SAFA kiittää valtion antamasta tuesta Arkkitehtuuri- ja designmuseolle

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA kiittää Suomen hallitusta siitä, että Helsingin uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo saa lisäbudjetissa valtiolta 60 miljoonan euron tuen. Uusi museo olisi piristysruiske koko suomalaiselle yhteiskunnalle.

– Mikä ilon päivä! SAFA oli perustamassa maailman toista arkkitehtuurimuseota vuonna 1956, sodan jälkeen. Nyt on taas uusi aika, uudelle museolle. Tehdään tästä museosta eettisen arkkitehtuurin museo. Museo, joka kertoo arjen vastuullisuudesta ja kauneudesta – rakennus, josta me kaikki voimme olla ylpeitä, SAFAn puheenjohtaja Henna Helander sanoo.

Hallitus sitoutuu osallistumaan uuden Arkkitehtuuri- ja designmuseon säätiön pääomittamiseen 60 miljoonalla eurolla. Valtion osallistumisen ehtona on muun muassa se, että Helsingin kaupunki osallistuu säätiön pääomittamiseen vähintään vastaavalla osuudella.

Pitkään toiveissa ollut uusi arkkitehtuuri- ja designmuseohanke näyttää nyt valoisalta. Arkkitehtuuri on ihmisten kulttuuria parhaimmillaan, jokaisen käytettävissä.

Lisätietoja:
Henna Helander, pj, SAFA, puh. 040 754 0932

Hae sivustolta: