Poikkeuksellisen virkistävä ja ajankohtainen teos rikastaa arkkitehtuurin historian yleisesitysten joukkoa ja avaa aihepiiriä vaivattomasti suurellekin yleisölle.
Mikä ihmiskunnan luomus tuotettiin ennen ruoalla ja nykyään fossiilisilla polttoaineilla? Arkkitehtuuri. Tai näin ainakin väittää Barnabas Calderin tuore kirja Architecture From Prehistory to Climate Emergency.
Calder on Liverpoolin yliopiston arkkitehtuurin historian yliopistonlehtori, joka on tutkinut vuosia energian ja arkkitehtuurin historian yhteyttä. Nyt hän on koonnut ajatteluaan kirjaksi, joka selvittää aihepiirin syövereitä vaivattomasti myös suurelle yleisölle.
Calderin teos on onnistunut. Se valaisee arkkitehtuurin globaalihistoriaa raikkaasta ja monin tavoin uudenlaisesta perspektiivistä. Teos rikastaa arkkitehtuurin historian yleisesitysten joukkoa, jota hallitsevat – yhä turhan usein – kuuluisien miesten suunnittelemien talojen luettelot ja elämän jäljistä siivotut lavastusvalokuvat. Tai sitten iänikuinen tyylisuunnista lähtevä narratiivi.
Teoksen yksi merkittävä ansio on arkkitehtuurin käsitteen ulottaminen esihistoriaan ja suuria sivilisaatioita edeltäviin ihmisiin. Kirja koostuu 12 luvusta, jotka kuljettavat lukijan kronologisessa järjestyksessä esihistorian liikuteltavasta ja kevyestä arkkitehtuurista kohti yhä massiivisempia energiaresursseja nieleviä rakennustyömaita. Matka kohti modernia kulkee muun muassa Parthenonin ja Song-dynastian kautta 1800-luvun Liverpooliin.
Kirjaa ei tämän genren edustajana voi syyttää länsimaakeskeisyydestä, päinvastoin. Silti olisin kaivannut merkittävämpää painotusta Euroopan ja Yhdysvaltain ulkopuolelle pitkin kirjaa.
Eniten arkkitehtuuriin vaikuttaa energia
”Form follows fuel”, muotoilee Calder. Tähän tiivistyy hänen kirjansa keskeinen sanoma. Sen mukaan merkittävin arkkitehtuuriin vaikuttanut yksittäinen tekijä on saatavilla ollut energia. 1700-luvun lopulle lähes kaikki rakennuksiin tarvittavan aineen liike sai voimansa ihmisten tai muunlajisten eläinten lihaksista, lukuun ottamatta purjeliikennettä. Kun Calder pohtii rakennukset tuottaneiden organismien ravintoa arkkitehtuuria selittävänä tekijänä, ollaan virkistävän poikkeuksellisen ajattelun äärellä.
Rakentamisen kestävä vallankumous edellyttää paluuta monimutkaisia rakennuksia ja nykyistä asumismukavuutta edeltävään aikaan.
Architecture From Prehistory to Climate Emergency heijastelee monin tavoin arkkitehtuurin historiantutkimuksen ajankohtaisia aihepiirejä materiaalisine käänteineen. Näitä, myöskään posthumanistista ajattelua, ei kuitenkaan ole kirjoitettu auki teoksen avaavaan johdantoon. Laajaa lukevaa yleisöä on kenties kosiskeltu hieman liikaakin, sillä arkkitehteja ja tutkijoita kiinnostaisi energian ja materian käsitteiden limittyminen näihin ajankohtaisiin keskusteluihin.
Lisäksi teoksen käsinkosketeltavan selvä ja jopa häiritsevän suoraviivainen yhteys hyvin ajankohtaiseen marxilaiseen historiakäsitykseen jää taustoiltaan lukijan arvailujen ja yleissivistyksen varaan.
Kirjan manisfestiakin muistuttava, tietoisesti esiin tuotu sanoma ilmastokriisistä näkyy otsikkoa myöten. Sävy on etenkin loppusanoissa ehkä hieman liiankin julistava, vaikka Calder on luultavasti täysin oikeassa siinä, että rakentamisen kestävä vallankumous edellyttää paluuta monimutkaisia rakennuksia ja nykyistä asumismukavuutta edeltävään aikaan. On hieman erikoista, että kirjan pääasiallinen näkökulma – energia – ei ole päässyt kirjan nimeen mukaan. Tähän lienevät vaikuttaneet kustantamon näkemykset.
Kestävään rakentamiseen esimerkkiä historiasta
Vaikka teemat ovat vaikeita, Calder kirjoittaa riittävästi toivon eikä tuomiopäivän sanomalla. Lopussa toistuu monen muunkin lausuma ajatus siitä, että kestävän rakentamisen vallankumouksessa on arkkitehtuurin historian johdettava keskustelua, sillä historiassa ovat ainoat tunnetut esimerkit pitkiä aikamittakaavoja kestävästä rakentamisesta. Modernismin kritiikkeineen puheenvuoro on arkkitehdilta poikkeuksellisenkin uskalias.
Vaikka en pääse lukemaan kirjaa aivopesemättömin silmin arkkitehdin kuplani ulkopuolelle, uskoisin tämän teoksen voivan olla hyvin avartava kokemus kenelle hyvänsä. Sen luettuaan aidosti ymmärtää, miten ja millaisesta rakentamisen syöppöydestä ja ylellisyydestä on tullut perusoikeus ja mihin sen hallitsematon jatkaminen voi johtaa.
Ennen kaikkea Calderin kirja kertoo meille, että arkkitehtuurin globaalihistoriaa kannattaa kirjoittaa jatkuvasti uusiksi, erilaisista näkökulmista. Muuttuva ajattelu ja muuttuva tämä hetki avaa jatkuvasti ennen kajoamattomia maailmoja ihmiskunnan rakentamisen ihmeellisestä menneisyydestä.
Barnabas Calder: Architecture From Prehistory to Climate Emergency. Pelican Books, 2021.
Panu Savolainen
Kirjoittaja on arkkitehtuurin historian apulaisprofessori Aalto-yliopistossa.