Ark Rexissä havainnollistui yhteisön voima

Utopiat ja tulevaisuuden haasteet piirtyivät Lasipalatsin valko­kankaalle marraskuussa, kun arkkitehtuurielokuvafestivaali Ark Rex järjestettiin toista kertaa. Monipuolinen ohjelma juhlisti rohkeita unelmoijia.

Teksti: Anni Varis
Strange and Familiar: Architecture on Fogo Island. Kuva: Bent Rene Synnevaag

Helsingin Lasipalatsin Bio Rex -elokuvasali täyttyi arkki­tehtuurin ystävistä marraskuun viimeisenä viikonloppuna, kun Ark Rex -arkkitehtuurielokuva­festivaalia vietettiin toista kertaa. Festivaalin järjestivät yhteistyössä Amos Rex ja Arkkitehtuurimuseo.

Festivaalin teemana olivat utopiat, unelmat ja tulevaisuuden haasteet. Monipuolinen ohjelma koostui 11 dokumentista, kahdesta lyhytelokuvakokonaisuudesta, puhujaesitelmistä, pienoismallinäyttelystä sekä kirjallisuuskeskustelusta ja työpajoista Arkkitehtuurimuseolla. Mukana oli myös elokuvien tekijöitä ja luennoitsijoita.

Elinvoimaa taiteesta

Hyvää arkkitehtuuria ei synny ilman unelmia, festivaalin kuraattori, arkkitehti Tarja Nurmi totesi avajaispuheessaan. Unelmien toteutumiseen taas tarvitaan yhteisö ja taiteilijoita, todistivat useat festivaalin elokuvat.

Yhteisön voima havainnollistui erityisesti Strange & ­Familiar: Architecture on Fogo Island (2014) -dokumentissa, jossa matkattiin kuvankauniille mutta karulle Fogo Island -saarelle ­Kanadan itärannikolle.

Kunnianhimoisessa yrityksessä pitää saari elinvoimaisena paikalliset rakensivat ateljeetiloja sekä majatalon, jossa rakentamisen perinteet, puu- ja nykyarkkitehtuuri yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Arkkitehti Todd Sauders tuli mukaan Norjasta, kaikki muu pyrittiin tekemään paikallisin voimin.

Hyvää arkkitehtuuria ei synny ilman unelmia.

Kaikki saarelaiset tuntuvat olevan tuttuja keskenään ja kauniit puurakennukset piirtyvät vaikuttavina vasten kesytöntä merta. Sävy ei kuitenkaan ole siirappinen, vaan dokumentista välittyy paikallisten aito tahto löytää perinteilleen ja kodilleen tulevaisuus.

Idea jatkuvuuden takaamisesta taitelijoille tarkoitettujen tilojen avulla ei ole huono. Emmy-palkitussa Miracle on 42nd Street (2017) -dokumentissa nimittäin juuri taiteilijat tekevät kaupungin sydämen.


Miracle on 42nd Street -dokumentissa tutustutaan Manhattan Plaza -tornitalojen historiaan.

Pahamaineiselle New Yorkin Hell’s Kitchenin alueelle rakentui 1970-luvulla Manhattan Plaza, jossa taiteilijat saivat asua keskeisellä paikalla edullisesti vuokralla. Kun heidän ei tarvinnut huolehtia korkeista elinkustannuksista, vaan he saivat rauhassa keskittyä taiteeseensa, Broadway alkoi kukoistaa. Kulttuurin läsnäolo vaikutti alueeseen positiivisesti.

Palkittu dokumentti on hengästyttävän nopeatempoinen. Uutisotsikot, arkistoaineisto ja puhuvat päät vilahtelevat ­ruudulla, kun paikan historiaan tutustutaan eri näkökulmista. Taiteilijoiden merkitys ympäristölle on kiistaton.

Suuria unelmia Tanskasta ja Virosta

Joidenkin ideoiden toteuttaminen on voinut tuntua varsinaiselta utopialta, kuten nähtiin tanskalaisdokumentissa Making a Mountain (2020). Hurjalta tuntunut suunnitelma pujottelumäestä ja maailman korkeimmasta kiipeilyseinästä jätteenpoltto- ja lämpövoimalaitoksen päällä toteutui kuin ihmeen kaupalla Kööpenhaminaan vuonna 2017.

Viihdyttävässä dokumentissa seurataan, kuinka arkkitehti Bjarke Ingels ideoi vanhasta jätelaitoksesta jotain aivan uutta ja vihreää. Oli hienoa nähdä tilaajan tuen merkitys projektille, mutta mukaan olisi mahtunut myös kriittisiä puheenvuoroja. Mitä paikalliset ajattelevat ihmeellisestä vuoresta?


Leonhard Lapin on kaikkien virolaisten tuntema taitelija. Kuva: Ad Oculus Film

Uudessa virolaisdokumentissa Leonhard Lapin. Protsess (2020) sukellettaan aikaan, jolloin pienen maan itsenäistymisestä unelmointi vaati todellista rohkeutta. Dokumentti on intiimi katsaus kaikkien virolaisten tunteman taitelijan ja arkkitehdin Leonhard Lapinin elämään ja uraan.

Avantgardistinakin vaikuttanut Lapin joutui nuoruudessaan viranomaisten hampaisiin, mutta taide vei eteenpäin ja maailmalle. Suomen rakennustaiteen museon Yhdeksän ­arkkitehtia Tallinnasta -näyttely 1984 oli askel Eurooppaan. Katalogi piti vain ensin saada huomaamatta tullin ohi, professori Markku Komonen nauraa dokumentin haastattelussa.

Arkkitehtuurielokuvafestivaalin järjestäminen pandemian aikana on jo itsessään pieni utopia ja sen onnistuminen oikea unelma. Toivottavasti Ark Rex vakiinnuttaa paikkansa osana suomalaisten elokuvafestivaalien värikästä kirjoa.

Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 9/21.

Hae sivustolta: