Turun Linnanniemen kilpailun voitti ehdotus ”Kolme palaa”

Kansainvälisen ideakilpailun ensimmäisen palkinnon sai kollektiivi After Party yhdessä Sitowisen kanssa. Kilpailuun saapui kaikkiaan 127 ehdotusta.

Turun Linnanniemi, 1. palkinto: Kolme palaa / After Party & Sitowise

Turun kaupunki järjesti kansainvälisen ideakilpailun Linnanniemen alueen suunnittelusta. Tavoitteena oli löytää Turun linnan ympäristön ja Aurajokisuun länsirannalle alueen historiaa ja kulttuuria kunnioittavia kehittämisvaihtoehtoja ympärivuotisen kaupunkikulttuurikeskuksen luomiseksi. Alueella sijoitetaan myös uusi Historian ja tulevaisuuden museo.

Tuomariston mukaan voittajatyön vahvuuksia olivat tasapainoisuus ja herkkyys. Kolmijakoinen perusratkaisu kunnioittaa Turun linnaa ja synnyttää laajan puistoalueen linnan ja joen välille. Forum Marinumin ympärille rakentuvissa tiiveissä kortteleissa aistii Turun linnan läheisyydestä kumpuavan pienen mittakaavan. Satamakaupungin soljuvat katuaukiot avaavat yhä uusia näkymiä sekä joen että linnan suuntaan huipentuen joenrantaan

Toisen palkinnon sai Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy ehdotuksellaan ”H2Å” ja kolmannen palkinnon saivat Liisa Heinonen ja Henri Jessen-Juhler ehdotuksellaan ”Kolme”. Kaksi ehdotusta lunastettiin: ”The Urban Archipelago”, jonka olivat tehneet Sted by og landskap ja Atelier Lorentzen Langkilde ja ”Tides” jonka oli tehnyt Studio A/H. Kaikkiin viisi työtä sai kunniamaininnan.

Katso tekijätiedot kilpailukalenterista.

Turun Linnanniemi, 1. palkinto: Kolme palaa / After Party & Sitowise
Turun Linnanniemi, 1. palkinto: Kolme palaa / After Party & Sitowise
Turun Linnanniemi, 2. palkinto: H2Å / Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy
Turun Linnanniemi, 3. palkinto: Kolme / Liisa Heinonen, Henri Jessen-Juhler
Turun Linnanniemi, lunastus: The Urban Archipelago / STED by og landskab & Atelier Lorentzen Langkilde
Turun Linnanniemi, lunastus: Tides / Studio A/H

 

 

Hae sivustolta: