Pohjoismainen arkkitehtuuri Arkkitehti-lehden 5/12 teemana

Pohjoismainen arkkitehtuuri – innovatiiviset rakennukset ja kaupunkitilat – on alkanut taas kiinnostaa kansainvälisesti. Etenkin tanskalaisten ja norjalaisten arkkitehtien työt ovat saaneet paljon julkisuutta. Mikä ”pohjoismaisuudessa” on erityistä ja miten globalisoitunut maailma vaikuttaa siihen? Tanskalaisprofessori Michael Asgaard Andersen uudelleenarvioi perinteistä kulttuurista yhteyttä.
Entä mitä suunnittelijat itse ajattelevat? Uudessa numerossa 14 arkkitehtia eri puolilta Pohjolaa pohtii oman suunnittelunsa lähtökohtia ja pohjoismaisuuden merkitystä. Petra Gipp, Tukholma
”Pohjoismaalaisuus on ehdottomasti osa identiteettiäni – dramaattinen valo, melankolia ja luonnon ankaruus. Rakennukset ovat alisteisia luonnon suurenmoisuudelle.” Sami Rintala, Bodø
”Joskus tuntuu, että joidenkin pohjoismaisten tai suomalaisten tai norjalaisten tai muiden ideaalien esittäminen on pikemminkin havahtumista niiden jo kadottua, uusien, aluksi vieraampien asioiden tultua tilalle.”Jens Thomas Arnfred, Kööpenhamina
”Kansainvälistyminen on tullut mielikuvituksen tilalle, taulutelevisio on vaimentanut keskustelun, uteliaisuutemme on hukkunut armottomiin markkinavoimiin, jotka sanelevat, mikä on tehokasta ja mikä houkuttelevaa.”Inarista Hakaniemeen
Suomessa vahva arkkitehtuurikilpailujen perinne nostaa edelleen esiin nuoria lahjakkuuksia ja antaa heille mahdollisuuden päästä toteuttamaan uusia ideoita. Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen kilpailun voitti neljä vuotta sitten ehdotus, jonka tekijät olivat alle 30-vuotiaita. Tänä vuonna oululaiset Janne Laukka, Tuomas Niemelä ja Milla Parkkali saivat ensimmäisen suuren urakkansa valmiiksi. Tuloksena on Lapin maisemaan hienosti asettuva kulttuurikeskus, joka palvelee mieleenpainuvasti saamelaista kulttuuria.
Loikka Inarista Helsingin Hakaniemeen on pitkä, mutta samanlaisen nykyarkkitehtuurin raikkaan tuulahduksen voi kokea myös urbaanissa korttelissa. Työväentalon sisäpihalle noussut Paasitornin hotelli on poikkeuksellisen innovatiivinen. Helsinkiläisten K2S-arkkitehtien suunnittelema laajennus on kuin kätketty aarre, joka kietoutuu huntumaisesti kaareutuvien julkisivujen sisään.http://www.safa.fi/fin/julkaisut/arkkitehti-lehti_ark/Julkaistu 19.11.2012
Takaisin

Hae sivustolta: