PES -ARKKITEHDIT VOITTI KANSAINVÄLISEN ARKKITEHTUURIKILPAILUN KIINASSA

Mukaan kutsuttiin viisi Kiinan merkittävintä design-instituuttia: ECADI, Beijing Architectural Design Institute, Tongji yliopisto, CCDI ja China Construction Engineering Design Group CCEDGC.
Kilpailun järjestäjä edellytti, että kaikki osanottajat kutsuvat mukaansa kansainvälisesti tunnetun arkkitehtitoimiston, jolla on kokemusta suurten teatterirakennusten suunnittelusta. CCEDGC kutsui pääsuunnittelijaksi PES-Arkkitehdit.
Kilpailussa valittiin loppusuoralle Pekka Salmisen johtaman PES-Arkkitehtien tiimin lisäksi brittiläis-irakilaisen arkkitehdin Zaha Hadidin toimisto ja saksalainen von Gerkan, Marg & Partner GMP, joka on toteuttanut Kiinassa jo kolme suurta teatteriprojektia.
Lisäksi kilpailussa oli mukana mm. kanadalainen arkkitehti Carlos Ott, joka on suunnitellut Pariisin oopperatalon ja Hangzhoun teatteritalon Kiinassa.
Kiinalaisen uuden vuoden aattona 30.1.2014 suomalainen tiimi sai tietää voittaneensa kilpailun.
Fuzhoun kulttuurikeskus käsittää 1660 hengen oopperasalin ja 600 hengen monitoimiteatterin, 800 hengen konserttisalin, taidemuseon, elokuvakeskuksen ja metroasemaan liittyviä kaupallisia tiloja. Kulttuurikeskuksen kokonaispinta-ala on 128 000 m2.
PES-Arkkitehtien suunnitteluryhmän kuuluivat monet jo Wuxin oopperatalon suunnittelussa mukana olleet arkkitehdit ja erikoissuunnittelijat.
Kilpailuehdotuksen jatkokehittely tilaajan kanssa on käynnistetty välittömästi ja
rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuoden 2014 lopulla.PES-ARKKITEHDIT OY:n SUUNNITTELURYHMÄ KILPAILUVAIHEESSA:
-Pekka Salminen , pääsuunnittelija
– Martin Lukasczyk, projektiarkitehti
-LaiLinli, projektivastaava Kiinassa
-Timo Kujala
-Masahide Nakane
-Tuukka Päivärinta
-Marcelo Diez
-LiWei
-Uros Kostic
-Beatriz Redondo
-Vesa HinkolaKIINALAINEN YHTEISTYÖTOIMISTO:
China Construction Engineering Design Group CCEDGCERIKOISSUUNNITTELIJAT:
-Matti Haaramo, julkisivun teräsrakenteet, Vahanen Group, Helsinki
-Gretel Hemgård, maisemasuunnittelu, Helsinki
-Florian Scheible, julkisivut, Knippers&Helbig, Stuttgart
-Echard Kahle &Thomas Wulfrank,saliakustiikka, Kahle Acoustics, Brussels
– Henrik Möller,teatteritekniikka , akustiikka, Akukon, Helsinki
-Johan Storgård, teatterin toiminta, ACE Production, HelsinkiJulkaistu 19.2.2014
Takaisin

Hae sivustolta: