Vuoden 2018 arkkitehtuurin valtionpalkinto Trevor Harrisille ja Hennu Kjisikille

Taiteen edistämiskeskus myönsi arkkitehtuurin valtionpalkinnon Trevor Harrisille ja Hennu Kjisikille heidän pitkäjänteisestä, suomalaista ja kansainvälistä arkkitehtuurikenttää rikastuttavasta työstään.

Trevor Harris ja Hennu Kjisik perustivat yhteisen toimistonsa vuonna 1985. Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik tunnetaan erityisesti innovatiivisesta kaupunkisuunnittelusta, lukuisista sairaalaprojekteista sekä työskentelytavasta, jossa olemassa oleva ympäristö otetaan hienovaraisesti huomioon.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho jakoi valtion taidepalkinnot 27. marraskuuta taidetoimikuntien 50-vuotisjuhlassa Taike-gaalassa Helsingissä. Arkkitehtuurin valtiopalkinnon perusteluissa nostettiin esiin muun muassa Harrisin ja Kjisikin korkeatasoiset toteutukset sekä voitot arkkitehtuurikilpailuissa, kuten Hakaniemenrannan ideakilpailussa tänä vuonna. Kaksikko on toteuttanut myös paljon näyttelyitä ja seminaareja sekä edistänyt kansainvälistä kehitysyhteistyötä ja arkkitehtuurin alan tutkimusta.

Vuonna 2018 palkinnot jaettiin arkkitehtuurin, elokuvataiteen, esittävien taiteiden, kirjallisuuden, kuvataiteen, mediataiteen, monitaiteen, muotoilun, musiikin, sarjakuvataiteen ja valokuvataiteen aloille. Palkinnot ovat suuruudeltaan 14 000 euroa. Arkkitehtuurin valtionpalkinnosta päättää arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta.

Hae sivustolta: