SUOMEN ARKKITEHTUURIA – KAKSIVUOTISKATSAUS 2016

Uusinta suomalaisen arkkitehtuurin huippua esittelevän Kaksivuotiskatsauksen kohteet julkistettiin Arkkitehtuurimuseossa 20.1.2016.
Vuonna 2016 arkkitehtuurin kaksivuotiskatsaus nostaa esille rohkeaa ajattelua ja kokeilevaa arkkitehtuuria. Mukaan valikoitui useita kiinnostavia avauksia asuntorakentamisen puolelta. Myös kotimainen osaaminen korjausrakentamisessa on edustettuna ajankohtaisessa valikoimassa.
Juryn muodostivat puheenjohtajana toimiva kansainvälisesti tunnettu hollantilainen arkkitehtuurikuraattori ja poleeminen kommentoija, Shekoun Designmuseon johtaja Ole Bouman, yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen ja arkkitehti Hilla Rudanko. Neuvoa-antavana asiantuntijana oli toimitusjohtaja Helena Soimakallio Suomen Rakennusinsinöörien Liitosta.
Katsauksen kohteita ja suomalaisen arkkitehtuurin ajankohtaisia teemoja esitellään kevään ja kesän aikana näyttelyssä, kirjassa, verkossa ja tapahtumatoiminnassa. Näyttelyn suunnittelusta vastaa arkkitehti Philip Tidwell.
Arkkitehtuurin ajankohtaiskatsauksia on järjestetty 1950-luvulta lähtien. Tuomalla esiin kiinnostavaa uusinta arkkitehtuuria, ne herättävät keskustelua arkkitehtuurin ajankohtaisista aiheista. Katsaukset suunnataan sekä suomalaiselle että kansainväliselle yleisölle.
Katsauksen järjestävät Arkkitehtuurimuseo, Alvar Aalto -säätiö ja Suomen arkkitehtiliitto SAFA yhteistyössä Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen kanssa.Valitut kohteet – Kaksivuotiskatsaus 2016
Asuinkerrostalo Puukuokka, Jyväskylä 2014
OOPEAA Office for Peripheral Architecture
Opinmäen koulu, Espoo 2015
Arkkitehtitoimisto Esa Ruskeepää
Serlachius-museo Göstan paviljonki, Mänttä 2014
MX_SI Architectural Studio &
Arkkitehtitoimisto Huttunen-Lipasti-Pakkanen
Aalto-yliopisto, ent. TKK:n päärakennuksen
peruskorjaus, Espoo 2015
Arkkitehdit NRT
Asuinkerrostalo Harjannetie 44, Helsinki 2013
Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja
Asuinkerrostalo Malta, Helsinki 2014
ARK-house Arkkitehdit
Kastellin koulu, Oulu 2014
Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki
Kipparintalo, Helsinki 2015
Juha Leiviskä & Kati Murtola
Kouk Khleang Youth Centre (KKYC), Kambodza 2014
Komitu Arkkitehdit
Kuopion kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennus, Kuopio 2014
Arkkitehtitoimisto ALA
Meilahden tornisairaalan peruskorjaus, Helsinki 2014
Arkkitehtitoimisto Sarc & Arkkitehtiryhmä Reino Koivula
OP-Pohjola, Vallila-kortteli, Helsinki 2015
JKMM Arkkitehdit
Presidentinlinnan peruskorjaus, Helsinki 2014
LPR-arkkitehdit
Tipotien sosiaali- ja terveyskeskus, Tampere 2013
Sigge Arkkitehdit
Viipurin kirjaston restaurointi, Viipuri 2013
Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistysSuomen arkkitehtuuria. Kaksivuotiskatsaus 2016
näyttely Arkkitehtuurimuseossa 15.6.–2.10.2016Julkaistu 20.1.2016
Takaisin

Hae sivustolta: