Arkkitehtuuritutkimuksen päivät 2022

20 lokakuun, 2022 - 21 lokakuun, 2022

14. ATUT Symposium eli Arkkitehtuurin tutkimuksen päivät järjestetään Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä 20.–21. lokakuuta 2022.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on avoinna 14.10. asti.

Tapahtuman otsikkona on tänä vuonna ”Making (A)Mends”, eli vapaasti suomennettuna ”Tehdään paremmin”. Kaksipäiväinen tapahtuma kokoaa Hervannan kampukselle arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun ja rakennetun ympäristön tutkijoita ympäri maailmaa.

ATUT Symposiumin järjestää vuosittain yksi Suomen kolmesta arkkitehtikoulusta. Tänä vuonna lähes 50 suullista- ja juliste-esitystä käsittelee kattavasti kestävämmän arkkitehtuuri- ja kaupunkisuunnittelun, korjaamisen, säästämisen ja uudelleenarvottamisen teemoja. Isossa osassa on myös arkkitehtuurin opetus ja koulutus.

Paremmin tekemisen teema on koko tapahtuman punainen lanka. Tapahtuman keynote-puhujiksi on nostettu hyväksyttyjen abstraktien joukosta neljä kiinnostavaa puhujaa edustamaan sekä erilaisia akateemisia uravaiheita, että tapahtuman neljää alateemaa. Tapahtuma järjestetään täysin hybridinä sekä lähi-, että etäosallistumisen mahdollistamiseksi.

Tapahtuman tarkka ohjelma, ilmoittautumislomake ja muut tiedot löytyvät verkko-osoitteesta atut.fi.
Lisätietoja sähköpostitse osoitteesta atut2022@tuni.fi.

 

Hae sivustolta: