Keski-Pasilan peruskoulun ja päiväkodin kilpailu on ratkennut

Kutsukilpailun voittajaksi valittiin Mer Arkkitehdit Oy:n ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy:n ehdotus ”Aurinkokello”. Kunniamaininnan sai Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy työllään ”Timangi”.

Keski-Pasilan peruskoulu ja päiväkoti, voittajaehdotus Aurinkokello, Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy

Kilpailu käytiin Keski-Pasilan Ratapihakortteleiden uuden asuinalueen keskelle sijoittuvasta 1000 oppilaan peruskoulusta ja 200 lapsen päiväkodista. Tiiviiseen kaupunkirakenteeseen sijoittuvalla urbaanilla, monikerroksisella koulu- ja päiväkotirakennuksella on merkittävä rooli julkisena rakennuksena.

”Voittajaehdotuksen massoittelu on taitavaa ja paikkaansa sopivaa. Erityisesti Höyrypuiston näkymän päätteeksi asettuva pääsisäänkäynti ja porrastuva massoittelu toimivat hienosti aukiotilan suuntaan ja tuovat pääsisäänkäynnin selkeästi havaittavaksi ja kutsuvaksi kaupunkikuvalliseksi kohokohdaksi, jonka päälle kattopiha työntyy kiinnostavana näköalatasanteena”, kertoo SAFA-tuomari Erkko Aarti.

Katso tekijätiedot ja arvostelupöytäkirja kilpailukalenterista.

Keski-Pasilan peruskoulu ja päiväkoti, voittajaehdotus Aurinkokello, Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy
Keski-Pasilan peruskoulu ja päiväkoti, voittajaehdotus Aurinkokello, Mer Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy
Keski-Pasilan peruskoulu ja päiväkoti, kunniamaininta Timangi, Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy
Keski-Pasilan peruskoulu ja päiväkoti, kunniamaininta Timangi, Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy

 

 

Hae sivustolta: