasti kuin miespuoliset ­kollegansa.

Kilpailuihin osallistuminen on työtä, jota tehdään usein muiden töiden päälle, pohtii taide- ja sosiaalihistorioitsija Hanna Tyvelä. Hän on perehtynyt naisten asemaan arkkitehtuurissa ja on yksi hiljattain ilmestyneen Wivi Lönnin työtä valottavan kirjan toimittajista ja Arkkitehtuurimuseon Eläköön Wivi Lönn! -näyttelyn kuraattoreista. Tyvelä ei ole tutkinut kilpailuja suoraan, mutta kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

”Jos arkkitehdin läpimurtoikä on 30–40-vuotiaana, se on samalla myös tyypillistä lapsiperheaikaa. Lienee selvää, että kilpailuihin osallistuvat ne, joilla siihen on aikaa ja resursseja.”

Yhteiskunnan rakenteisiin arkkitehdit voivat vaikuttaa vain rajallisesti, mutta sen sijaan voidaan tarkastella itse kilpailujärjestelmää. Miten sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu järjestelmän sisällä?

Safa-tuomari on useimmiten mies

Merkittävää päätäntävaltaa kilpailuissa käyttää järjestäjien nimittämä tuomaristo. Se hyväksyy kilpailuohjelman lopullisen muodon ja päättää voittajasta.

Arkkitehtiliitto nimittää palkinto­lautakuntiin puolueettomia asiantuntija­tuomareita, tuttavallisemmin Safa-­tuomareita. Safa-tuomarin on oltava riippumaton järjestävästä organisaatiosta, muusta tuomaristosta ja kilpailijoista.

Tuomarinimitykset tekee Safan kilpailu­toimikunta. Yleisiin kilpailuihin tuomareita valitaan kaksi ja kutsukilpailuihin yksi. Kutsukilpailun tuomarin voivat nimittää myös kilpailuun mukaan valitut työryhmät yhdessä, mikä oli pääasiallinen käytäntö viime vuosiin asti.

Vuosien 2000–2021 aikana arkkitehtuurikilpailujen tuomaristoon on nimetty yhteensä 515 Safa-tuomaria, joista vain 126 eli 24,5 prosenttia on etunimensä perusteella naisia.

Tuomariston muut jäsenet nimeää kilpailun järjestäjä. Kokoonpanon suuruus vaihtelee kilpailukohtaisesti, yleensä siihen kuuluu noin kymmenen henkilöä. Heidän sukupuolijakaumastaan ei ole tilastoja.

Safa-tuomareita on vuoden 2000 jälkeen valittu 132 yleiseen kilpailuun, yhteensä 258 tuomaria. Heistä 78 eli noin kolmasosa on ollut naisia, mikä vastaa kilpailuissa menestyneiden naisten osuutta parin viime vuoden aikana.

Melkein kaikissa yleisissä kilpailuissa eli 94,7 prosentissa vähintään toinen Safa-tuomareista on ollut mies. Lähes puolessa eli 45,5 prosentissa kilpailuista molemmat tuomarit ovat olleet miehiä, kun ainoastaan 5,3 prosentissa eli ­seitsemässä kilpailussa molemmat tuomarit olivat naisia. Niihin sisältyvät muun muassa molemmat 2000-luvulla järjestetyt päiväkotikilpailut.

On yksi kilpailulaji, jossa naisia on valittu Safan edustajiksi lähes yhtä usein kuin miehiä, nimittäin juhlaraha­kilpailut.

Kutsukilpailujen tuomareista ei ole kattavaa listaa, mutta saatavilla olevan tiedon perusteella heitä on ollut vuoden 2003 jälkeen ainakin 231. Heistä naisia oli 41 eli ainoastaan 17 prosenttia.

On kuitenkin yksi kilpailulaji, jossa naisia on valittu Safan edustajiksi lähes yhtä usein kuin miehiä, nimittäin juhlaraha­kilpailut. Vuoden 2000 jälkeen niihin on nimetty yhteensä 41 tuomaria, joista 19 on ollut naisia.

Viime vuosina on yleistynyt tapa, jossa kilpailutoimikunta nimeää myös kutsukilpailujen Safa-tuomarin. Se näyttää olevan naisten osuuden kannalta parempi. Vuodesta 2013 lähtien toimikunta on nimennyt 35 kutsukilpailutuomaria, joista 13 eli 37 prosenttia on ollut naisia.

Itseään toistava kehä

Mistä miesten yliedustus kilpailutuomaristossa sitten johtuu? Yksi taustalla vaikuttava tekijä on tuomariston valinnassa painotettavat seikat.

Kilpailutoimikunnan tuomarivalintoja ohjaavat Safan liittovaltuuston antamat ohjeet. Niiden mukaan henkilön tulisi muuan muassa ”edustaa mahdollisimman laajasti liiton jäsenkuntaa”, ”olla vastaavassa aikaisemmassa kilpailussa palkintoehdotuksen tekijä” tai ”muulla tavoin [–] perehtynyt kilpailukohteena olevaan alaan”. Lisäksi vähintään yhden tulisi ”olla toiminut aikaisemmin jäsenenä arkkitehtuurikilpailun palkintolautakunnassa”. Hänen on myös oltava Safan jäsen, tosin tästä poiketaan, jos tuomaristoon halutaan edustaja ulkomailta.

Arkkitehtuurin sisäinen kritiikki tuntuu olevan paljon muuta taiteen alaa jäljessä.

Tuomarilta tai tuomariparilta edellytetään siis suunnittelukohteeseen liittyvän asiantuntemuksen lisäksi menestystä arkkitehtuurikilpailuissa tai kokemusta tuomaristossa toimimisesta. Jälkimmäistä on vaikea saada ilman kilpailumenestystä. Niinpä niin kauan kun kilpailumenestys kasautuu miehille, myös tuomarivaltaa käyttävät useimmiten miehet.

Mitä tilanteen korjaamiseksi voisi tehdä? Ensinnäkin tulisi tarkastella nimityksiin liittyviä ohjeistuksia tai niiden painotusta. Onko niin, että ilman henkilökohtaista kilpailumenestystä ei pysty arvioimaan asiantuntevasti kilpailuehdotuksia? Entä voisiko ohjesäännön hyväksymää poikkeusta ”tai olla muulla tavoin perehtynyt kilpailukohteen alaan” käyttää enemmän hyödykseen?

Tuomariparia valittaessa on jo olemassa hyvä käytäntö, jonka mukaan ­toisella tuomareista tulee olla aikaisempaa kokemusta nimenomaan tuomaroinnista. Sillä siirretään osaamista eteenpäin ja saadaan lisää kokeneita tuomareita.

Kuitenkin jos miehiä valitaan edelleen naisia enemmän ensikertalaistuomareiksi, kokeneita naistuomareita tulee jatkossakin olemaan miehiä vähemmän.

 

Avuksi tuomaripankki

Myös Safan kilpailutoimikuntaa ovat vetäneet lähes yksinomaan miehet. Vuonna 1947 perustetulla toimikunnalla on ollut 46 puheenjohtajaa, joista vain kaksi on ollut naisia: Anne Brunow vuonna 1998 ja Karin Krokfors 2005. Molemmat toimivat tehtävässä vain vuoden. Puheenjohtajat ja toimikunnan jäsenet nimittää Safan hallitus.

Toisaalta Safan toimiston kilpailuista vastaavana asiantuntijana on valtaosan 2000-lukua ollut nainen. Hänellä ei kuitenkaan ole äänivaltaa tuomari­nimityksissä.

Kilpailutoimikunnassa sopivia tuomareita kartoitetaan aiemman tuomarointikokemuksen, viimeaikaisten kilpailutulosten sekä toimikuntalaisten omien verkostojen avulla. 

Yksittäisiin kilpailuihin ei voi hakea tuomareita avoimesti, koska kilpailuista ei yleensä valmisteluvaiheessa voi vielä keskustella julkisesti. Varsinkin yleisissä kilpailuissa Safa-tuomarit pyritään saamaan mukaan järjestäjän avuksi jo kisan varhaisessa vaiheessa.

Työtä voisi helpottaa tuomaripankki, johon kerättäisiin erilaisia ja eritaustaisia arkkitehteja, joiden joukosta nimitettäviä tuomareita voitaisiin etsiä. Jäsenistö voisi ehdottaa siihen sopivia henkilöitä tai itseään. Tämä vaatii osin ajattelutavan muutosta, sillä tuomarointia on perinteisesti pidetty tehtävänä, johon kutsutaan, ei haeta.


Taide- ja sosiaalihistorioitsija Hanna Tyvelä on perehtynyt naisten asemaan arkkitehtuurissa ja on yksi Wivi Lönn 1872-1966 -kirjan toimittajista. Kuva: Niko Tampio

Näkökulmalla on merkitystä

Taidekentällä yhdenvertaisuudeen ja ­inklusiivisuuteen liittyvistä asioista on keskusteltu jo vuosia, Hanna Tyvelä sanoo. 

”Arkkitehtuurin sisäinen kritiikki erilaisten vakiintuneiden käytäntöjen seurauksista tuntuu olevan paljon muuta taiteen alaa jäljessä, ellei jopa jonkinlainen tabu.”

Yhdenvertaisuuteen liittyviä näkökantoja on toki muitakin kuin pelkästään sukupuolten välinen tasa-arvo, Tyvelä huomauttaa.

”Mutta onhan sillä merkitystä, jos ‘hyvä arkkitehtuuri’ määritetään suurelta osin miehen näkökulmasta. Vaikka ajatellaankin, että arkkitehtikoulutus ja -työ antavat valmiuksia muodostaa laajoja yleisiä näkemyksiä, kokemuksen tulkintaan vaikuttaa aina tulkitsija.”

 


”Yleiset kilpailut ovat kaikille avoin väylä”

Safan kilpailutoimikunnassa keskustellaan säännöllisesti siitä, pitääkö tuomarilla olla henkilökohtaista kilpailumenestystä.

Kasmir Jolma. Kuva: Tuomo Joensuu

Mistä miesten yliedustus Safa-tuomareissa johtuu ja pitäisikö sille tehdä jotain, Safan kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Kasmir Jolma?

”Kilpailujen tuloksissa näkyy arkkitehtuurin alalta jäävuoren huippu. Meillä on valtava historiallinen painolasti tosi miesvaltaisesta ammatista. Kaikilla pitäisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet edetä uralla ja menestyksen pitäisi perustua osaamiseen eikä esimerkiksi suhteisiin, sosioekonomiseen taustaan saati sukupuoleen.

Yleiset kilpailut ovat kaikille yhtälailla avoin väylä. Kisojen anonyymiys on aidosti tehokas keino poistaa tekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien vaikutus arvioinnista.

Kilpailutoimikunnassa keskustellaan säännöllisesti siitä, pitääkö tuomarilla olla henkilökohtaista kisamenestystä. Itse näen, että Safa-tuomari on helposti ainoa palkintolautakunnan jäsen, jolla on kosketusta kilpailuihin suunnittelijana, ja tätä näkökulmaa tarvitaan hyvien kilpailujen tekoon. Kisamenestys on myös keino varmistaa henkilön käsitys arkkitehtonisesta laadusta.

Toimikunnassa pyritään aina valitsemaan tehtävään paras henkilö hänen meriittiensä perusteella, mutta siihen ei ole absoluuttisia mittareita. Tuomarirekisteri tai -pankki, johon saisi ilmoittautua matalalla kynnyksellä, voisi olla hyvä keino kehittää valintakäytäntöjä.

Kilpailu on hyvä työkalu, josta näiden käytäntöjen kehittäminen tekee vielä paremman. Tasa-arvoon liittyvät ongelmat ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa, ja ne heijastuvat myös kilpailuihin.”

Kirjoittaja työskentelee Safan kilpailukoordinaattorina ja vastaa kilpailujen viestinnästä ja hallinnosta.

Artikkelin pääkuva on Maatullin koulun kilpailukuva “Metsäaukio”. Kaksivaiheisen yleisen kilpailun voittivat Sofia Fors Adolfsson ja Rebecka Blomqvist Petersen. Vuosien 2019 –2022 välillä he ovat ainoa vain naisista koostuva voittajatyöryhmä.

Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 4/22.

Hae sivustolta:

X