OP Ryhmän toimistotalo on vuoden Teräsrakenne 2015

Vallilan uusi maamerkki on viime keväänä valmistunut OP Ryhmän toimistotalo. Eri suuntiin vinot seinät ja näyttävät lasipinnat reunustavat 4000 työntekijän työpaikkarakennusta. Arkkitehti Risto Virkkusen johdolla työskennellyt palkintolautakunta on valinnut OP:n uudet tilat, Vallila 2015 -hankkeen, vuoden 2015 Teräsrakennepalkinnon voittajaksi.
Toteutus perustuu arkkitehtuurikilpailuun, jonka Arkkitehtitoimisto JKMM voitti vuonna 2011. Kokonaisuus koostuu 58 000 neliömetristä uudisosasta ja noin 30 000 neliömetrin peruskorjattavasta osasta sekä näitä yhdistävästä valokatteisesta sisäpiha-alueesta.
Nelivuotisen urakan lopputuloksena Vallilassa päädyttiin hyvin avoimeen ja toisaalta monimuotoiseen työympäristöön, jossa on erilaisia vyöhykkeitä. Sieltä löytyy kohtaamis- ja vetäytymistiloja sekä perinteisiä työpisteitä. Pääsuunnittelija Asmo Jaaksi Arkkitehtitoimisto JKMM:stä kertoo johtoajatuksena olleen tehdä yhdessä tekemiseen kannustavat tilat. Korttelin sydämeksi sisäpihalle rakentui lämmin sisätila, jota peittää iso lasikate.
Rakennus on Suomen oloissa poikkeuksellisen suuri toimistokokonaisuus, joka sisältää rakenteellisesti valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja. Monet rakenneratkaisut ovat uniikkeja ja ovat vaatineet myös uusia innovaatioita. Maanpäällisten osien rungossa, joka on ollut erittäin vaativa suunnittelukohde, ovat keskeisessä roolissa teräsliittopilari, teräspalkit ja teräsristikot. Lasikatoissa on kantava teräsrunko, joiden rakenne on ollut erittäin vaikea valmistaa ja asentaa. Lisäksi terästä on käytetty muun muassa sisäjulkisivujen ja lasiseinien rungoissa.
Vuoden Teräsrakenteesta palkittiin keskiviikkona 25. marraskuuta Helsingissä tilaaja OP, pää- ja arkkitehtisuunnittelun tehnyt Arkkitehtitoimisto JKMM, rakennesuunnittelija Sweco Rakennetekniikka sekä projektinjohtourakoitsija Haahtela Rakennuttaminen. Palkinto jaettiin Teräsrakenneyhdistyksen Teräsrakenne-päivä 2015 tilaisuudessa. Julkaistu 27.11.2015
Takaisin

Hae sivustolta: