Kotkassa kolme koulua ja kirjasto yhdistyvät yhdeksi suureksi koulukeskukseksi – suunnittelukilpailun voitti AOR Arkkitehdit
Hanke käynnistää Kotkassa Karhulan keskustan uudistamisen. Vanhan Karhulan koulun yhteyteen rakennettavasta koulukeskuksesta on tulossa alueen uusi maamerkki.
Koulukeskus rakennetaan vanhan Karhulan koulun yhteyteen. Siitä tulee alueen maamerkki ja asukkaita palveleva kokoontumispaikka. Uuteen rakennukseen yhdistetään kaksi yläkoulua, lukio ja kirjasto sekä muita kunnan toimijoita.
Kilpailussa tehtiin kaksi lunastusta, joista molemmat sai Arkkitehtitoimisto Opus ehdotuksillaan Enemmän kuin ja Podium. Kunniamainintoja jaettiin yhteensä neljä, ehdotuksille Kaleidoskooppi (Arkkitehtitoimisto K2S), Opot ja Ypöt (JKMM Arkkitehdit), Otava (Jens Regårdh, Joni Kopra) sekä Yksi plus kolme (Johannes Liiman).
Yli tuhannen oppilaan koulukeskus
Karhulan nykyinen keskusta on rakennettu osin Otto-Iivari Meurmanin vuonna 1953 laatiman asemakaavan pohjalta. Kilpailuohjelman mukaan alue on nykyisestä “hieman taantuneesta” tilastaan huolimatta edelleen Suomen parhaiten säilyneitä kauppaloiden keskustoja ja hengeltään 50-lukulainen. Koulukeskushanke aloittaa keskustan kehittämisen.
Uuteen koulukeskukseen sijoitetaan Helilän ja Karhulan koulut sekä lukio. Uudisrakennus rakennetaan nykyisen Karhulan koulun yhteyteen niin, että Ulla Hjeltin 1950-luvulla suunnittelema rakennus – niin sanottu kivikoulu – säilyy käytössä. Reilun tuhannen oppilaan ja opiskelijan keskukseen tulevat myös Karhulan kirjasto ja nuorisotoimi.
Kivikoulun vieressä sijaitsee 1920- luvulla valmistunut ja käytöstä jo poistettu puinen koulurakennus, joka rajattiin kilpailun ulkopuolelle. Puukoulu on esitetty suojeltavaksi yleiskaavassa, ja sen tulevaisuus ratkaistaan asemakaavoituksen yhteydessä.
Suunnittelun avuksi tehtiin useita pienoismalleja. Kuva: AOR Arkkitehdit
Hyvät perusratkaisut
Erkko Aarti kilpailun voittajatiimistä AOR Arkkitehdeilta kertoo, että Karhulan koulun suunnittelussa keskityttiin hyviin perusratkaisuihin, kuten luonnonvalon käyttämiseen. Paikalla olevalla vanhalla kivikoululla on hoikka rakennusrunko, jolloin sisätilat saavat paljon luonnonvaloa verrattuna nykyrakentamisen tehokkuusvaatimusten synnyttämiin rakennuksiin, Aarti sanoo.
Tähtäsimme siihen, että luokissa kaikki saisivat luonnonvaloa.
“Otimme tästä mallia ja tähtäsimme siihen, että luokissa kaikki saisivat luonnonvaloa ja vielä siten, että valo tulisi luokan pitkältä sivulta.”
Keskeistä oli myös Karhulan teollisen historian tuominen osaksi uutta koulua ja kirjastoa. Aartin mukaan Kotkan kilpailussa kaupunkikuvallinen tilanne oli erityisen hankala ja pienoismallityöskentely auttoi punomaan yhteen alueen vaatimuksia.
“Käytämme suunnittelun apuna paljon pienoismalleja ja erilaisia työmalleja. Rinnalla tietysti tutkitaan myös tietokoneella tehtyjä 3D-malleja, mutta pienoismalleissa ehdotusten isommat ratkaisut ja kaupunkikuvallinen logiikka vaihtoehtoineen tulevat selkeästi näkyville.”
Kokeneita koulusuunnittelijoita
AOR Arkkitehdeille ykköspalkinto oli jo kolmas yleisessä koulusuunnittelukilpailussa. Ensimmäinen voitto tuli Jätkäsaaren peruskoulun kilpailusta, jonka tuloksena syntynyt rakennus oli ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi. Seuraava kilpailuvoitto, Tuusulan lukio ja monitoimitalo, on juuri valmistumassa.
“Jätkäsaaren koulua tehdessä oltiin uuden äärellä monella tapaa. Uutta opetussuunnitelmaa oltiin juuri ottamassa käyttöön, eikä vielä ollut esimerkkejä siitä, mitä se tarkoittaa arkkitehtuurin näkökulmasta.”
Tuusulan Monio on koulun ja kulttuurirakennuksen yhdistelmä, enemmän jopa kulttuuritalo, Aarti sanoo. Erityisen projektista tekee hirren käyttö rakennusmateriaalina.
“Koulusuunnittelu on vaikea laji, ja siksi niin kutkuttavaa! Esimerkiksi kirkot ovat enemmän ‘arkkitehtuurin fiilistelyä’ niiden käytön luonteen vuoksi. Kouluissa käyttäjät huomaavat kyllä heti, jos jokin ei toimi, ja hyvät ratkaisut ovat helposti käyttäjien mitattavissa.”
AOR Arkkitehtien ehdotus Ruudut voitti Karhulan koulukilpailun. Kuva: AOR Arkkitehdit
Iloa kaupunkitilaan
Kotkan kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannosen mukaan Karhula on tärkeä aluekeskus, jolla on pitkä historia, mutta jonka ympäristö kaipaa uudistamista.
“Koulu- ja kirjastorakennus on olennainen osa alueen kehitystä ja iso investointi, joten halusimme testata erilaisia vaihtoehtoja. Saimmekin niitä, sekä ehjiä kokonaisuuksia, ei vain saman muodon sovittelua paikalla.”
Hannosen mukaan pienehköllä tontilla piti käyttää tilaa harkitusti, jotta piha-alaakin säilyy. Rakennuksen ohella kilpailijoiden oli suunniteltava kaupunkitilaa, mikä osoittautui osin haastavaksi.
“Kärjistäen usein oli ratkaistu koulu, muttei kaupunkitilaa.”
Voittajaehdotuksen arkkitehtuuri on rauhallista ja selkeää, Hannonen kehuu. Rakennuksessa on myönteistä ja positiivista energiaa, ja se on taitavasti suunniteltu.
“Uudisrakennus rikastaa kaupunkikuvaa ja tuo siihen iloa ja hyvää fiilistä.”