Jäsentarina: Vastavalmistuneelle Safan jäsenyys voi olla jopa identiteettikysymys

Arkkitehti Aino Hautala valmistui unelma-ammattiinsa toissakesänä. Safan jäsenpalveluista tärkeimmät hänelle ovat Arkkitehtiuutiset- ja Arkkitehti-lehdet sekä mentorointiohjelma, jossa hän on parhaillaan mukana aktorina.

Olen aina halunnut arkkitehdiksi. Lapsena haaveilin jopa livahtavani vieraisiin taloihin katsomaan, miltä sisällä näyttää. Tätä aietta en tietenkään ikinä toteuttanut, mutta unelma-ammatista tuli totta.

Valmistuin Aalto-yliopistosta kesällä 2021 ja menin heti valmistumisen jälkeen töihin. Tällä hetkellä työskentelen asuntoarkkitehtuurin parissa helsinkiläisessä toimistossa.

Safa tuli minulle erittäin tutuksi, kun toimin opiskelijavastaavana vuosina 2020-2021. Palkitsevinta tehtävässä oli mahdollisuus toimia kaupunkirajojen yli muiden arkkitehtikoulujen opiskelijoiden kanssa. Opiskelijavastaavana pääsin näkemään Safan toiminnan koko laajuudessaan. Sain paremman käsityksen mitä kaikkea Safa tarjoaa jäsenilleen, mutta myös miten laajaa vaikuttamistyötä se tekee koko arkkitehtuurin alan eteen.

Vastavalmistuneelle Safan jäsenyys voi olla jopa identiteettikysymys. Yllätyin miten iso juttu minulle oli saada arkkitehti SAFA -titteli – siinä hetkessä havahduin että olen oikeasti arkkitehti.

Nykyään Safan jäsenyydestä on minulle arkista hyötyä siinä mielessä, että saan kotiin Arkkitehtiuutiset– ja Arkkitehti-lehdet. Muista arkkitehdeista lukeminen laajentaa käsitystä arkkitehtiyhteisöstä ja on virkistävää kuulla, mitä oman toimiston ja työympäristön ulkopuolella tapahtuu. Jäsenpalveluista minulle tähän asti merkittävin on ollut Safan verkkosivujen työpaikkailmoitusten osio, mitä kautta löysin nykyisen työpaikkani.

On virkistävää kuulla, mitä oman toimiston ja työympäristön ulkopuolella tapahtuu.

Omalla työpaikalla tapahtuva urakehitys ohjautuu usein toimiston sisäisen tarpeen ja mahdollisuuksien puitteissa. Safan kautta olen parhaillaan mukana mentorointiohjelmassa, jossa mentorini kanssa voimme keskustella tämänhetkisten tarpeiden lisäksi myös pidemmän aikavälin urakehitysmahdollisuuksista. Moni näistä mahdollisuuksista tuleekin Safan kautta. Tulevaisuudessa haluaisin osallistua ainakin pääsuunnittelijakoulutukseen.

Vastavalmistuneen elämä on osoittautunut aika kiireiseksi, kun yrittää samalla totutella työelämään, pitää kiinni vanhoista opiskelijakavereista ja uudelleen herätellä harrastuksia mille ei opiskeluaikana välttämättä ollut riittävästi aikaa. Onneksi Safan toimintaan, koulutuksiin ja muihin projekteihin voi lähteä myös myöhemmin mukaan.

Aino Hautala

 


Millaista tukea SAFA tarjoaa vastavalmistuneille? Entä mitä jäsenetuja?

  • Valmistuvien webinaari 8.2. on kaikille valmistuville ja vastavalmistuneille arkkitehdeille suunnattu tapahtuma johdatukseksi työelämään ja SAFAn palveluihin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
  • Muistathan ilmoittaa valmistumisestasi SAFAan! Jäsenluokan voit päivittää lähettämällä uuden jäsenhakemuksen.
  • Vastavalmistuneen jäsenmaksu on porrastettu kolmelle vuodelle, joten ensimmäisinä vuosina saat täydet jäsenedut alennettuun hintaan.
  • Vastavalmistuneena pääset Danske Bankin Etuohjelman ylimmälle etutasolle. Saat edut ja alennukset ilman kuukausimaksua vähintään viideksi vuodeksi sekä mm. asuntolainaa ja etulainaa ilman avausmaksua. Lue lisää.
  • Palkansaajana voit liittyä SAFA-TEK-yhteisjäseneksi, jolloin saat molempien liittojen edut yhdellä jäsenmaksulla.
  • SAFAn ja TEKin yhdessä laatima Matkaopas työelämään tarjoaa vinkkejä työelämään siirtyville.
  • Tutustu myös Vastavalmistuneen arkkitehdin oppaaseen.

 

Hae sivustolta: