Taiken syksyn hakuajat muuttuvat – apurahat haettavissa sähköisesti

Vuoden 2016 valtakunnallisten kohdeapurahojen sekä alueiden työskentely- ja kohdeapurahojen hakuaika on 1.10.–6.11.2015. Hakemuksen tulee olla perillä 6. marraskuuta klo 16.
Ensimmäistä kertaa Taiken kaikki apurahat ovat sähköisesti haettavissa. Verkkopalvelu edellyttää hakijalta tunnistautumista esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla.
Verkkohakemusten rinnalla Taike ottaa edelleen vastaan myös paperihakemuksia. Niidenkin on oltava perillä hakuajan päättyessä kello 16.00. Viimeisen päivän postileima ei riitä.
Hakijoiden kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä ja jättää hakemus ennen viimeistä hakupäivää. Viime syksynä Taike sai reilut 5 000 apurahahakemusta. Vain määräajassa saapuneet hakemukset huomioidaan.Yhteisöavustusta haetaan paperilomakkeella
Vuoden 2016 yhteisöjen erityis- ja toiminta-avustukset ovat haettavana 1.–30.10.2015. Yhteisöavustusta haetaan edelleen paperilomakkeella. Hakuaika päättyy perjantaina 30.10. klo 16, jolloin hakemuksen tulee olla perillä Taiteen edistämiskeskuksessa. Viimeisen päivän postileima ei riitä.
Hakemuksen voi jättää joko Taiken päätoimipisteeseen tai aluetoimipisteeseen.
Tarkemmat tiedot syksyn hauista julkaistaan Taiken verkkosivuilla syyskuussa.
Lisätietoja:
Tiina Kuoppa, suunnittelupäällikkö
p.0295 330 801http://www.taike.fi/Julkaistu 12.6.2015
Takaisin

Hae sivustolta: