Kestäviä kaksioita kestävissä kerrostaloissa?

Asumisen-palstan artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 5/2020. Teksti: Jyrki Tarpio.

Jyrki Tarpio.

Uusien asuntojen ja rakennusten kestävyys ajassa epäilyttää kovasti.

Koronapandemian myötä elämme 2000-luvun toistaiseksi syvintä kriisiaikaa. On tarjoutunut oiva tilaisuus pohtia, millainen asuntorakentaminen on kestävää, jopa kriisiajan valossa. Samalla on kiinnostavaa katsastaa, miten asuntoja rakennettiin edellisen vuosisadan suurimman kriisin jälkeen; sodanjälkeinen asuntorakentaminen on jo tullut ajassa testatuksi. Miten se on selviytynyt, ja miltä viimeaikainen rakentaminen siihen verrattuna näyttää?

Yksinkertaisuutta 1950-luvun alusta

Mielenkiintoinen esimerkki sodanjälkeisestä kerrostalorakentamisesta löytyy Helsingin Ruskeasuolta, osoitteesta Raisiontie 4–8. Baeckman Ekelund Harmia Arkkitehtien laatimat kerrostalosuunnitelmat hyväksyttiin Helsingin rakennusvalvonnassa vuonna 1949, ja 3–4-kerroksiset, osin porrastuvat L:n muotoiset rakennukset valmistuivat vuonna 1951.

Raisiontie 4–8, Baeckman Ekelund Harmia Arkkitehdit.

 

Rakennukset ovat tilallisesti ja rakenteellisesti hyvin yksinkertaisia. Ne koostuvat eteläpäätyä lukuun ottamatta samankokoisista suorakulmaisista lamelleista. Toistuva lamelli on sisämitoiltaan 15,4 metriä leveä ja 10,5 metriä syvä. Hissitön porrashuone on sen keskellä toisella julkisivulla. Ulkoseinät ja porrashuonetta ympäröivät seinät ovat kantavia. Porrashuoneen ympärille jää U:n muotoinen tila, jossa tilajakoa rajoittavat periaatteessa ainoastaan kaksi kantavaa pilaria ja yksi hormiryhmä – haluttaessa asunto- ja huonejako on siis jopa radikaalisti muutettavissa.

Jokaisessa lamellissa on kolme asuntoa yhdessä kerroksessa. Niistä kaksi ulottuu rungon läpi, ja väliin jää yhteen suuntaan avautuva asunto. Peruslamellissa kaikki asunnot ovat kaksioita. Rungon läpi ulottuvissa kaksioissa on erillinen keittiö, yhteen suuntaan avautuvassa ikkunallinen keittokomero. Kaikkiin asuntoihin käydään sisään tilasarjan keskeltä, eteisestä pääsee kulkemaan kaikkiin asuinhuoneisiin, ja kylpyhuone sijoittuu eteisen jatkoksi keskelle asuntoa. Eteisen lisäksi läpikuljettavia huoneita ei ole pikkukaksion keittokomeroa lukuun ottamatta. Sen läpi pääsee kulkemaan olo- ja makuuhuoneiden välillä, jolloin pikkukaksioon syntyy kiertomahdollisuus.

Helposti varioitava tyyppiasunto 

Peruslamellia on myös varioitu. Muunnos on tehty kytkemällä keittokomerollisen kaksion makuuhuone viereiseen asuntoon. Tällöin kerrokseen saadaan kolmio, yksiö ja kaksio. Rakennusten eteläpäädyn lamelli on muista poikkeava siten, että päätyasunnossa on yksi huone enemmän, jolloin päädystä muodostuu porrastuva ja lamellista hieman muita isompi.

Peruslamellin kaksiot ovat yhdisteltävissä. Kun keittiöllisen ja keittokomerollisen kaksion yhdistää, pienillä muutoksilla syntyy toimiva neljän huoneen ja keittiön perheasunto. Rakennuksiin on käytön aikana tehty useita asuntoyhdistelmiä.

Asuntotyypeistä peruslamellin keittokomerollinen kaksio on monikäyttöisyydessään mainio. Napakka 39 neliömetrin asunto on likipitäen symmetrinen. Keskellä on kapea eteisen, kylpyhuoneen ja keittokomeron muodostama vyöhyke, jonka molemmille puolille sijoittuu yksi huone. Olohuone on makuuhuonetta jonkin verran leveämpi, mutta makuuhuonekin on varsin tilava. Onnistuneen mitoituksen ja muodonannon takia molemmat huoneet voi kalustaa monilla tavoilla. Asunto sopii hyvin yhden henkilön, pariskunnan tai jopa pienperheen käyttöön. Lisäksi asunto käy kahden asukkaan soluasunnoksi, jolloin molemmilla on oma huone ja muut tilat jaetaan.

Monikäyttöinen pikkukaksio on yksi 1950–1970-luvuilla rakennettujen suomalaisten kerrostalojen tyyppiasunto. Useimmiten näitä yhden ilmansuunnan kaksioita on rakennettu Ruskeasuon talojen kaltaisiin kolmisyöttöisiin lamellikerrostaloihin, mutta asuntotyyppi on sovitettavissa myös muuntyyppisiin rakennuksiin. Niitä on rakennettu eri puolille Suomea pienillä variaatioilla noin 39–49 neliömetrin kokoisina, parvekkeella tai ilman.

Mitä voimme oppia kestävyyden kannalta Ruskeasuon 70 vuoden ikäisistä taloista ja asunnoista? Niiden kestävyyttä tuottavat ominaisuudet voi tiivistää kolmeen pointtiin:

1) asunnoista löytyy asialliset tilat kaikille asumisen perustoiminnoille,

2) asunnot (erityisesti pikkukaksio) ovat monipuolisesti kalustettavia ja monikäyttöisiä,

3) lamellien tilakokonaisuus mahdollistaa myös asuntojen koko- ja tilamuunneltavuuden.

Asumisen perustoimintoja ovat lepääminen, oleskelu, ruokailu, hygienian hoito sekä huolto ja säilytys. Toisinaan listassa on mukana myös työskentely. Koronaepidemian ensimmäisiä oppeja on se, ettei näistä perustoiminnoista ole syytä tinkiä. Lisäksi tarve työskentelylle asunnoissa on konkretisoitunut korona-aikana, joten sekin näyttäisi kuuluvan pysyvästi perustoimintojen listalle.

Ihailtavaa on nykysilmin myös se, että rakennukset eivät ole kovinkaan erityisiä. Päinvastoin niiden varsin vaatimaton ulkonäkö on 1950-luvulle tyypillinen. Niiden lamelli- ja asuntotyypitkään eivät ole mitoitukseltaan, muodonannoltaan tai tilajärjestelyiltään poikkeuksellisia. Monipuolista kestävyyttä on siis onnistuttu toteuttamaan Ruskeasuolla hyvin tavallisin keinoin.

Miltä näyttää nykyvastine?

2010-luvun eräitä ideaaleja ovat olleet kaupunkien tiivistäminen ja keskusta-alueiden täydennysrakentaminen. Usein on tavoiteltu aiempaa kookkaampia kerrostaloja, joihin on pyritty rakentamaan pääasiassa pieniä asuntoja.

Olen poiminut esimerkeiksi kaksi Raisiontien pikkukaksion kokoista nykykerrostaloasuntoa. Ne ovat valmistumassa vuonna 2020 Tampereelle Sorinkadulle ja Ouluun Albertin­kadulle. Molemmat sijoittuvat kahden porrashuoneen kerrostaloihin, joissa toinen porrashuoneista kohoaa korkeaksi pistetaloksi, Tampereella 17-kerroksiseksi ja Oulussa 12-kerroksiseksi. Nykykerrostaloille tyypillisesti molemmissa rakennuksissa porrashuoneet ovat hyvin syöttötehokkaita: Albertin­kadun esimerkkiasunto sijoittuu 8-syöttöiseen porrashuoneeseen ja Sorinkadun 12-syöttöiseen.

38–39 neliömetrin kokoisia pienasuntoja kalustettuna sekä kaaviot lamelleista, joihin asunnot sijoittuvat. Rakennusten runkosyvyydet (sisämitta): Raisiontie 10,5 m, Sorinkatu 13,3–17,4 m, Albertinkatu 18,0–18,9 m.

 

Syöttö- ja tonttitehokkuustavoitteiden takia asunnot ovat selvästi leveyttään syvempiä. Samoista syistä sisäänkäynti sijoittuu asunnon nurkkaan ja suuri osa asunnon pinta-alasta jää kauas ikkunaseinältä. Toisessa asunnossa nukkumapaikka on ikkunaton alkovi syvällä asunnon perällä porraskäytävän vieressä. Kylpyhuoneet ovat nykyvaatimusten mukaisesti esteettömiä ja sellaisina 1,5–2 neliömetriä 1950-luvun asuntojen kylpyhuoneita kookkaampia [x]. Keittiökalustus sijoittuu olohuoneen nurkkaan tai sen takaseinälle.

Kalustusvaihtoehdot ovat näissä uudemmissa asunnoissa Raisiontien asuntoa suppeammat. Sorinkadun ja Albertin­kadun uusiin asuntoihin myös mahtuu Raisiontien asuntoa vähemmän huonekaluja. Asuntopohjapiirustusten yhteydessä esitetyistä lamellikaaviokuvista näkee, että uudet asunnot sijoittuvat syvien yksiöiden viereen. Kaksioiden yhdistäminen viereisiin syviin asuntoihin ei tuota onnistunutta isompaa asuntoa.

Mitä vertailusta voi havaita?

Tässä esitetyt uusien kerrostalojen asunnot ovat sodanjälkeisen kerrostalon kaksiota yksipuolisemmin kalustettavissa ja käytettävissä. Suuri osa uusien asuntojen tilasta on läpikulkutilaa, ja niistä on hankala löytää useaa rauhallista paikkaa esimerkiksi kotietätyöskentelylle. Hyvää työpistettä lukuun ottamatta asumisen perustoiminnoille löytyy kuitenkin paikat. Yhtä kaikki kokonaisuutena asuntojen kalustettavuus sekä monikäyttö- ja muunteluominaisuudet vaikuttavat selvästi Raisiontien asuntoja heikommilta. Asunnoissa on myös luonnonvaloa kehnosti saavia tiloja. Siten näiden uusien asuntojen ja rakennusten kestävyys ajassa epäilyttää kovasti.

Uudet rakennukset ovat monella tapaa Ruskeasuon kerrostaloja optimoidumpia: tavoitteena on ollut saada sijoitettua mahdollisimman monta asuntoa yhteen porrashuoneeseen ja myös virittää runkosyvyys tilaohjelman sallimaan maksimiin. Numeroilla ilmaistuna erot ovatkin dramaattisia: Ruskeasuolla yhdessä kerrostasossa porrashuoneen ympärillä on noin 138 neliömetriä huoneistoalaa, kun taas Oulun Albertinkadulla sitä on 275 neliömetriä ja Tampereen Sorinkadulla 351 neliömetriä. Dramaattinen on myös se havainto, että Albertinkadun uuden pienasunnon syvyys on suurempi kuin Raisiontien koko rakennuksen runkosyvyys, mutta tästä huolimatta asunto avautuu vain yhteen ilmansuuntaan.

Optimoinnin voi kuitenkin halutessaan nähdä myös tässä esitettyjen kaikkien kerrostalojen yhteisenä nimittäjänä. Se vain kohdistuu eri asioihin: uusissa projekteissa optimoidaan tonttitehokkuutta ja rakennuksen syöttötehokkuutta, sodanjälkeisessä rakentamisessa taas optimoitiin asuntojen käytettävyyttä.

Ruskeasuon lamellitaloja on asuttu jo lähes 70 vuoden ajan. Niissä käytetyt keinot ovat osoittautuneet kestäviksi, sillä alue on yhä kysyttyä. Helsingin Sanomat uutisoi 17.1.2020 Ruskeasuon asuntojen käyvän kaupaksi muutamissa päivissä. Toivottavasti myös Tampereen ja Oulun uudet asunnot löytävät ostajansa, jotka ovat niihin tyytyväisiä pitkään. On kuitenkin vaikea välttää ajatusta, että epidemiasta selvittyämme parempi malli kestävälle asuntosuunnittelulle ja -rakentamiselle löytyy edellisen kriisin jälkeiseltä kuin nykyistä kriisiä edeltävältä ajalta.

Jyrki Tarpio

 

[x] HUOM! Paperi- ja näköislehdessä oli kirjoitettu: ”Kylpyhuoneet ovat nykyvaatimusten mukaisesti esteettömiä ja sellaisina 1950-luvun asuntojen 1,5–2 neliömetrin kylpyhuoneita kookkaampia”. Pahoittelemme virhettä.

Hae sivustolta:

X