Kilpailuissa Piirta pitää siitä, että suunnittelu aloitetaan tyhjästä ja kyseessä on joka kerta uusi tehtävä.
Petri Piirta on tuttu nimi arkkitehtuurikilpailuista. Hän on yksinään onnistunut monissa yleisissä kilpailuissa, joissa on ollut mukana suuriakin toimistoja. Piirta jatkaa vanhempiensa perustamaa arkkitehtitoimistoa ja keskittyy tällä hetkellä kilpailuehdotusten tekemiseen.
Mikä sinua alun perin viehätti arkkitehdin työssä?
Lapsesta asti minulle on ollut selvää, että minusta tulee arkkitehti. Molemmat vanhempani, Pirkko ja Pekka Piirta, ovat arkkitehteja.
Muistan kun noin viisivuotiaana menimme tapaamaan isääni, joka silloin vielä työskenteli Helmer Stenrosin toimistolla yhdessä Viljo Revellin suunnittelemista Tapiolan ”Taskumattitaloista”. Kun saavuimme rakennukseen, sisäänkäynnin tilakokemus teki minuun suuren vaikutuksen. Sisällä toimistossa vallitsi lämminhenkinen mutta sivistynyt tunnelma. Muistan pienoismallien pahvin tuoksun ja kuinka sain leikkiä pikkuautoilla. Tuli tunne, että isona olisi kiva työskennellä tällaisessa paikassa.
Vuosituhannen vaihteessa otin vetovastuun vanhempieni toimistossa ja olen edelleen sillä tiellä. Toimisto on ollut pystyssä vuodesta 1973, he perustivat sen pientalokilpailujen voittojen myötä.
Olen aina tykännyt arkkitehtina toimimisesta, eikä uravalintaa ole tarvinnut miettiä tai katua.
Mitä kilpailuihin osallistuminen antaa?
Aloin tehdä kilpailuehdotuksia jo opiskeluaikana. Ensimmäinen arkkitehtuurikilpailu, johon osallistuin, oli Malminkartanon kappelin kilpailu. Pääsin yläluokkaan ja oli kannustavaa huomata, että joku muukin näki ehdotuksessani jotain.
Arkkitehtuurikilpailut tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden suunnitella syvällisimmällä tasolla, sillä on harvinaista päästä luomaan tai muokkaamaan ympäristöä ihan tyhjästä. Kilpailuissa aloitetaan nollasta ja kyseessä on joka kerta uusi tehtävä. Lisäksi ehdotusten kirjo on aina tosi laaja, eikä mukana ole koskaan kahta samanlaista työtä. Minusta on innostavaa nähdä, mihin kaikkeen suunnittelijoiden mielikuvitus kykenee.
Omien ehdotusten tekemisessä nautin kokonaisuuden hallinnan tunteesta.
Tilaajien kannalta kilpailut näyttävät konkreettisesti, millaisilla tavoilla voidaan ratkaista vaikeakin ongelma. Tekijöille kilpailut puolestaan antavat mahdollisuuden kehittää suunnittelutaitoja ja kokonaisuuksien hallintaa. Pidän toimivana erityisesti suomalaisten kilpailujen anonymiteettiperinnettä, joka on loistavan tasa-arvoistava ja mahdollistaa uusien kykyjen tulemisen alalle.
Olet ollut palkintosijoilla monissa yleisissä arkkitehtuurikilpailuissa, joissa on ollut mukana suuriakin toimistoja. Millaista kilpailuehdotuksen tekeminen yksin on?
Kaikki lähtee kilpailuohjelmaan perehtymisestä. Opettelen tilaohjelman ja selvitän mistä kilpaillaan, mikä on milloinkin suunniteltava kokonaisuus, mitä siinä on taustalla ja mitä aikaisemmin on tehty. Paikan ja tunnelman hakemisesta alkaa herätä ajatuksia ja ehdotus muotoutuu. Inspiroidun prosessista itsestään. Se on omanlaisensa palapeli, joka hahmottuu vähitellen.
Omien ehdotusten tekemisessä nautin kokonaisuuden hallinnan tunteesta. Yksinään työskentely voi olla hyvinkin tehokasta, jos siitä onnistuu tekemään rutiinin. En osaa verrata sitä ryhmätyöskentelyyn, josta minulla ei juuri ole kokemusta. Aiemmin tosin tein ehdotuksia yhdessä vanhempieni kanssa.
Millaiseen arkkitehtuurikilpailuun haluaisit osallistua?
Olisi mielenkiintoista päästä suunnittelemaan sakraalirakennuksia, mutta se näyttää aika epätodennäköiseltä, koska seurakunnilla on huono taloudellinen tilanne. Olisi varmasti monen arkkitehdin unelma päästä suunnittelemaan sellaisia rakennuksia. Myös museokilpailut ovat kiinnostavia, sillä niihinkin liittyy poikkeuksellista ylevää henkeä.