Arkkitehti Iida Kalakoski on yksi Mäntän kuvataideviikkojen “kanssakuraattoreista”. Kalakoski kertoo esseessään, miten ja miksi arkkitehtuuri on tänä vuonna osa perinteikkään kuvataidetapahtuman ohjelmaa.
Mäntän kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely. Kesän 2025 kuvataideviikkoja kuratoiva Krister Gråhn halusi haastaa totuttuja toimintatapoja, ja niinpä tämän vuoden teemaksi muotoutui ”Ei!”. Kieltosanan kautta näyttelykokonaisuus tarkastelee muun muassa paikallisuutta, lapsuutta ja vanhemmuutta, ihmisen ympäristöä, perinteitä sekä mieltä ja kehoa.
Gråhn halusi myös jakaa valtaa kutsumalla kanssakuraattoreikseen 14 eri taiteenalojen asiantuntijaa ja tekijää. Kanssakuraattorit täydentävät Mäntän tarjontaa muun muassa korutaiteella, pasifismilla, eläinoikeusteemoilla sekä paikallisten koululaisten teoksilla, ja heidän kutsumanaan tapahtuman toteutuksessa on mukana yhteensä 70 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää.
Kun Gråhn pyysi minua yhdeksi kanssakuraattorikseen, suostuin empimättä, vaikka tehtävä vaikutti alussa varsin hahmottomalta. Jo lapsena unelmoin kuvataiteilijan urasta kuvataideviikkojen persikanvärisessä t-paidassa. Taiteilijaa minusta ei tullut, mutta yllättäen kaltaiselleni rakennussuojelijallekin löytyi käyttöä, kun näyttelyyn haluttiin rakennusperinnön ja arkkitehtuurin teemoja.
Mutta miksi ja miten arkkitehtuuria ja rakennusperintöä tulisi käsitellä kuvataidetapahtumassa?
Miksi-kysymykseen on kenties helpompi vastata: kuvataideviikot tarjoaa mahdollisuuden laajentaa arkkitehtuurista ja rakennussuojelusta käytävää keskustelua osin uuden, mutta kulttuuriin myönteisesti suhtautuvan yleisön pariin.
Miten-kysymykseen voisi varmasti löytää lukuisia erilaisia vastauksia, mutta tänä kesänä Mäntässä teemaan tartutaan ainakin latojen, lorujen ja taiteilijoille suunniteltujen tilojen kautta.
Päänäyttelypaikka Pekiloa vastapäätä sijaitseva entinen pirtutehdas on huonossa kunnossa ja käyttökiellossa. Kuvataideviikoilla on esillä arkkitehti Amanda Ikosen tekemä diplomityö tehtaan historiasta ja uudiskäyttömahdollisuuksista. Kuva: Sanni Piirainen
Vaikka arkkitehtuuri ja rakennusperintö eivät aiemmin ole olleet Mäntän kuvataideviikkojen ydinteemana, on rakennetulla ympäristöllä ja rakennusperinnöllä ollut tapahtuman alusta lähtien keskeinen rooli sekä taiteen näyttämönä että Mäntän taidekaupungin imagotekijänä, kuten arkkitehtuurikilpailun tuloksena toteutettu Serlachius-museon laajennusosakin (MX_SI ja Huttunen-Lipasti-Pakkanen 2014) osoittaa.
Kuvataideviikkojen päänäyttelypaikka on Pekilo Mäntän keskustassa. Arkkitehti Kalle Vartolan suunnittelemassa entisessä tehdaskiinteistössä valmistettiin 1990-luvun alkuun asti eläinrehua.
Näyttely- ja tapahtumatilaksi rakennus muokattiin vuonna 2001 arkkitehti Anneli Vehkaniemen suunnitelmien mukaan.
Ennen Pekilon hankintaa kuvataideviikkojen näyttely oli esillä eri tiloissa ympäri Mäntän kaupunkia, esimerkiksi tyhjillään olleessa kerrostalossa sekä entisessä pirtutehtaassa. Pekiloa vastapäätä sijaitseva pirtutehdas on sittemmin päässyt huonoon kuntoon.
Tampereen yliopistosta toukokuussa valmistunut arkkitehti Amanda Ikonen teki diplomityönsä pirtutehtaan historiasta, arvoista ja uudiskäyttömahdollisuuksista nimenomaan taiteen tekemisen ja esittämisen paikkana. Ikosen diplomityö pääsee esille myös osana kuvataideviikkojen ”Kulttuuriympäristö ja rakennussuojelu” -kokonaisuutta.
Usein näyttelyt ovat mielenkiintoisissa tiloissa, vaikkei rakennuksille välttämättä anneta sen suurempaa puheenvuoroa. Tällä kertaa Mäntän kuvataideviikoilla kuitenkin pohditaan katoavia rakennuksia ja säilyttämisen arvoisia rakennuksia sekä visioidaan uusia.
”Kaupunkikaava taideteoksena” -kokonaisuuden toteuttajat tutustumassa näyttelytilaan Pekilossa. Mari-Sohvi Miettinen esittelee kuvitteellisen taiteilijatalon piirrustuksia. Kuva: Mari-Sohvi Miettinen
”Ei!”-teeman myötä kuvataideviikoilla tarkastellaan erilaisia aiemmin syrjään jääneitä teemoja. Esimerkiksi paikallisuus ja rakennusperintö nousevat esiin kahdessa kuratoimassani kokonaisuudessa.
”Kulttuuriympäristö ja rakennussuojelu” -kokonaisuus näyttäytyi minulle hetimiten sellaisena, että haluan vaikuttaa siihen myös sisällöllisesti.
Sen sijaan ”Kaupunkikaava taideteoksena” -teeman osalta tiesin heti sen sopivan paremmin kollegalleni, arkkitehti ja kuvataiteilija Mari-Sohvi Miettiselle, ja sain helposti vakuuteltua asiasta myös Gråhnin sekä kokonaisuutta kanssani ideoineen kanssakuraattori Otto Huttusen. Kokonaisuus perustuu Gråhnin ja Huttusen ideaan Mänttään rakentuvasta taiteilijakaupunginosasta, joka syntyisi konventioista vapaana taiteilijoiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaten.
Aluetta ideoiva taiteilijaryhmä muodostui Miettisen kutsumana. Yhdessä Kimmo Hokkasen kanssa Miettinen käsikirjoitti kaupunginosaa taustoittavan kehyskertomuksen.
Aluesuunnitelmaa visioi arkkitehtiopiskelija Leo Hirviniemi, jonka Tampereen yliopistoon valmistuva diplomityö käsittelee nykytaiteen suhdetta esitystiloihin. Viisi arkkitehtia, Jesse Kitinoja, Mari-Sohvi Miettinen, Essi Nisonen, Leo Nuutinen ja Beate Pekkarinen, visioivat kukin vertauskuvallisen talon yhdelle kuvataideviikkojen taiteilijalle hyödyntäen laveasti arkkitehdin ja taiteilijan työkalupakkia. Pekilon päänäyttelytilassa esitettävä teos koostuu pienoismalliveistoksista, videoista ja äänestä.
Kokonaisuus avaa arkkitehdin ajattelutapoja uudelle yleisölle. Samalla havainnollistetaan arkkitehdin ja taiteilijan välistä vuoropuhelua, kun ideat ja inspiraatio suunnitelmille haetaan todellisten taiteilijoiden haastattelujen kautta. Myös visiot ja todellisuus rinnastetaan hyvin konkreettisesti, sillä näyttelykävijät kutsutaan myös tutustumiskävelylle läheiselle Pieskanrannan alueelle, jonne suunniteltu kaupunginosa sijoittuu.
Tällä kertaa Mäntän kuvataideviikoilla pohditaan katoavia rakennuksia ja säilyttämisen arvoisia rakennuksia sekä visioidaan uusia.
Beate Pekkarisen kollaasiteoksessa tutkitaan taideprosessin dualistisuutta: siistejä sisätöitä ja työtilan sotkuisia ja raskaita töitä. Kuvan sommitelma on tehty tuohesta ja cd-levyistä.
Yhdessä kuvataiteilija Elina Förstin kanssa kuratoimani ”Kulttuuriympäristö ja rakennussuojelu” -kokonaisuus tarkastelee ränsistyvää perinnemaisemaa, Mänttä-Vilppulan kaupunkikuvaa sekä korjaamisen ja korjattavuuden kysymyksiä.
Kokonaisuuteen kuuluvat Elina Förstin värikkäät ja ilmaisuvoimaiset maalaukset, yhteensä 11 latoaiheista teosta. Niiden rinnalle asettuvat arkkitehti Riina Sirénin kanssa kirjoittamani, kangaskasseille painetut ”lorut rakennusperinnölle” sekä jo mainittu arkkitehtuurin diplomityö vanhasta pirtutehtaasta.
Kangaskassiteoksemme tarttuu kuvataideviikkojen ”Ei!”-teemaan kyseenalaistamalla oman taideteoksisuutensa. Kangaskassi on sarjatuotettu arkinen käyttöesine, joka odottaa tilaisuutta jalkautua varsinaiseen käyttötarkoitukseensa. Kangaskassien välityksellä voi toisaalta myös viestiä. Niihin painetaan design-brändien logoja, lähikaupan mainoksia, urheiluseurojen nimiä – sekä yhteiskunnallisia kannanottoja. Myöhemmin kassiin voi alkaa sitoutua myös käyttöhistorian pituuteen ja yksittäisiin käyttöhetkiin liittyviä merkityksiä.
Iida Kalakosken ja Riina Sirénin rakennusperintöä juhlistavaa käyttölyriikkaa kangaskasseihin painettuna. Kuva: Seppo Helle
Päädyimme painamaan kasseihin rakennusperintöä juhlistavaa käyttölyriikkaa. Loruja syntyi lopulta kolmentyyppisiä: ohjeistavia, erilaisia rakennusperintötyyppejä esitteleviä sekä rakennusperinnön arvoja kuvaavia. Jako asettui siten samanluonteiseksi kuin akateeminen työmme, johon kuuluu opiskelijoiden ohjeistaminen sekä rakennusperinnön ääriä ja arvoja pohtiva tutkimus- ja kirjoitustyö.
Kirjoitimme riimiloruja irtautuaksemme meille tutuista kirjoittamisen tavoista ja kiinnittyäksemme loruperinteeseen, jossa riimejä rakennetaan pikemminkin muistin tueksi kuin taiteellisen vaikutelman korostamiseksi. Vaikka toisaalta, taideteoksesta poiketen käyttölyriikka ei kärsi siitä, jos sen muistaa hieman väärin, kunhan idea säilyy.
Vanha talo charmikas
on monin tavoin oikukas,
sen remontointi muistuttaa
itse elämäämme.
Jos kaiken kanssa pingottaa,
ilottomiks’ jäämme.
Mänttä-retken rakennusperintöpainotusta voi täydentää lisäksi tutustumalla Serlachius Pääkonttorilla esillä olevaan Mitattu ja piirretty -näyttelyyn, jossa on esillä Tampereen yliopiston arkkitehtuurin opiskelijoiden mittauspiirustuksia Mäntästä ja Huhkojärveltä.
Kirjoittaja on arkkitehti, tekniikan tohtori ja rakennusperinnön hoidon yliopisto-opettaja Tampereen yliopistossa. Mäntän kuvataideviikot ovat avoinna 15.6.–31.8.2025. Mitattu ja piirretty -näyttely Serlachius Pääkonttorilla 1.3.2026 asti.