Huuhkan vetämässä kansainvälisessä ReCreate-hankkeessa löydettiin yleisesti käytössä oleva betonielementti, joka sopii täydellisesti uudelleenkäyttöön. Jos käytettyjä elementtejä ryhdytään laajamittaisesti hyödyntämään uudisrakennuksissa, sillä on jo merkitystä rakentamisen hiilijalanjäljelle, Huuhka sanoo.
”Kiitos kysymästä, periaatteessa tietysti mielellään!”
On helmikuun loppu, ja olen kysynyt korjausrakentamisen professori Satu Huuhkalta sähköpostitse henkilöhaastattelua tätä juttua varten. Tarkoituksena on kirjoittaa siitä, mitä Huuhkan vetämässä ReCreate-kiertotaloushankkeessa on reilun kolmen vuoden aikana opittu rakennuselementtien kierrätyksestä ja uudelleenkäytöstä, ja samalla rakentamisen kiertotaloudesta laajemmin.
Ajatuksena on seurata Huuhkan työpäivää Tampereen yliopistolla: palavereja, opetusta, väitöskirjojen ohjaamista, mitä nyt kiireisen professorin työpäivään kuuluukaan. Mutta:
”Minun tyypilliset työpäiväni ovat vaan aika tylsää seurattavaa, kun otan kotoa etätöistä joko Teams-yhteyksiä eri puolille Suomea ja Eurooppaa, taikka luen tai kirjoitan kaikessa rauhassa jotakin tekstiä.”
Kurssiopetustakaan Huuhkalla ei ole ennen syksyä, ja väitöskirjojen ohjaaminen tapahtuu sekin pitkälti Teamsissa.
Syy etätyöpainotteisuuteen on, että Huuhkan tutkimustiimi on hajallaan Suomessa ja maailmalla. ReCreate on kansainvälinen projekti, jossa on Tampereen yliopiston lisäksi mukana KTH (Kunglika tekniska högskolan) Tukholmasta, Eindhovenin teknillinen yliopisto Hollannista ja Brandenburgin teknillinen yliopisto Saksasta. Huuhka itse asuu Hämeenlinnassa. Niinpä palaverit pidetään lähes poikkeuksetta etänä.
Toisaalta Huuhka myös viihtyy etätöissä vanhassa puutalossaan kävelymatkan päässä Hämeenlinnan rautatieasemalta. On rauhallista, keskittyminen on helpompaa eikä aikaa kulu siirtymiin. Ehtii enemmän.
Tyypillisen ”tylsän” työpäivänsä seuraamisen sijaan Huuhka ehdottaa vierailua Consolis Parman elementtitehtaalle seuraamaan ontelolaattojen kunnostusta sekä käyntiä yliopiston laboratorioon Rakennustalossa Hervannassa, jossa palkkeja ja pilareita testataan.
Kuulostaa paremmalta kuin alkuperäinen ajatukseni.
Tampereen keskustassa sijainneesta 1980-luvun toimistotalosta irrotettiin syksyllä 2023 purkamisen yhteydessä lähes kolmesataa betonielementtiä uudelleenkäyttöä varten. Kuva: Eetu Lehmusvaara
Rakennustalossa sijaitsevan arkkitehtuurin laitoksen pieneen toimistohuoneeseen, jota Huuhka ja hänen tutkimusryhmänsä käyttävät yliopistolla ollessaan, mahtuu vain kaksi työpöytää. Haastattelupäivänä maaliskuun puolivälissä paikalla on, niinkuin useimpina muinakin päivinä, väitöskirjatutkija Emmi Salmio sekä tiimin oma toimistokoira, Salmion pieni australianterrieri Apina. Siitä on Salmiolle seuraa, kun muut ovat etänä.
Nelivuotinen EU-rahoitteinen ReCreate-hanke alkoi vuonna 2021. Käytännönläheisen tutkimusprojektin näyttävin osa tapahtui syksyllä 2023, kun Tampereen keskustassa sijainneesta 1980-luvun toimistotalosta irrotettiin purkamisen yhteydessä uudelleenkäyttöä varten lähes kolmesataa isoa betonielementtiä: ontelolaattoja, palkkeja ja pilareita.
Ennen uutta käyttöä elementit kunnostetaan. Samalla mitataan tai lasketaan irrotukseen, kuljetukseen, kunnostukseen ja asennukseen kuluva energiamäärä, jonka perusteella lasketaan uudelleenkäytettävien elementtien hiilijalanjälki. Se on osa alunperin rakennustekniikan diplomi-insinööriksi valmistuneen Salmion väitöstutkimusta.
”Lopputulos oletettavasti on, että uudelleenkäyttö on merkittävästi vähähiilisempää kuin uusien elementtien käyttäminen. Mutta nyt on tärkeää saada dataa siitä, millainen säästöpotentiaali voidaan oikeasti saavuttaa”, Salmio sanoo.
Huuhkan tutkimusryhmässä on työn alla kaksi muutakin ReCreateen liittyvää väitöskirjaa. DI Aapo Räsänen, jonka tapaamme myöhemmin yliopiston laboratoriossa, tutkii uudelleenkäytettävien elementtien laadunvarmistusmenettelyjä ja arkkitehti Niko Kotkavuo historiallisia elementtirakentamisen tapoja. Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa on lisäksi tehty tai työn alla uudelleenkäytön liiketoimintaan liittyviä väitöskirjoja.
Ei tällaista ole ikinä ennen tehty.
ReCreate-projekti on tulossa päätökseensä tänä vuonna, mutta sille aiotaan hakea jatkoa vuodelle 2026, Huuhka kertoo yliopiston neuvotteluhuoneessa.
”Alan tilanne on vaikuttanut myös meidän pilotointiin. Koska juuri mitään ei rakenneta, on vaikea saada pääpilottiakaan liikkeelle.”
Pääpilotilla Huuhka viittaa uudiskohteeseen, johon puretusta talosta irrotetut elementit on tarkoitus sijoittaa. Sellaista ei vielä ole.
Sen sijaan on saatu minipilotteja, joista ensimmäinen on juuri tullut päätökseensä. Muita ei ole vielä julkistettu, mutta ainakin kaksi seuraavaa on jo tiedossa, Huuhka kertoo.
Ensimmäistä minipilottia Huuhkalle ehdotti rakennusliike Skanska, joka on yksi hankkeessa mukana olevista yrityksistä. Siinä Tampereen Härmälänrantaan rakennetun uuden asuinkerrostalon välipohjaan, väestönsuojan yläpuolella sijaitsevien asuntojen lattiaan, asennettiin vajaat kolmekymmentä käytettyä ja kunnostettua ontelolaattaa.
Sellaista ei ole Huuhkan tietämän mukaan Suomessa koskaan aiemmin tehty. Raahessa irrotettiin 2010-luvun alussa betonielementtejä asuinkerrostalosta, mutta ne sijoitettiin sellaisinaan vähemmän vaativiin kohteisiin, kuten jäte- ja autokatoksiin.
”Näin jälkikäteen ajatellen pienesti liikkeelle lähteminen oli varsin hyvä idea. Saamme kokemusta ja riskit pienenevät.”
Tosin mitkään riskit eivät näyttäneet toteutuvan, Huuhka toteaa.
”He kokivat siellä työmaalla, ettei se ollut sen erilaisempaa kuin uusien elementtien käyttö.”
Pilotin suurin arvo on Huuhkan mukaan siinä, että se on tehty. Nyt on konkreettista näyttöä siitä, että vanhojen rakennusten betonielementtejä voi hyödyntää uudistuotannossa.
Satu Huuhka Tampereen Hiedanrannan entisellä tehdasalueella. Sen vanhat tehdasrakennukset on päätetty säilyttää, vaikka ympärille rakennetaan uutta. Kuva: Marjaana Malkamäki
Betonista valetut ontelolaatat ovat siitä erinomaisia elementtejä uudelleen käytettäviksi, että ne ovat aina saman levyisiä, 1,20 metriä. Korkeus vaihtelee, mutta sekin rajallisesti:
”Tiettynä aikana on käytetty tiettyä korkeutta. Esimerkiksi kaikki 1970-luvun talot ovat täynnä 265 milliä korkeaa ontelolaattaa”, Huuhka tietää. ”Se on myös siitä kiva tuote, että sen voi leikata lyhyemmäksi.”
Kun ontelolaatta on kerran leikattu, pidemmäksi sitä ei enää saa. Se on tietysti rajoite, Huuhka myöntää. Jos laatta asennetaan välipohjaan, on laitettava seinä tai palkki siihen kohtaan, mihin se loppuu.
”Pitää hakea optimitilannetta, mihin niitä kulloinkin kannattaa laittaa.”
Ala- ja yläpohjiin käytetyt ontelolaatat soveltuvat yleensä kuitenkin hyvin, myös korkeutensa puolesta, Huuhka toteaa.
”Se on bisneskielellä niin sanottu matalalla roikkuva hedelmä, josta kannattaa lähteä liikkeelle.”
Huuhkasta olisi ”iso juttu”, jos Suomen kerrostalotuotannossa olisi tulevaisuudessa uudelleenkäytettyjä ontelolaattoja ala- ja yläpohjissa laajemmasssa mittakaavassa. Sillä olisi jo vaikutusta rakentamisen hiilijalanjälkeen.
”Lisäksi se madaltaisi kynnystä uudelleenkäyttöön, ja toimijoilla voisi olla motivaatiota alkaa miettiä myös niitä vaikeampia paikkoja.”
Työnjohtaja Teemu Stork ja Satu Huuhka tarkastelevat kunnostettuja ontelolaattoja. Ne asennetaan uudiskohteeseen, jota ei ole vielä julkistettu. Kuva: Silja Ylitalo
Consolis Parman elementtitehtaalle Kangasalle ajaa Hervannasta vartissa, julkisilla matka kestäisi tunnin. Sen vuoksi Huuhka on tänään tullut töihin autolla normaalin junan sijaan.
Parma on yksi ReCreate-hankkeen partnereista, ja sen Kangasalan tehtaalla säilytetään ja kunnostetaan puretusta toimistotalosta irrotettuja betonielementtejä. Muita partnereita ovat muun muassa Ramboll, arkkitehtitoimisto Liike, purkufirma Umacon ja Tampereen kaupunki.
Tehtaalla vastassa on työnjohtaja Teemu Stork, joka vastaa käytettyjen elementtien kunnostuksesta.
Tai ei pelkästään vastaa, vaan kunnostaa ne. Työ on vaatinut aivan uusien työtapojen opettelua ja kehittämistä.
”On ollut mielenkiintoista päästä suunnittelemaan, miten tätä kannattaa tehdä, jotta työ on tehokasta ja tuote laadullisesti hyvä. Ei tällaista ole ikinä ennen tehty.”
Kunnostusta odottavat betonielementit on varastoitu muutaman kappaleen pinoihin tehtaan sisäpihalle. Sieltä ne ajetaan rekalla tehdashalliin, missä niiden kunnostukselle on varattu oma tila. Kun kuorma on purettu, Stork siirtää laatat nostolaitteella yksi kerrallaan pukkien päälle. Ensimmäiseksi hän pesee tasoitteet pois painepesurilla.
”Sen jälkeen myös alapinnan näkee hyvin. Katson, että elementti on ympäriinsä kunnossa ja käyttökelpoinen.”
Muutamassa elementissä on näkynyt halkeamia, joko irrotuksessa syntyneitä tai mahdollisesti jo valmistusvaiheessa 1980-luvulla. Silloin on suorilta käsin tehty päätös jättää laatta käyttämättä, Stork kertoo.
”Pyrimme siihen, että tänne lähetettäisiin vain käyttökelpoista tavaraa”, Huuhka sanoo. ”Mutta olosuhteet irrotustyömaalla ovat haastavat, joten siellä kunnon näkee vain karkealla tasolla.”
Varsinainen kuntotarkastus tehdään tehtaalla.
”Periaatteessa katson laatat kolme kertaa: ensiksi kun saan kuorman sisälle, sitten ennen nostamista ja noston aikana, pesun jälkeen ja oikeastaan vielä neljännen kerran, kun laatta on valmis”, Stork sanoo.
Sellainen mielikuva minulla on tässä vahvistunut, että rakennuselementtien uudelleenkäyttö ei todellakaan ole mitään sydänkirurgiaa tai rakettitiedettä.
Kun Stork on pessyt ja tarkastanut laatan, se valmistellaan uutta käyttöä varten. Yhden ontelolaatan kunnostukseen menee Storkilta tunnista neljään tuntiin. Jos laatta pitää ainoastaan sahata oikeaan mittaan, työ käy nopeasti. Joissakin on pieniä reikiä, jotka pitää paikata, tai tehdä uusia reikiä läpivientejä varten tai kaventaa laattaa pituussuunnassa, jolloin aikaa menee enemmän.
Nyt Storkilla on työn alla laatta, joka sahataan sekä pitkittäin että poikittain niin, että saadaan kaksi eri levyistä ja pituista elementtiä. Ne ovat todennäköisesti menossa jonnekin seinän viereen, jonne tarvitaan kapeampaa laattaa, Huuhka arvelee.
Koska erillistä linjastoa käytettyjen laattojen kunnostusta varten ei ole, työ vaatii paljon ylimääräistä logistiikkaa, nostoja ja siirtoja. Ei ole poissuljettua, että tulevaisuudessa sellainen luotaisiin, Stork sanoo. Keskusteluja siitä, miten työstä saisi tehokkaampaa, on jo käyty.
Näinkin se tosin sujuu Storkilta jo paljon nopeammin kuin alussa.
”Kyllä tässä on ontelolaatat tutuiksi tulleet.”
Teemu Stork sahaa käytettyä ontelolaattaa oikeaan mittaan. Kuva: Silja Ylitalo
Yhdeksi esteeksi rakennuselementtien laajamittaiselle uudelleenkäytölle on usein mainittu varastointi. Rakennuselementit vievät tilaa, ja jos tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa, säilytyksestä voi syntyä ongelma.
ReCreate-hankkeen aikana niin ei ole käynyt, Huuhka toteaa. Vaikutusta voi olla suhdanteellakin: kun ei juurikaan rakenneta, tilaa ja aikaa uusille kokeiluille löytyy helpommin.
Jotta uudelleenkäyttö laajemmassa mittakaavassa voisi toteutua, tarvitaan kuitenkin arvoketjuksi organisoitumista, Huuhka toteaa ja havainnollistaa:
”Rakennusliikkeellä olisi elementtitehtaan kanssa järjestely, jossa se ostaa tietyn määrän käytettyjä elementtejä tuotantoonsa. Tehtaalla puolestaan olisi sopimus irrottajan kanssa, jonka se voi pyytää toimittamaan vaikkapa viisisataa ontelolaattaa purkukohteistaan.”
Huuhka uskoo, että juuri ontelolaatat ovat tuote, joka voisi kiertää arvoketjun läpi nopeastikin.
”Se vastaa lähes yksi yhteen uutta tuotetta, jolloin se on helppo sijoittaa erilaisiin kohteisiin.” Silloin varastointiaika jäisi lyhyeksi.
Sitten on toisia tuotteita, kuten pilarit ja palkit, jotka vaativat enemmän ”mätsäämistä”, jotta niille löytyy järkevät käyttökohteet. Niiden laajamittaisen käytön aika voisi tulla myöhemmin, kun on jo kertynyt positiivista kokemusta käytettyjen elementtien uudelleenkäytöstä, Huuhka pohtii.
Väitöskirjatutkija Aapo Räsänen, Satu Huuhka ja käytettyjä pilareita Tampereen yliopiston Rakennustalon laboratoriossa. Kuva: Silja Ylitalo
Normaalin kunnostuksen lisäksi ontelolaatoille on tehty myös niin sanottuja täyden mittakaavan kuormituskokeita Parman testauslaboratoriossa Forssassa, Huuhka kertoo. Siinä elementtiä kuormitetaan niin suurella voimalla, että se lopulta rikkoutuu. Sen perusteella rakennesuunnittelija voi laskea, millaisille kuormille laattoja voi rakennuksessa turvallisesti käyttää.
ReCreate-hankkeessa tutkitaan myös pilareita ja palkkeja. Niille on tehty kuormitus- ja materiaalikokeita Tampereen yliopiston omassa laboratoriossa Rakennustalossa.
Matkalla laboratorioon Huuhka ehtii kertoa, mitä muuta hankkeen aikana on opittu kuin irrottamaan, kunnostamaan ja asentamaan käytettyjä ontelolaattoja. Millaista tietoa muiden hankkeessa mukana olevien maiden kokemuksista on kertynyt?
Sama rakennusalan lama, joka Suomea koettelee, on vaikuttanut myös muiden maiden uudelleenkäyttöpilotteihin, Huuhka toteaa. Ruotsin hankkeessa käytetyistä elementeistä on tehty ainoastaan tilapäinen näyttelypaviljonki, Saksan pilottia ei ole vielä saatu käynnistettyä. Hollannista mukana on purku- ja kierrätysliike, joka aikoo tehdä käytetyistä elementeistä itselleen uuden pääkonttorin, mutta senkin aikataulu on vielä auki.
Käytännössä toisten ”maaklusterien” kokemuksia ei voi suoraan hyödyntää omassa maassa, sillä kaikilla on omat lainsäädäntönsä, käytänteensä ja työkulttuurinsa, Huuhka sanoo.
”Sen takia oppiminen yli rajojen on rajoittunutta. Meillä on lisäksi aika ammattitaitoinen tiimi täällä Suomessa, siitä olen saanut kaikkein eniten irti.” Toki vierailut puolin ja toisin ovat olleet avartavia, ja etenkin yritykset ovat saaneet toisiltaan uusia ideoita, Huuhka kertoo. Myös elementtien irrotuksesta saatuja kokemuksia on jaettu avoimesti muille.
Huuhkan mielestä ainakaan lainsäädännön tasolla muissa hankkeen maissa ei olla rakentamisen kiertotaloudessa erityisesti Suomea edistyksellisempiä.
”Saksassa on paljon koekohteita, siinä mielessä voisi sanoa, että siellä ollaan pidemmällä. Mutta ne ovat aika pienimuotoisia, ja esimerkiksi tietomalliasioissa siellä ollaan valtavasti Suomea jäljessä.”
Ylimmän pilarin pintaan on painettu kuvio, jonka muutoksia mittaamalla saadaan kuormituskokeessa tietoa materiaalin ominaisuuksista. Kuva: Silja Ylitalo
Konkreettisia lainsäädäntöön liittyviä edistysaskeleitakin on Suomessa hankkeen aikana otettu, Huuhka kertoo. Yksi niistä on käytettyjen materiaalien tuotehyväksyntä, joka on pitkään ollut yksi rakentamisen kiertotalouden kompastuskivistä Suomessa.
Rakennustuotteilta vaaditaan EU:ssa CE-merkintä ennen kuin ne saa tuoda markkinoille. Uudelleenkäytettäviltä tuotteilta se puuttuu, sillä ne on yleensä tuotu markkinoille ennen CE-merkintälainsäädäntöä. Rakennustuotteet ja -materiaalit on kuitenkin mahdollista hyväksyttää myös niin sanotulla rakennuspaikkakohtaisella tuotehyväksynnällä, jonka tekee rakennusvalvoja. Selkeää käytäntöä sen soveltamisesta ei kuitenkaan ole ollut.
Härmälänrannan pilottikohteessa käytettyjen elementtien rakennuspaikkakohtaisesta tuotehyväksynnästä saatiin käytännön kokemusta.
”Se on kauhean hyödyllistä jatkoa ajatellen”, Huuhka sanoo.
Toinen iso lainsäädännöllinen asia, johon ReCreate-hanke on tuonut selvyyttä, on kysymys siitä, ovatko purkukohteista irrotetut elementit jätettä. Se vaikuttaa suoraan siihen, miten helposti niitä voi käyttää. Jos tuote katsotaan jätteeksi, sen käyttöönotosta tulee raskas ja byrokraattinen prosessi.
”Kävimme aiheesta keskusteluja ympäristöministeriön ja viranomaisten kanssa. Joidenkin mielestä kaikki, mikä tulee purkutyömaalta, on jätettä. Toisaalta jätelaki sanoo, että jätettä on sellainen, minkä joku poistaa käytöstä. Jos irrotamme ja otamme talteen, eihän silloin olla poistamassa käytöstä.”
Ympäristöministeriö päätyi lopulta lausunnossaan siihen, että jos materiaali on käyttökelpoista, se otetaan talteen ja toiminta on systemaattista, suunniteltua ja laadunvalvottua, kysymys ei ole jätteestä.
”Lausunto ei tietenkään ole sitova, vaan ympäristöviranomainen tekee päätöksensä aina itsenäisesti. Mutta jos joku päätyy eri ratkaisuun, ainakin se on perusteltava tarkemmin.”
ReCreate-projekti on tulossa päätökseensä tänä vuonna, mutta sille aiotaan hakea jatkoa vuodelle 2026, Huuhka kertoo. Kuva: Marjaana Malkamäki
Rakennustalon laboratorio isoine laitteineen, rakennustarvikkeineen ja korkealle kaartavine kattoineen tuo enemmän mieleen tehdashallin tai suuren puutyöluokan kuin perinteisen laboratorion.
”Nämä ovat meidän rakennuksesta irrotettuja pilareita”, ReCreate-hankkeen väitöskirjatutkija, rakennustekniikan diplomi-insinööri Aapo Räsänen sanoo ja osoittaa korkeaa betonielementtipinoa.
Periaatteessa pilarit voisi ottaa käyttöön sellaisinaan, Räsänen sanoo. Laboratoriossa on kuitenkin tarkoitus tutkia niiden ominaisuuksia, kuten kestävyyttä.
Sen vuoksi pilarit on maalattu valkoisiksi, ja niiden pintaan on painettu erikoinen täplä- tai rasterikuvio mustalla värillä. Sen avulla voidaan seurata, miten materiaali reagoi kuormitukseen.
”Eräänlainen kameralaite kuvaa, tai mittaa, pienten pisteiden välistä siirtymää ja piirtää pinnasta hienon kartan. Siitä näkee, missä tapahtuu puristumista, missä venymistä, mihin on syntymässä halkeama”, Räsänen selittää.
”Tämä on sellaista, mitä minäkään en arkkitehtina täysin ymmärrä, mutta ei minun tarvitsekaan. Sitä varten on Aapo ja kollegat”, Huuhka toteaa.
ReCreate on leimallisen monitieteinen hanke: rakennustekniikan tutkijoilla, erityisesti tutkimuspäällikkö Jukka Lahdensivulla, jonka nimi vilahtelee tämän tästä Huuhkan puheessa, on hankkeessa keskeinen osa. Rakennetun ympäristön tiedekunnan lisäksi mukana on tutkijoita myös Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä sekä johtamisen ja talouden tiedekunnasta.
Testattavista betonielementeistä on porattu pienten käsipainojen kokoisia lieriöitä materiaalinäytteiksi. Räsänen näyttää, miten niitä testataan.
Lieriö viedään läpinäkyvään kaappiin, jossa se puristetaan kahden tason väliin. Sen jälkeen aletaan lisätä painetta. Pariin minuuttiin ei tapahdu mitään, kunnes yhtäkkiä kuuluu paukahdus, kun lieriö murtuu. Tietokone on piirtänyt tapahtumasta viivaa, josta näkee, missä voimassa se tapahtuu.
Kun elementin eri kohdista porattuja lieriöitä on testattu tarpeeksi monta, niiden keskiarvosta voi muodosta arvion elementtiin käytetyn betonin materiaaliominaisuuksista, Räsänen kertoo.
Testien tulokset ovat olleet lupaavia.
”Yleisesti ottaen nämä ovat tosi hyviä käyttöön, sellaisia kuin ajateltiinkin niiden olevan. Mitään odottamattomia yllätyksiä ei ole tullut”, Räsänen toteaa.
Puristuskokeessa testataan, millaisella voimalla betonielementeistä poratut näytteet rikkoutuvat. Kuva: Silja Ylitalo
Vielä on kysyttävä, millaiset asiat rakennustuotteiden uudelleenkäytössä vaatisivat Huuhkan mielestä lisää tutkimista.
Ainakin suunnittelun rooli, Huuhka sanoo. Siitä ei ole vielä saatu tarpeeksi kokemusta, kun pääpilotti ei ole alkanut.
”Jos ei puhuta pelkästään ontelolaatoista, joissa neitseellinen tuote on aika helposti korvattavissa uudelleenkäytetyllä, vaan esimerkiksi pilareista ja palkeista, suunnittelun rooli on merkittävä.”
Arkkitehtien tehtäväksi tulee pohtia, miten toiminnalliset ja tekniset vaatimukset saadaan sovitettua yhteen. Mihin kohtaan minkäkin mittainen palkki kannattaa sijoittaa? Millaiseen tilaan kulloinkin käytettävissä olevat elementit voisivat sopia?
Kiertotalouskohteissa arkkitehdinkin täytyy ymmärtää rakenteista enemmän kuin suunnittelussa yleensä, Huuhka toteaa. Pitää tietää, mitä millekin elementille voi tehdä: voiko kaventaa tai lyhentää, voiko tehdä läpivientejä.
”Oletus on, että uudelleenkäyttöprojekteissa rakennesuunnittelija ja arkkitehti tekevät läheisempää yhteistyötä kuin normaalisti. Tätä haluaisimme vielä käydä tarkemmin läpi.”
”Kun voidaan näyttää onnistumisia, se saa muutkin kiinnostumaan”, Satu Huuhka sanoo. Kuva: Marjaana Malkamäki
Vaikka tutkittavaa vielä on, neljän vuoden aikana peruskuvio on selkiytynyt.
”Sellainen mielikuva minulla on tässä vahvistunut, että rakennuselementtien uudelleenkäyttö ei todellakaan ole mitään sydänkirurgiaa tai rakettitiedettä, vaan lopulta aika yksinkertaista. Kaikki tarvittava osaaminen on jo olemassa”, Huuhka sanoo.
Sekin on projektin aikana käynyt selväksi, että kiinnostusta uudelleenkäytettäviä elementtejä kohtaan markkinoilta löytyy.
Niiden hyödyntäminen isossa mittakaavassa edellyttäisi rakennus- ja suunnittelualalta kuitenkin uudenlaista organisoitumista, ja siinä on iso kitka, Huuhka sanoo. Tarvittaisiin lisää painetta sääntelyn puolelta.
Toisaalta ReCreaten kaltainen EU-rahoitteinen tutkimushanke on ollut ”hirveän hyvä väline” kokeilla uudenlaista tekemistä käytännössä.
”Kun on julkista tukea, se poistaa yrityksiltä taloudellista painetta, jolloin ne pystyvät miettimään uudenlaisia asioita. Ja kun voidaan näyttää onnistumisia, se saa muutkin kiinnostumaan. Se taas valaa yrityksiin uskoa siihen, että kehitystyötä kannattaa jatkaa. Saadaan positiivista kierrettä aikaiseksi.”
Kysymysmerkki on, kuinka pitkään positiivinen kierre jatkuu ilman tutkimushankeympäristöä ja julkista tukea. Lähteekö lumipallo pyörimään?
Ainakin jonkinlainen vastaus kysymykseen saadaan muutama viikko myöhemmin maaliskuun lopussa. Consolis Parma tiedottaa toimittavansa YIT:lle helsinkiläisen Melkinlaiturin koulun rakentamista varten käytettyjä ja kunnostettuja ontelolaattoja, jotka Umacon irrottaa Suutarilasta purettavasta, vuonna 1981 valmistuneesta monitoimirakennuksesta.
”Se on todella rohkaiseva merkki”, Huuhka sanoo etänä kotoaan Hämeenlinnasta. Tänään on tavallinen työpäivä.
Melkinlaiturin projekti ei tosin liity Huuhkan työhön, vaan toteutetaan täysin kaupalliselta pohjalta. Ilman ReCreatea sitä tuskin olisi kuitenkaan syntynyt.
”Tässä ontelolaattojen uudelleenkäyttöprojektissa voimme hyödyntää kansainvälisessä ReCreate -tutkimushankkeessa saamiamme kokemuksia ja oppeja”, Consolis Parman tiedotteessa todetaan.
”Luulen että uudelleenkäyttö osoittautui lopulta yllättävän helpoksi”, Huuhka arvelee.