Sofia Amberla

Kehitysarkkitehti, Arkkitehtitoimistojen Liitto, arkkitehti SAFA

Sofia Amberla kuva Aurora Salonen

Alunperin liityin SAFAan puolivahingossa, kun ajattelin, että niin kuuluu tehdä, tietämättä edes tarkemmin mitä liitto tekee.

Olen vasta nykyisen työni kautta nähnyt tarkemmin mitä kaikkea SAFA tekee. Erityisesti arvostan sitä, että SAFAn viestintää ja koulutuksia seuraamalla pääsee helposti alaa koskevan, tiivistetyn tiedon äärelle.

Päädyin nykyisiin tehtäviin uteliaisuudesta. Olen tehnyt työurani aikana monenlaisia arkkitehdin töitä, kiinnostunut aina uusista näköaloista ja suunnista lähestyä suunnittelun ja rakentamisen kenttää. Ajattelin, että Arkkitehtitoimistojen Liitossa voisin pohtia juuri niitä kehityskohtia, joita itse olen havainnut arkkitehtisuunnittelijana, työmaalla suhteessa rakentajiin tai viranomaisen roolissa.

Arvostan arkkitehtikollegojen osaamista: suomalaiset arkkitehdit ja arkkitehtitoimistot tekevät äärimmäisen tärkeää työtä. Erityinen kiinnostuksen kohteeni on jo pidempään ollut ympäristöjen vaikutus ja tilojen ja rakennusten meille tuottamat erilaiset arvot. Tätä teemaa tutkimme juuri nyt ATL:n Arvoa arkkitehtuurissa -hankkeessa.

Arkkitehdin koulutus tuntui ohjaavan jotenkin itsestään selvästi rakennussuunnittelijaksi. Hakeuduinkin jo opintojen alkuvaiheessa töihin arkkitehtitoimistoon. Jälkikäteen ajatellen ei ehkä olisi tarvinnut olla niin kiire, vaan opintojen aikana olisi voinut syventyä useampaankin aineeseen syvällisemmin. Ehkä juuri siksi olen hakeutunut työelämässäni erilaisiin työympäristöihin ja tehnyt päivätöiden lisäksi erilaisia projekteja ja opintoja muuallakin kuin arkkitehtuurin parissa.

Hae sivustolta: