Open House Helsinki 2022

13 toukokuun, 2022 - 15 toukokuun, 2022

Open House Helsinki 2022 järjestetään 13.–15. toukokuuta.

Open House Helsinki on arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun keskittynyt tapahtuma, joka avaa ovia paikkoihin, joihin ei normaalisti pääse. Ohjelma koostuu ainutlaatuisten arkkitehtuurikohteiden esittelyistä, kävelykierroksista ja arkkitehtiklinikoista. Ovia avataan niin koteihin, työpaikoille kuin oppilaitoksiinkin.

Ilmaistapahtumassa päästään kurkistamaan esimerkiksi millaista arki on Helsingin ensimmäisessä elementtilähiössä Pihlajamäessä, Amos Rexin kulisseissa, Harakan taiteilijatalossa, Metropolian kampuksella Myllypurossa ja vasta-avatussa Kuvataideakatemiassa.

Arjen arkkitehtuuria edustaa myös vuoden teema-arkkitehti, arvostettu ja palkittu asuntoarkkitehti Timo Vormala. Open House Helsingissä esitellään edustava otos Vormalan suunnittelufilosofiaa, kuten Näkinpuisto Hakaniemessä, Kesäkadun asuintalot Töölössä ja Ruoholahdessa sijaitsevat Fokka ja Spinnu.

Tänä vuonna Open House Helsinki laajenee myös Helsingin ulkopuolelle Arkkitehtuurin Finlandialla palkitun Kirkkonummen pääkirjaston Fyyrin sekä vuonna 2021 valmistuneen Tikkurilan uuden kirkon myötä.

Suositut arkkitehtiklinikat jatkuvat tänä vuonna Artekissa. Kahdenkeskisissä tapaamisissa on mahdollisuus kysyä neuvoja arjen suunnitteluongelmiin suoraan arkkitehdeiltä.

Kävelykierrokset vievät Else Aropaltion ja Wiwi Lönnin jalanjäljille

Kävelykierroksilla tutustutaan Länsi-Pasilan ja keskuspuiston liikennehistoriaan sekä Else Aropaltion kohteisiin Lauttasaaressa. Aropaltio tunnetaan Lauttasaaren kaupunginosan kehittäjänä, minne hän suunnitteli kymmeniä kerrostaloja.

Arkkitehtuurimuseon teemaopastuksella päästään suomalaisen varhaiskasvatuksen sydämeen eli Ebeneser-taloon, joka on yksi arkkitehti Wivi Lönnin merkittävimmistä töistä ja Helsinginkadun näyttävimmistä maamerkeistä.

Taiteen ystäviä hemmotellaan lukuisilla museoiden takatiloihin kurkistavilla kierroksilla muun muassa Kiasmassa ja Designmuseossa.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

Kohteisiin ja kierroksille tulee ilmoittautua etukäteen.

Hae sivustolta: