Puheenvuoro: Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus tarvitsee aikalisän

Maankäyttö- ja rakennuslaki kaipaa uudistamista, mutta kokonaan uuden kaavoitus- ja rakentamislain sijaan tavoitteet voitaisiin saavuttaa nykyistä lakia päivittämällä, kirjoittavat Ilona Mansikka ja Mariikka Manninen Uudenmaan liitosta.

Ilona Mansikka (kuva: Anni Levonen) ja Mariikka Manninen (kuva: Petteri Repo)

Uusi kaavoitus- ja rakentamislaki on ollut lausunnoilla. Kyseessä on merkittävä laki, jolla on kauaskantoiset vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan. Uudistukselle asetetut tavoitteet ovat hyviä ja kannatettavia, mutta lakiehdotus ei vastaa niihin.

Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän merkittävimmät muutokset uudessa laissa koskisivat eri kaavatasojen työn­jakoa, maakuntakaavan sisältöä ja suhdetta muuhun suunnitteluun sekä kaupunkiseutusuunnitelmaa. Esityksessä maakuntakaavan rooli olisi merkittävästi nykyistä rajatumpi. Maakuntakaavassa esitettäisiin oikeusvaikutteisena ainoastaan maakunnan aluerakenne, valtakunnallinen ja maakunnallinen liikennejärjestelmä ja -verkko sekä maakunnan viherrakenne.

Uusi suunnittelutaso lisää työmäärää

Muutoksena nykylakiin ehdotukseen on sisällytetty uusi, pakollinen mutta oikeusvaikutukseton kaupunkiseutusuunnitelma, joka olisi laadittava suurimmille kaupunkiseuduille kaavoitusprosessia mukaillen. Suunnitelmassa olisi määrämuotoiset teemat ja valitusmahdollisuus. Myös ELY-keskusten roolia ollaan vahvistamassa, kaavoille asetetaan laadullisia vaatimuksia ja kaavat on saatettava yhtenäiseen tietoaineistomuotoon.

Lakiuudistuksen tavoitteena oli yksinkertaistaa ja joustavoittaa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Nyt järjestelmään ollaan kuitenkin tuomassa pakollinen, suuritöinen suunnittelutaso lisää. Samalla hämärretään ja jäykistetään eri suunnittelutasojen keskinäisiä rooleja ja juridista merkitystä. Järjestelmän monimutkaistuminen heikentäisi jo entisestään työläiksi ja hitaiksi miellettyjen kaavoitusprosessien sujuvuutta ja lisäisi kaavoituksen resurssitarpeita.

Lakiehdotus on heikentämässä maakuntakaavaa, jonka avulla seudullista otetta vaativia ilmasto­haasteita voisi ratkoa.

Toinen lakiuudistuksen keskeinen tavoite oli ilmastonmuutokseen vastaaminen. Lakiehdotus on kuitenkin heikentämässä maakuntakaavaa, jonka avulla seudullista otetta vaativia ilmasto­haasteita voisi ratkoa. Maakuntakaavan heikentäminen johtaa siihen, että seudullisen suunnittelun teemat ja velvoitteet jäävät yksittäisten kuntien kaavoituksen hoidettaviksi. Maakuntakaavan kunnille tarjoama selkänoja kuntarajat ylittävissä kysymyksissä heikkenee. Tämä on merkittävä riski sekä ympäristön että seudullisten hankkeiden  kannalta.

Kaavoituksella on lakisääteinen tehtävä huolehtia yhteiskunnan ja kansalaisten edun toteutumisesta ja ympäristön vaalimisesta. Toimintaa sääntelevät myös kansainväliset sitoumukset, kuten ilmastosopimukset. Tehtävissä onnistuminen edellyttää, että maakunnilla ja kunnilla on mahdollisuus ohjata alueidenkäyttöä kullakin suunnittelutasolla joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti. Tehtävä vaikeutuisi seudullisella tasolla merkittävästi, jos maakuntakaavaa karsittaisiin lakiluonnoksessa esitetyllä tavalla.

Lyhyt siirtymäaika huolettaa

Myös lain siirtymäsäännökset herättävät huolta. Viiden vuoden siirtymäajan päätyttyä laki muuttaisi myös nykyisten maakuntakaavojen oikeusvaikutteista sisältöä: vuosien yhteisvalmistelussa syntynyt, oikeusasteet läpikäynyt sopimus maakunnan alueidenkäytön suuntaviivoista siis raukeaisi ­merkittäviltä osin.

Esimerkiksi nykyisissä maakuntakaavoissa osoitetun seudullisen yhdyskuntarakenteen, uusien asemanseutujen, kaupan suuryksiköiden ja kaivos- tai tuulivoima-alueiden kaavoituksen osalta oltaisiin taas nollapisteessä.

Haasteena on myös se, että jos lainvoimaisista maakunta­kaavoista napsaistaan osia pois, ei jäljelle jäävä osa ole enää välttämättä looginen, mutta kunnat joutuvat silti laatimaan omat kaavansa sen puitteissa. Nyt esitetty siirtymäaika on aivan liian lyhyt siihen, että koko Suomessa ehdittäisiin uusia maakuntakaavat ja kuntakaavat uuden lain mukaisiksi.

Kaavoitusta uhkaa resurssipula

Uudet seututason velvoitteet sekä lainvoimaisten kaavojen sisällön taannehtiva, osittainen mitätöinti tarkoittaisivat valtavaa urakkaa jo ennestään niukoilla resursseilla ja tiukassa taloudellisessa tilanteessa sinnitteleville kunnille. Uuden kaavan laatiminen selvityksineen, vaikutusten arviointeineen ja kuulemisineen on erittäin työläs, useita vuosia kestävä  prosessi. Uusien kaavojen sutjakasta etenemisestä ja läpimenosta ei myöskään voi ennakkoon olla takeita, varsinkin, kun uuden lain ennakkotapaukset puuttuvat vielä pitkään.

Sama koskee uutta kaupunkiseutusuunnitelmaa, joka työmäärältään vertautuu usean kunnan yhteiseen yleiskaavaan, mutta jonka merkitys voi oikeusvaikutuksettomana jäädä vähäiseksi. Ja vaikka rahaa olisi käytettävissä, tekijöistä on pulaa sekä julkisella että yksityisellä puolella jo nyt. Mistä lakiuudistuksen myötä tarvittavat kaavoituksen lisäresurssit saadaan?

Lain valmistelu tulisi keskeyttää

Lain valmistelu tulisi mielestämme keskeyttää sisällön ja valmistelun ongelmista johtuen. Lakiuudistuksen hyvät tavoitteet voitaisiin saavuttaa nykyistä lakia päivittämällä ja täydentämällä. Toivottavasti lakiuudistustyössä otetaan nyt kunnon aikalisä ja pysähdytään miettimään, mitä maankäyttö- ja rakennuslaille on todella tarpeen tehdä. Mieleen nousee vanha viisaus: Miksi korjata sellaista, mikä ei ole rikki?

On selvää, että nykyinen, sieltä täältä paikkailtu maankäyttö- ja rakennuslaki kaipaa päivittämistä ja tuunaamista. Periaatteiltaan nykylaki kuitenkin vastaa uutta lakiluonnosta paremmin niihin keskeisiin tavoitteisiin, joita lakiuudistukselle asetettiin, ja haasteisiin, joita ympäristön nopeisiin muutoksiin vastaaminen kaavoitukselta edellyttää.

Mariikka Manninen
maisema-arkkitehti

Ilona Mansikka
arkkitehti

Kirjoittajat työskentelevät maakunta- ja kuntakaavoituksen kysymysten parissa Uudenmaan liitossa.

Puheenvuoro-kirjoitus on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 9/21.

 

Hae sivustolta:

X