Kolme kysymystä kisan järjestäjälle: Mitä odotat Oulun yliopiston uudelta kampukselta, professori Janne Pihlajaniemi?
Parhaillaan käynnissä olevalla yleisellä arkkitehtuurikilpailulla etsitään uutta kampusta Oulun yliopistolle. Kilpailun tuomariston jäsen, professori Janne Pihlajaniemen mielestä yliopistokampus on rakennustyyppinä poikkeuksellisen kiinnostava, sillä se muistuttaa kaupunkia.
Oulun yliopisto ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS yhteistyössä Oulun kaupungin, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen ja Suomen Arkkitehtiliiton kanssa järjestävät yleisen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun, jonka tarkoituksena on suunnitella Oulun yliopistolle uusi kampus.
Uusi kampus sijoittuu Kontinkankaan kaupunginosaan Oulun yliopistollisen sairaalan viereen. Alueella sijaitsevat tällä hetkellä jo lääketieteellinen tiedekunta sekä biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta. Uudelle kampukselle sijoittuvat yliopiston tilat, opiskelija-asumista, yliopiston ja sairaalan yhteinen kampushotelli sekä palvelukeskus kampus- ja sairaalaympäristöä tukeville palveluille.
Mitä kilpailulla etsittävä ”uusi tulevaisuuden kampus” tarkoittaa käytännössä, tuomariston jäsen, arkkitehtuurin yksikön johtaja ja professori Janne Pihlajaniemi?
Sen kilpailu näyttää! En osaa vielä sanoa. Yliopistot ovat kuitenkin kiinnostavia ympäristöjä – suuria julkisia tiloja, jotka ovat kaupungin kaltaisia rakennuksia, hieman samaan tapaan kuin vaikkapa lentoasemat.
Parhaimmillaan tällaisessa suuressa julkisessa tilassa on erilaisia sekoittuneita toimintoja. Kyseessä on myös tilahierarkiakysymys. Suuressa rakennuksessa on paljon julkisemman ja yksityisemmän tilan välimuotoja.
Tällaisia tehtäviä tulee aika harvoin vastaan.
Miksi juuri Oulun yliopiston kampuksesta on syytä järjestää arkkitehtuurikilpailu?
Tämä on haastava suunnittelutehtävä, ja kilpailulla on tunnetusti mahdollista saada lukuisa määrä erilaisia vaihtoehtoja.
Paikka on haastava: ympärillä on paljon erilaista rakennuskantaa, mutta myös vapaata tilaa. Tietysti omalla tavallaan haastava on myös tehtävän laajuus. Yleensä Suomessa tyypillinen julkisen rakentamisen hanke on 5 000 – 15 000 neliömetriä, nyt volyymi on kymmenkertainen.
Onko tässä kilpailussa jotain sellaista, mikä erottaa sen muista viime aikojen arkkitehtuurikilpailuista?
Tällaisia tehtäviä tulee aika harvoin vastaan. Aalto-yliopiston Väre-päärakennus taitaa olla edellinen uusi kilpailun pohjalta syntynyt yliopistorakennus Suomessa. Siitä järjestettiin kilpailu vuonna 2013, ja rakennus valmistui 2018.
Tietyllä tavalla kilpailussa on aina sellainen piirre, että niillä haetaan myös suuntaa tulevalle, vaikkei ratkaisu siinä nimenomaisessa tehtävässä tuottaisikaan napakymppiä. Kärkipäähän nousevat ehdotukset voivat kehittää arkkitehtuuria johonkin suuntaan.
Mitä siis odotat näkeväsi kilpailuehdotuksissa?
Odotan jotain yksinkertaisesti päräyttävää. Jotain sellaista, joka synnyttää innostuksen, että onpas hieno. Tämä reaktio voi syntyä monella tavalla.
Kilpailuohjelmaan voi tutustua SAFAn kilpailukalenterissa. Kilpailuaikaa on 1. vaiheessa 2.10. saakka.