Habitare-suunnittelukilpailun aiheena Unitila

Kaikkiin aisteihin vetoava Unitila on tarkoitettu paikaksi, jossa voi uneksia paremmasta maailmasta. Kilpailijoiden tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa ajatuksia tilasta ja sen mahdollisesta esineistöstä. Kevytrakenteinen elementti suunnitellaan sijoitettavaksi julkiseen sisätilaan.
Suomen Messujen ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun nyt 12. kertaa järjestämän kilpailun päätuomariksi on kutsuttu akateemikko, arkkitehti Juha Leiviskä. Voittaja julkistetaan Habitare-messuilla Helsingissä 18.9.2013. Kilpailun pääpalkinto on 10 000 euroa, ja sen lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
Kaksivaiheiseen Habitare-suunnittelukilpailuun voivat osallistua Suomessa arkkitehtuurin ja muotoilun opetusta antavien yliopistojen, korkeakoulujen ja muiden oppilaitosten opiskelijat, myös ulkomaalaiset opiskelijat tai opiskelijoiden muodostamat työryhmät.
Finalistityöt ovat esillä 18.–22.9.2013 Habitare – huonekalu-, sisustus- ja designmessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Unitila vie pois todellisuudesta
Vuoden 2013 suunnittelukilpailussa on tehtävänä hahmotella kokonaismielikuva Unitilan ja siihen mahdollisesti liittyvän esinemaailman taiteellisesta, arkkitehtonisesta ja muotoilullisesta luonteesta. Tilaa ja sen rakenteita on käsiteltävä sisältä ja ulkoa. Kaikkiin aisteihin vetoava tila vie hetkeksi pois todellisuudesta. Tilan maksimikoko on pituus 2,5 metriä, leveys 2,5, metriä ja korkeus 2,5 metriä.
Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun, yleisiin toiminnallisiin ja rakenteellisiin asioihin sekä kokonaisuuden kestävyyteen ja selkeyteen.
Suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe päättyy 23.4.2013. Ehdotuksista valitaan kolme finalistityötä, jotka toteutetaan Habitare-messuille omalle näyttelyosastolleen. Ensimmäisen vaiheen tuomariston puheenjohtajana on professori Helena Hyvönen, Aalto-yliopisto. Tuomariston jäsenet ovat sisustusarkkitehti, professori Jouko Järvisalo, Aalto-yliopisto; arkkitehti, professori Pentti Kareoja, Aalto-yliopisto; ohjelmapäällikkö Päivi Kukkamäki, Suomen Messut; sisustusarkkitehti, muotoilija Timo Sairi, Aalto-yliopisto ja muotoilija, professori Timo Salli, Aalto-yliopisto.
Habitare-suunnittelukilpailun teema ja päätuomari vaihtuvat vuosittain. Viime vuosina teemana ovat olleet Oma Tila (2012/voittaja Leo Lindroos), Huussi (2011/ voittaja Yoshimasa Yamada), Kierrätysistuin (2010 Arttu Kuisma ja Janne Melajoki) ja Sauna (2009 Ville Hara ja Anu Puustinen). Päätuomareina ovat toimineet muun muassa Boris Berlin, Mikko Heikkinen, Alfredo Häberli ja Sami Rintala. Lisätietoja:
kilpailun sihteeri Timo Sairi, Aalto-yliopisto, puh. 040 582 6505, timo.sairiaalto.fi Lisätietoja Habitare-messuista:
tiedottaja Tuula Sipilä, Suomen Messut, puh. 040 450 3173, tuula.sipilafinnexpo.fi
Kilpailuohjelma ja lisätietoja messuista on saatavilla myös netistä: http://www.habitare.fi
Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare järjestetään vuosittain, seuraavan kerran 18.–22.9.2013. Samanaikaisesti Habitaren kanssa järjestetään Helsingin Messukeskuksessa valaistusalan tapahtuma ValoLight, ArtHelsinki-nykytaidemessut sekä Salonki-antiikkitapahtuma. http://www.habitare.fi
Kuvia Habitaresta http://mediabank.finnexpo.fiJulkaistu 4.3.2013
Takaisin

Hae sivustolta: