Kiinteistökehittämisen ja kulttuuriperinnön suhde, kaupunkien tiivistäminen ja toimistojen muuttaminen asunnoiksi puhuttivat Arkkitehtipäivän paneelikeskustelussa Helsingin Suvilahdessa.
Huhtikuun alussa Helsingissä pidetyssä Safan Arkkitehtipäivän kestävä talous -teemaisessa paneelikeskustelussa nousi esiin ajankohtaisia aiheita: kiinteistökehittämisen ja kulttuuriperinnön suhde, kiertotalouden edistäminen ja kaupunkien tiivistäminen.
Keskusteluun osallistuivat arkkitehti Selina Anttinen Anttinen Oiva -arkkitehtitoimistosta, arkkitehti, Jyväskylän kaupungin asemakaavoittaja Paula Julin, dosentti ja ympäristökonsultti Mari Pantsar sekä kiinteistökehityskonsultti, entinen Helsingin pormestari, ministeri ja kansanedustaja Jan Vapaavuori.
”Ajatus kiertotaloudesta ei ole uusi, emme vain ole aiemmin puhuneet siitä näillä sanoilla”, pohjusti paneelin vetäjä, Safan puheenjohtaja Asko Takala viitaten muun muassa hirsitaloihin, joita on aikojen saatossa purettu ja siirretty paikasta toiseen.
Paneelin toinen vetäjä, Safan pääsihteeri Arja Lukin nosti esiin kiinteistökehittämisen ja kulttuuriympäristön suojelun välisen ristiriidan, joka usein tulee vastaan, kun kaupungit kasvavat ja niitä tiivistetään. Kumpi lopulta voittaa?
Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että molempia tarvitaan.
”Kiinteistökehittäminen hyötyy kulttuuriympäristön suojelusta, kun alueiden arvo kasvaa. Toisaalta suojeluun tarvitaan taloudellisia resursseja, joita kehittäjillä on”, sanoi Paula Julin, joka on vastikään väitellyt aiheesta.
Rakennus- ja kiinteistöala käyttää yli puolet maapallon luonnonvaroista, Mari Pantsar muistutti.
”Toiminta pitäisi sovittaa maapallon kantokyvyn rajoihin. Peräänkuuluttaisin kiinteistökehittämiselle sääntöjä, jotka huomioisivat myös kulttuuriperinnön suojelun.”
Jotta muutos lineaaritaloudesta kohti kiertotaloutta tapahtuisi, tarvitaan sääntöjä ja pientä pakkoa, sanoi Selina Anttinen. Toistaiseksi uudelleenkäyttöä tukevia mekanismeja rakennus- ja kiinteistöalalla ei juuri ole, Anttinen totesi.
Jan Vapaavuoren mielestä ”söpöjen” yksittäisten projektien sijaan asioita tulisi tarkastella laajemmassa mittakaavassa. Tällä hetkellä akuutti kysymys kasvavissa kaupungeissa on tilatarpeiden muutos.
”Pääkaupunkiseudulla on nyt noin miljoona neliötä tyhjää toimistotilaa. Se ei tule enää täyttymään, maailma on muuttunut koronan jälkeen.”
Samaan aikaan asuntojen tarve on valtava, Vapaavuori sanoi.
”Toimistokannasta mahdollisimman iso osa pitää saada muutettua asunnoiksi. Siihen tarvitaan kaikkia: kaupunkia luomaan säännöt, luovia arkkitehteja ja insinöörejä suunnittelemaan ja kiinteistökehittäjiä rahoittamaan”, Vapaavuori sanoi.
Sellaista on vaikea haluta, mitä ei tiedä olevan olemassa, Anttinen huomautti.
”Purkaminen on niin paljon halvempaa. Miten saadaan tällaisista asunnoista ensimmäiset hienot esimerkit?”
Vapaavuori heitti pallon kunnille.
”Kaupungilla on iso keinovalikoima, jolla kiinteistökehittämisestä voi tehdä kannattavampaa.”
Julinin mielestä kuntien mahdollisuudet edistää rakennusten säilyttämistä ovat rajalliset niin kauan kuin ei ole sitä tukevaa lainsäädäntöä.
”Kunnilla ei ole mahdollisuuksia asettaa pakotteita. Kiinteistökehittäjät ja rakennuttajat odottavat meiltä palvelua.”
Arja Lukin, Mari Pantsar, Jan Vapaavuori, Paula Julin, Selina Anttinen ja Asko Takala Arkkitehtipäivän paneelikeskustelussa Suvilahden Kattilahallissa.
Uusia asuntoja tarvitaan, mutta samalla pitäisi pystyä säilyttämään luontoa ja lähiympäristöä. Miten ongelman voisi ratkaista, Lukin kysyi panelisteilta.
”Lähtökohtaisesti ei ole mahdollista rakentaa ilman että luontoa tuhoutuu”, Vapaavuori sanoi.
Vapaavuoren mukaan tiivis kaupunki on silti kestävämpi kuin väljä, ja tutkitusti lisää esimerkiksi arkiliikuntaa. Kööpenhamina ja Tukholma ovat keskimäärin kaksi kertaa tiiviimpiä kuin Helsinki, ja niissä riittää silti myös luontoa, Vapaavuori totesi.
Julin halusi haastaa vallitsevan näkemyksen, jonka mukaan kaupunkirakenteen tiivistäminen automaattisesti vähentää päästöjä.
”Tiedämmekö me varmasti, etteivät ihmiset silti kuljeta lapsiaan autolla harrastuksiin toiselle puolelle kaupunkia? Että he käyvät lähikaupassa? Etteivät he lennä kaksi kertaa vuodessa Thaimaahan?” Julin kysyi.
Anttisen mielestä keskeinen kysymys on, miten tiivistäminen tehdään ja missä menee sen rajat.
”Pistekohtaisesti ne on Helsingissä jo ylitetty. Paljon enemmän resursseja pitäisi valjastaa suunnitteluun: siihen millaista laatua tiivistäminen tuo.”