Kolumni: Totta toinen puoli

Kolumni on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 10/2020.

Osmo Lappo
Osmo Lappo

Suunnittelukritiikki Arkkitehti-lehdessä vuonna 1970

Toinen vuosi Arkkitehti-lehden päätoimittajana antoi Tapani Eskolalle mahdollisuuden toteuttaa roo­liaan rakennusalan tietopalvelun kehittäjänä. Eskolan erityisen mielenkiinnon kohteena oli suunnittelun kritiikki. Sitä harjoitettiin käytännössä kahdella tasolla: ympäristön ja tilojen käyttäjien kritiikkinä eli kuluttajankritiikkinä, toisaalta ammatillisena kritiikkinä. Molemmissa tuli päätoimittajan mielestä tehdä uusia avauksia. Jo vuoden 1970 ykkösnumerossa Eskola totesikin, että pysyvän suunnittelukritiikin aikaansaaminen Arkkitehti-lehteen tulee olemaan yksi toimituksen tärkeistä tavoitteista.

Ensimmäinen yritys oli tehty jo vuoden 1969 numerossa neljä. Siinä amerikkalainen professori Phillip L. Jacobson ar­vioi Helsingin vastavalmistuneen lentoasemarakennuksen. Jacobsonin kritiikki herätti suurta mielenkiintoa, joka sai lehdistössä osittain epäasiallisiakin piirteitä. Myös rakennuksen arkkitehdit reagoivat arvosteluun. Toimituksessa havaittiin, että kritiikki voi synnyttää yllättävän hankalia tilanteita.

Toimituksessa havaittiin, että kritiikki voi synnyttää yllättävän hankalia tilanteita.

Tapani Eskola päätteli: ”Tuntuu ilmeiseltä, että pisimmälle voidaan päästä kritiikissä, joka kohdistuu asuntoon ja asumisympäristöön. Tällä alueella koetetaan vielä tänä vuonna tehdä uusi ja konkreettisempi yritys.”

Lehden ykkösnumerossa 1970 esiteltiinkin kaksi kritiikin kohteeksi valittua asuntoaluetta: Hakunilan rivitaloalue Vantaan Vaaralassa – arkkitehteina Bengt Lundsten ja Björn Krogius – sekä Suvikumpu Tapiolassa – arkkitehteina Reima Pietilä ja Raili Paatelainen. Suunnittelijoiden laatimien selostusten lisäksi pyydettiin arvioinnit kahdelta taholta: rakennuttajalta kohteen suunnittelusta ja toteutuksesta sekä asukkailta alueen viihtyvyydestä ja asuttavuudesta. Toinen asukaskriitikko tykitti sen verran tiukkaa tekstiä, että katsoi parhaaksi esiintyä nimimerkin suojassa.

Kolmosnumerossa lehti julkaisi Jan Söderlundin ja Erkki Valovirran kilpailuvoiton pohjalta suunnitteleman Turun ylioppilaskylän. Kylän ensimmäinen rakennusvaihe oli valmistunut, ja sen arvioinnin tuloksia oli tarkoitus hyödyntää kylän jatkosuunnittelussa. Tietoja aiottiin käyttää myös jo rakennetun kylän korjaustöiden suunnittelussa.

Tutkimuksen suoritti filosofian lisensiaatti Markku Lehto mielipidekyselynä, joka kohdistettiin kaikille ylioppilaskylän ensimmäisen rakennusvaiheen asukkaille. Kyselyn laajassa esittelyssä Lehto summasi, että vastausten perusteella puolet asukkaista näytti pitävän kyläratkaisua eri näkökulmista katsottuna onnistuneena. Jyrkkiä tuomioita tuli melko vähän.

Viitosnumerossa julkaistiin kaksi uimahallia: Kuusankosken uimahalli – arkkitehteina Olli Lehtovuori, Heikki Tegelman ja Pentti Väänänen – sekä Raimo S. O. Valjakan Sveitsin uimala Hyvinkäällä. Tapani Eskola kehitteli ja toteutti itse näitä kohteita koskevan arviointimenettelyn.

Arvioinnit suoritettiin ryhmätyönä: Kuusankosken uimahallin arviointiryhmän muodostivat Hyvinkään Sveitsin uimalan suunnittelijat ja Sveitsin uimalan arviointiryhmän puolestaan Kuusankosken uimahallin suunnittelijat. Hallien teknisten ominaisuuksien arvioinnissa kriitikkoryhmän kannan muodosti teknisen puolen asiantuntija. Arkkitehti puolestaan toimi asiantuntijana hankkeen kokonaisuutta koskevissa kysymyksissä.

Arvioinnissa piti noudattaa lehden toimituksen laatimaa jäsennystä. Arvioinnit esitettiin perusteluineen ja tiivistettiin lopussa sanallisen arvostelman muotoon. Numeroarvostelua ei käytetty. Lehti käytti arvioinnin esittelyyn peräti viisi sivua. Ryhmät olivat tehneet työnsä ammattitaitoisesti, ja teksti oli selkeää luettavaa.

Omassa toimistossani suunniteltu Leppävaaran uimahalli oli valmistunut vuotta aiemmin. Lehdessä julkaistu kritiikki­aineisto tarjosi meille haastavan vertailupohjan. Hyvinhän me pärjäsimme.

Arkkitehtilehti 7/1970

Seitsemäs numero tarjosi lukijoille jälleen uuden arviointikuvion. Tapani Eskola oli tällä kertaa pyytänyt aisaparikseen arvostetun arkkitehtuurikirjailijan Pekka Suhosen, joka mieluusti lähtikin leikkiin mukaan.

Lehti esitteli kymmenen yhdenperheentaloa. Jokainen niistä sai yhden aukeaman. Suunnittelija antoi ensin rakennuksen perustiedot ja kertoi työn tavoitteista, Pekka Suhonen laati sitten kohteesta yleisarvioinnin. Tapani Eskola olisi halunnut mukaan myös taloudellisen tarkastelun. Siitä jouduttiin kuitenkin luopumaan, koska luotettavia kustannustietoja ei kaikista kohteista saatu – tai sitten niitä ei haluttu antaa julkisuuteen.

Pekka Suhosen kirjailijankynästä lähtenyt teksti kertoi asiat osaavasti mutta kohteliaasti. Se osoitti samalla, miten kriitikko on aina jonkinlainen ajan hengen ilmapuntari. Tuon ajan kritiikki – kuten median kieli ylipäätään – oli sivistynyttä ja asiallista. Revittelyn, itsekorostuksen ja shokeeraamisen aika tuli paljon myöhemmin.

Tuon ajan kritiikki oli sivistynyttä ja asiallista. Revittelyn, itsekorostuksen ja shokeeraamisen aika tuli paljon myöhemmin.

Tapani Eskola uskalsi itsekin asettua arvioinnin kohteeksi: yksi kymmenestä yhdenperheentalosta oli hänen suunnittelemansa. Minultakin oli esittelyssä mukana viiden yhdenperheentalon ryhmä Espoossa. Sen arvioinnin Pekka Suhonen päätti näin: ”Rakennusten materiaalinvalinta ja geometria ovat tuttua, miellyttävää ja yllätyksetöntä Lappoa – eipä tämä vähän järkäleinen tyyli yllätyksiä kaipaisikaan.” Laittamattomasti sanottu!

Eskola oli valmistautunut suunnittelukritiikin kehittämiseen perustamalla erityisen kritiikkiryhmän, jonka puheenjohtajana hän toimi. Viisijäseniseen ryhmään oli kutsuttu asuntosuunnittelun asiantuntijaksi arkkitehti Esko Kahri, joka oli laatinut lehden ykkösnumeroon artikkelin ”Arvo-ongelma asuntotuotannossa”. Ryhmä pyrki selvittämään kritiikkimenettelyn teoreettista taustaa ja käytännön sovellusmahdollisuuksia. Eskola itse oli tietenkin sekä ryhmän että koko arviointiprojektin primus motor.

Eskola totesi, että tieteellisiin kriteereihin perustuvat ar­vioin­timenetelmät eivät vielä olleet kehittyneet käytännön tarpeita vastaaviksi. Eteenpäin piti kuitenkin mennä. Arkkitehti-lehdessä esitellyt arvioinnit edustavat erityyppisiä tapoja toteuttaa kritiikkiä, ja ovathan ne mielenkiintoisia nykypäivänkin näkökulmasta. – Haasteeksiko?

Lehden nelosnumerossa muuten julkaistiin Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema upea Temppeliaukion kirkko – ilman arviointia. Hyvä niin.

Osmo Lappo
emeritusprofessori, arkkitehti SAFA

Hae sivustolta:

X