Habitare-suunnittelukilpailun finalistit valittu: Viisi ”May Day” -työtä jatkoon

Messukeskuksen ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun nyt 13. kerran järjestämän suunnittelukilpailun päätuomariksi on kutsuttu ranskalainen arkkitehti Emmanuelle Moureaux. Hän valitsee pääpalkinnon ja mahdollisen kunniamaininnan saajan kilpailun 2. vaiheen aineiston perusteella. Habitare-suunnittelukilpailuun osallistui tänä vuonna 66 työtä.
Vuoden 2014 suunnittelukilpailun tehtävänä oli hahmotella kokonaismielikuva piknikin esinemaailman taiteellisesta, arkkitehtonisesta ja muotoilullisesta luonteesta. Katosta, tilaa, sen rakenteita ja esineistöä on käsiteltävä kokonaisvaltaisesti. Tuomaristo kiinnitti arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun, yleisiin toiminnallisiin ja rakenteellisiin asioihin sekä kokonaisuuden kestävyyteen ja selkeyteen.
Ensimmäisen vaiheen tuomariston puheenjohtajana oli dekaani Anna Valtonen Aalto-yliopistosta ja tuomariston jäseninä sisustusarkkitehti, professori Jouko Järvisalo, Aalto-yliopisto; arkkitehti, professori Pentti Kareoja, Aalto-yliopisto; ohjelmatuottaja Päivi Kukkamäki, Messukeskus; sisustusarkkitehti, muotoilija Timo Sairi, Aalto-yliopisto ja muotoilija, professori Timo Salli, Aalto-yliopisto.Finalistit ovat:
HAVINA/Samuli Helavuo, Lahden Muotoilu ja Taideinstituutti, Kalustemuotoilu
PILVI/Laura Tuorila, Aalto-yliopisto, Taideteollinen, Tila ja kalustesuunnittelu
POLARIS/Johanna Brummer ja Heini-Emilia Saari, Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurin laitos
KEINU/Krista Meskanen, Satu Niemi ja Annimaija Tarkkanen, Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurin laitos
PALETTI/Saara Inkeri Heikkilä. Aalto-yliopisto, Taideteollinen, Tila ja kalustesuunnittelu
Habitare-suunnittelukilpailun teema ja päätuomari vaihtuvat vuosittain. Viime vuosien teemoina ovat olleet Unitila (2013/voittaja Elina Ulvio), Oma Tila (2012/voittaja Leo Lindroos), Huussi (2011/ voittaja Yoshimasa Yamada), Kierrätysistuin (2010 Arttu Kuisma ja Janne Melajoki) ja Sauna (2009 Ville Hara ja Anu Puustinen). Päätuomareina ovat toimineet muun muassa Boris Berlin, Mikko Heikkinen, Alfredo Häberli, Sami Rintala ja Juha Leiviskä. Lisätietoja:
kilpailun sihteeri Timo Sairi, Aalto-yliopisto, puh. 040 582 6505, timo.sairiaalto.fiJulkaistu 8.5.2014
Takaisin

Hae sivustolta: