SAFAn blogi: Arkkitehtiopiskelijoiden työllisyystilanne on karu – näin voit silti edistää työllistymistäsi

Opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden nykyinen asema työelämässä tuntuu epäreilulta. Hankalassakin tilanteessa omaa työllistymistään voi edesauttaa, SAFAn opiskelijavastaava Annika Annala kirjoittaa blogissa.

Arkkitehtien työllisyystilanne on tällä hetkellä kehnolla tolalla. Erityisen heikossa asemassa ovat opiskelijat ja vastavalmistuneet, joiden mahdollisuudet päästä työelämään ovat kaventuneet merkittävästi.

Korona-aikana opintonsa aloittaneet arkkitehdit ovat nyt joko valmistuneet arkkitehdiksi tai opintojensa loppusuoralla. Monilla työkokemusta on kertynyt vain vähän tai ei lainkaan. Alan työnantajat kuitenkin olettavat, että valmistuessaan nuorella arkkitehdilla on jo jonkinlaista työkokemusta.

Arkkitehtiopintojen rakenne ja opintotukijärjestelmä ohjaavat mahdollisimman nopeaan valmistumiseen – vähentäen entisestään mahdollisuuksia opintojen ohella työskentelyyn. Yhtälö, jossa samaan aikaan edellytetään työkokemuksen kerryttämistä, ripeää opintojen etenemistä sekä valmistumista määräajassa, voikin tuntua kohtuuttomalta ja kuormittavalta.

Vaikeasta työllisyystilanteesta huolimatta opiskelija tai vastavalmistunut voi edistää työllistymistään.

Omien verkostojen hyödyntäminen ja aktiivinen yhteydenotto potentiaalisiin työnantajiin voi olla ratkaisevaa erityisesti silloin, kun avoimia paikkoja ei ole paljoa tarjolla. Joustavuus työpaikan sijainnin suhteen voi avata mahdollisuuksia.

Osaamista voi kehittää muuallakin kuin alan palkkatyössä. Tänä vuonna SAFA viettää arkkitehtuurikilpailujen juhlavuotta. Kilpailuihin osallistuminen tarjoaa opiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden syventää omaa suunnittelijaidentiteettiä. Samalla se on konkreettinen tapa osoittaa aktiivisuutta ja motivaatiota suunnittelijana. Kokemusta voi kartuttaa myös vapaaehtoistyössä järjestöissä tai tapahtumissa.

Ikävästä työllisyystilanteesta huolimatta SAFA kannustaa arkkitehtiopiskelijoita kieltäytymään ilmaisesta harjoitteluista. Vaikka se saattaa tuntua nopealta ratkaisulta CV:n kartuttamiseen, pitkällä aikavälillä se on omiaan rapauttamaan alan palkkatyön arvostusta ja tasa-arvoa.

Opintojen aikana yliopistoilla on tarjolla erilaisia harjoittelutukia, joiden saatavuus kannattaa selvittää hyvissä ajoin. Vastavalmistuneena voi hyödyntää myös Erasmus+‑harjoittelutukia ulkomaille hakiessa. Tänä keväänä Suomessa on lanseerattu uusi työllistymisseteli alle 30‑vuotiaille työttömille. Vaikka siitä on uutisoitu laajasti, mahdollisuus ei välttämättä ole vielä jokaisen työnantajan tiedossa.

Kaiken keskellä on tärkeää pitää huolta muistaa myös omasta hyvinvoinnista. Lomailu ei ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan usein välttämätön edellytys sille, että jaksaa syksyllä jatkaa vaativia arkkitehtiopintoja. Omalla kierolla tavalla: paras aika olla työtön on silloin kuin muutkin ovat!

Annika Annala
Opiskelijavastaava

Hae sivustolta: