Juha Leiviskä Oulun yliopiston kunniatohtoriksi

Oulun yliopiston kymmenennessä, kaikkien tiedekuntien yhteisessä tohtoripromootiossa 19.–21.5.2017 vihitään 23 kunniatohtoria.
Kunniatohtoriksi vihitään Arkkitehtuurin tiedekunnasta arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskä. Kansainvälisesti palkittu arkkitehti ja akateemikko Juha Leiviskä on jatkanut modernin arkkitehtuurin perinnettä ja luonnonvalon taitavaa käyttöä suunnittelemissaan kirkoissa, kouluissa, kirjastoissa ja suurlähetystöissä. Ouluun hän on suunnitellut Pyhän Tuomaan kirkon ja seurakuntakeskuksen, jotka valmistuivat vuonna 1975.
Kunniatohtoriksi vihkiminen on korkein huomionosoitus, jonka yliopisto voi henkilölle osoittaa. Kunniatohtoreiksi on kutsuttu henkilöitä, jotka ovat kansainvälisesti ansioituneita Oulun yliopistossa edustettuina olevilla tieteenaloilla. Useat heistä ovat tehneet merkittävää tutkimusyhteistyötä Oulun yliopiston tutkijoiden kanssa.
Lisäksi kunniatohtoreiksi on kutsuttu henkilöitä, jotka ovat muilla tavoin yhteiskunnallisesti ja Oulun yliopiston toiminnan kannalta merkittävästi ansioituneita.
Kunniatohtoreiksi vihitään Arkkitehtuurin tiedekunnasta arkkitehti, akateemikko Juha Leiviskä. Kansainvälisesti palkittu arkkitehti ja akateemikko Juha Leiviskä on jatkanut modernin arkkitehtuurin perinnettä ja luonnonvalon taitavaa käyttöä suunnittelemissaan kirkoissa, kouluissa, kirjastoissa ja suurlähetystöissä. Ouluun hän on suunnitellut Pyhän Tuomaan kirkon ja seurakuntakeskuksen, jotka valmistuivat vuonna 1975.Julkaistu 15.11.2016
Takaisin

Hae sivustolta: