Haluaisitko jakaa kokemuksiasi arkkitehtina toimimisesta? Lähde mentoriksi SAFAn mentorointiohjelmaan!

Mentorille ohjelma tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua kollegoihin, jakaa omia kokemuksia ja tietoa sekä samalla pohtia omaa ammatillista polkuaan. Mentoriksi lähteäkseen ei tarvitse olla kaiken kokenut konkari, vaan lyhyempikin aika alalla riittää hyvin.

SAFAn suositun mentorointiohjelman seuraava kierros käynnistyy syksyllä 2026. Mukaan haetaan nyt mentoreita.

Taloudellinen matalasuhdanne on vaikuttanut erityisesti uran alkuvaiheessa oleviin arkkitehteihin, joten aktorien eli mentoroitavien osalta ohjelma kohdennetaan tällä kertaa opintojensa loppuvaiheessa oleville opiskelijoille ja vastavalmistuneille arkkitehdeille.

”Harmillisesti mentoreita on aina ilmoittautunut vähemmän kuin aktoreita. Oman kokemuksen perusteella voin lämpimästi suositella mentoriksi ryhtymistä”, sanoo SAFAn puheenjohtaja Asko Takala, joka on myös itse toiminut mentorina useaan otteeseen. Hän kehottaa kaikkia kiinnostuneita lähtemään mukaan.

”Jokainen vuorovaikutteinen kierros on ollut erilainen. Uuden tuttavuuden, nuoremman kollegan kanssa on käyty mainioita keskusteluja, jaettu kokemuksia ja pohdittu erilaisia ammatillisia ja laajempiakin tulevaisuuden näkymiä ja mahdollisuuksia. Huomautan vielä, että mentorin ei missään nimessä tarvitse olla kaiken nähnyt, vaan lyhyempikin aika alalla riittää hyvin.”

Hae mentoriksi

Mentorihaku päättyy 15.6. Aktoreita eli mentoroitavia haetaan alkusyksystä.

 


Mitä on mentorointi?

Mentorointiohjelma koostuu SAFAn järjestämistä etätapahtumista sekä kahdenkeskisistä tapaamisista. Mentori-aktori -parit muodostetaan taustakysymysten perusteella. Parit sopivat itseään kiinnostavat aihealueet ja keskustelevat niistä haluamassaan laajuudessa oman aikataulunsa mukaan. Keskusteluissa tietoa ja osaamista – etenkin niin sanottua hiljaista tietoa – siirretään kokeneemmalta kokemattomammalle. Aktorin täytyy olla vähintään maisterivaiheen opiskelija.

Milloin ohjelma käynnistyy?

Aktorien eli mentoroitavien haku käynnistyy alkusyksystä. Hakijoille ilmoitetaan viimeistään lokakuussa, onko sopiva mentorointipari löytynyt. Ohjelma käynnistyy syksyllä 2026 ja kestää alkukesään 2027.

Lue lisää mentorointiohjelmasta.

 

Hae sivustolta: