Luonto löytyy kaikkialta – haastattelussa Anna Chavepayre

Ruotsalaissyntyinen, Ranskaan muuttanut arkkitehti Anna Chavepayre luennoi Aalto-yliopiston ja Arkkitehtuurimuseon Architecture Speaks! -sarjassa. Chavepayren toimisto Collectif Encore on saanut muun muassa Ruotsin arvostetuimman arkkitehtuurin alan palkinnon, vuoden 2018 Kasper Salin -palkinnon Hamra-asuintalostaan Gotlannissa.

Luennollasi välittyi vahva yhteys arkkitehtuurin ja maiseman välillä.

– Japanissa yksi maisemaa kuvaavista sanoista on fukei. Käännös tarkoittaa tuulta. Tämä eroaa ajattelusta, jossa niin naisesta, talosta kuin maisemasta tehdään katseltava objekti. Emme ole objekteja. Rakennuskin on elävä organismi.

Tuuli on yksi arkkitehtuurin ensimmäisistä ehdoista. Se on näkymätöntä, ilmaista. Puhumme vain hinnoiteltavista materiaaleista. Ilma liikkuu ja kuljettaa mukanaan siemeniä, ääniä, lämpöä ja tuoksuja. Se kulkee nenän kautta sisäämme hengittäessämme. Rakennusten tulisi tehdä samoin.

Ilma liikkuu ja kuljettaa mukanaan siemeniä, ääniä, lämpöä ja tuoksuja. Se kulkee nenän kautta sisäämme hengittäessämme. Rakennusten tulisi tehdä samoin.

Millainen on ollut polkusi arkkitehtuurin pariin?

– Rakastan luontoa. Osa luonnon ymmärtämistä on kehontuntemus. Nuorena tanssin ja opin tuntemaan vartaloni liikkeet. Olen myös ratsastanut, jolloin olen ollut yhtä hevosen kanssa. Pidän kaikesta elävästä.

Tanssin jälkeen harkitsin lääkärin tai meribiologin uraa, kemiaa, fysiikkaa. Isäni ja veljeni ovat molemmat tutkijoita. Pidän itsekin tutkimisesta ja löytämisestä.

Ennen arkkitehtuurin opintoja opiskelin kaksi vuotta Tukholman taidekoulussa. Piirsimme paljon elävästä mallista. Halusin oppia näkemään, kuinka maailma katsoo takaisin. Olen piirtänyt ja piirtänyt.

Olen aina mieltänyt maiseman ja arkkitehtuurin yhdeksi kokonaisuudeksi. Rem Koolhaasin toimistossa työskentelin myös kaupunkisuunnittelun parissa. Oppiakseen pitää tehdä paljon töitä.

Mistä kiinnostuksesi Japaniin kumpuaa?

– Ehkä tärkeimmän työni olen tehnyt maanjäristysten jälkeiseen Japaniin. Matkalla koin mahtavia asioita, jotka ovat vaikuttaneet elämääni.

Vaikutuin Isen temppelistä, joka puretaan ja rakennetaan uusiksi joka 20. vuosi. Näin rakentamisen muisto pysyy elävänä ihmisten mielissä. Temppeli kätkeytyy korkean muurin taakse.

Kaikki tärkein maailmassa ja elämässä on näkymätöntä. Tämä on myös arkkitehtuurin perusta. Valitettavasti elämme aikaa, jossa näkyvä on tärkeintä eikä näkymättömälle jää sijaa.

Mistä sait idean muuttaa raunion perheesi kodiksi?

– Vanhin tyttäreni on pyörätuolissa. Halusimme rakentaa kesäpaikan, jossa voisimme viettää lomia vaivattomammin. Puolisoni on kotoisin Atlantin rannikolta, ja tapasimme Bordeaux’ssa, missä opiskelin. Vain vuorokausi ensitapaamisemme jälkeen hän toi minut tähän Pyreneiden ja meren ympäröimään paikkaan. Tuntui, että tänne halusimme palata.

Kukkuloille ei saa rakentaa uutta. Tähän raunioon tullessamme koko perhe tunsi, että talo kuuluu meille. Nuorin tyttäreni sanoi: ”No, nyt siivotaan vain lattia.” Katto oli sisääntulon kohdalta auki ja valo välkehti sisällä kuin metsässä. Aukon paikalla on nykyisin kattoikkuna.

Miten luonnon ja arkkitehtuurin suhde näkyy kodissanne?

– Luonto löytyy kaikkialta, kuten tuuli. Sisällä talossa tuntuu siltä kuin olisi ulkona. Talo hengittää. Seinät varaavat lämpöä, ikkunat avautuvat aukoiksi. Linnut lentävät ympärillä. Talo on kaikille, ei vain meille. Puolet asunnon tiloista ovat ulkotiloja, ne hyödyntävät mikroilmastoja. Lempipaikkani on kattoterassin kylpyhuone, jossa on yöllä tähtikatto.

Onko sinulla esikuvia?

– Opettajani Ranskassa oli minulle uskomattoman tärkeä. Hän poisti laput silmiltäni. Hän oli kuin osteopaatti, joka sai nikamani paikoilleen.

Myös äitini oli minulle tärkeä esikuva. Molemmat ovat nyt poissa, ja kun jotain katoaa, huomaa sen tärkeyden. Äitini ei kasvattanut, ainoastaan korjasi ryhtiäni tanssiessani. Hän uskalsi antaa lastensa etsiä ja löytää. ”Finnas till” on oikeaa elämistä.

Kun vierailet uudella tontilla, mihin kiinnität huomiota? Valokuvaatko, piirrätkö, kirjoitatko?

– Teen kaikkea tuota! Eikä riitä, että siellä käy vain kerran. Pitää käydä, kun on aurinkoista, sateista, ilta, aamu, tuulista, kylmää. Jos ei pysty käymään kaikkina vuodenaikoina, pitää pyytää apua. Arkkitehdin täytyy luottaa asiakkaaseen. Se, joka on viettänyt tontilla eniten aikaa, myös tietää eniten.

Mikä on tärkein aistisi, jota ilman et haluaisi elää?

– Ensin ajattelin, etten haluaisi elää ilman näköä. En kuitenkaan kestäisi olla kuuro, olen todella sosiaalinen ja nautin musiikista. Kuurona olisi yksinäisempää. Arkkitehdille kuulo on kuitenkin näköä tärkeämpää.

Luennolla kerroit, että usko, toivo ja rakkaus ovat tärkeimmät arvot, kun työstät uutta.

– Kun äitini kuoli, luin jostain, että kaikki katoaa, paitsi usko, toivoja rakkaus. Usko tulevaan on tärkeää etenkin nyt korona-aikana. Vaikka olisi realisti, löytyy aina lukuisia vaihtoehtoisia teitä. Tulevaisuus on epävarmaa, mutta se on paras tulevaisuus, mikä meillä on. Toivo on optimismi, ilmakupla, jolla lennetään. Jos rakennamme rakkaudella, sen tuntee rakennuksessa ja kaupungissa. Olemme rakennusmateriaali.