Rakentamisen Ruusu 2011 Arabianrantaan

Helsingin rakennuslautakunnan vuotuinen tunnustuspalkinto Rakentamisen Ruusu jaettiin nyt 17. kerran laadukkaasta rakennettuun ympäristöön liittyvästä työstä. Rakentamisen Ruusun sai tänä vuonna Arabianrannan asuinalue, minkä lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa. Tunnustukset jaettiin Rakentamisen Ruusu 2011 -seremoniassa tiistaina 24.1.2012.
Arabianranta edustaa Helsingin 2000-luvun yhdyskuntasuunnittelun ja asuntoarkkitehtuurin ‎parhaimmistoa. Alueen suunnittelussa vaikeudet on käännetty voitoksi. Alue oli täytemaata, jolle ‎rakentaminen oli haastavaa paitsi maaperän johdosta myös sinne vuosikymmenten saatossa ‎sekoittuneista Arabian posliinitehtaan jäämistä.‎
Alue on profiloitunut hienon maisema- ja pihasuunnittelun sekä taideprojektin ansiosta ‎arvostetuksi ja yhteisölliseksi asuinalueeksi, jonka asukkaat kokevat omakseen. Palkinnon saivat Arabianrannan asuinalueen suunnittelussa ja ‎toteutuksessa keskeisesti mukana olleet henkilöt: arkkitehti, TkL Mikael Sundman, arkkitehti Pekka ‎Pakkala, ekonomi Kari Halinen, projektinjohtaja, DI Heikki Somervuo, tonttiasiamies Tuomas ‎Kivelä, geotekninen asiantuntija, DI Osmo Korhonen ja rahoitusjohtaja Tapio Korhonen. ‎
Lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa. Arkkitehti Juha Salmenperä sai kunniamaininnan ‎Helsinki-pientalomalliston suunnittelu- ja kehitystyöstä. Toisena kunniamainintana palkittiin Messukeskuksen uuden ‎monitoimihallin rakennus- ja taloteknisistä rat-kaisuista pääsuunnittelija, arkkitehti Aki ‎Davidsson, projektipäällikkö Esko Ollikka ja projektivastaava Hannu Martikainen. ‎Lisäksi rakennuttaja Antero Vartia ja runkourakoitsija Markku Sieppala saivat kunniamaininnan ‎kahvila Mattolaiturin talvibetonointitöistä.Julkaistu 25.1.2012
Takaisin

Hae sivustolta: