Oulun kilpailukohteet kartalle SAFAn juhlavuoden kunniaksi
Oulu on kunnostautunut arkkitehtuurikilpailujen järjestäjänä jo lähes 130 vuoden ajan. Yli 80 arkkitehtuurikilpailun kautta syntynyttä oululaiskohdetta on nyt koottu yhteen digitaaliselle paikkatietokartalle.
Koskikeskus, Alvar Aalto 1943. Kuva: Ville Honkonen
Oulun kilpailukohteet -kartta julkaistaan osana Safan arkkitehtuurikilpailujen juhlavuotta. Kartan kokosivat yhteistyössä oululaiset aktiivit: kaavoitusarkkitehti ja aluekoordinaattori Pia Krogius, professori Janne Pihlajaniemi ja Pohjois-Suomen SAFAn puheenjohtaja Ville Paananen.
”Osasta kohteita ei ole vielä kuvia, mutta niitä lisätään sitä mukaa kun kuvia löytyy”, Pia Krogius kertoo.
Kun katsoo kartan yli 80 kohdetta, on selvää, että kilpailuilla on muovattu Oulun kaupunkikuvaa merkittävästi. Kaupungin kilpailuperinne on vain hieman nuorempi kuin Suomen 150-vuotias kilpailujärjestelmä: ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 1899 Oulun kauppahallista.
”Toden teolla kilpailuja alettiin järjestää 1960-luvulta alkaen, kun kaupungistumisen myötä myös Oulun väkiluku kasvoi. Samoihin aikoihin myös arkkitehtuurikoulutus käynnistyi Oulun yliopistossa”, Krogius kertoo.
Kaupungin kilpailuperinne on vain hieman nuorempi kuin Suomen 150-vuotias kilpailujärjestelmä.
Listalle mahtuu rakentamisen koko kirjo: sairaala, yliopisto, päiväkoteja, kouluja, kirkkoja, seurakuntataloja, museorakennuksia, asuinrakennuksia, hotelleja – sekä kilpailujen kautta syntyneitä aluesuunnitelmia. Mukana on jopa Merikosken voimalaitoksen julkisivut alueineen.
Osa kartalla olevista kohteista on sittemmin purettu.
Pia Krogiuksen mukaan muun muassa Tahkokankaan palvelukeskus purettiin lähes kokonaan, mutta sen säilyneet osat suojeltiin. Karjasillan kansakoulu korvattiin saman näköisellä uudisrakennuksella. Vakavista sisäilmaongelmista kärsinyt Oulun poliisi- ja oikeustalo purettiin muutama vuosi sitten.
Purku-uhan alla ovat parhaillaan Kiimingin seurakuntakeskus, Kellon koulun yläaste sekä Oulun koulun arkkitehtuuria edustava Myllyojan seurakuntatalo.
Listaukseen sisältyy myös joitakin toteutumatta jääneitä kohteita – kuten kilpailujen luonteeseen kuuluu.