Europa Nostra Finland valitsi Malmin lentoaseman Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi

Lentoasema lähetetään ehdolle kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran ja Euroopan investointipankin instituutin Seitsemän uhanalaisinta kulttuuriperintökohdetta -ohjelmaan. Ohjelma kokoaa julkiset ja yksityiset yhteistyökumppanit etsimään kestäviä ratkaisuja seitsemän hankkeeseen valittavan eurooppalaisen kohteen pelastamiseksi.


“Lentoasema on miljöökokonaisuutena yksi maailman parhaiten säilyneistä sotia edeltävän ajan kansainvälisistä lentoasemista. Se on myös Suomen yleisilmailun keskus ja ainoa vapaalla aikataululla palveleva kansainvälinen lentoasema 150 kilometrin säteellä pääkaupungista. Kulttuurimiljöötä uhkaa Helsingin kaupungin suunnitelma rakentaa sen paikalle 25 000 asukkaan lähiö ensi vuosikymmenellä”, kohdetta ehdottanut Malmin lentoaseman ystävät kertoo.
Europa Nostra Finlandin hallitus toteaa, että Malmin lentoasema on kansainvälisesti merkittävä kulttuuriperintökohde sekä maailman mittakaavassa ainutlaatuinen modernistisen arkkitehtuurin kokonaisuus. Kohde on elävää kulttuuriperintöä, kuten esimerkiksi Vanha Rauma, ja se tulee säilyttää lentoasemakäytössä. Europa Nostra Finland julisti varhemmin keväällä haun Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi. Hakemuksia saapui kaikkiaan 11.
”Kaikki ehdotukset olivat hyviä ja hyvin perusteltuja etenkin paikallisella ja osa kansainväliselläkin tasolla”, Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja Tapani Mustonen toteaa.
”Päätimme kirjoittaa lausunnon jokaisen kohteen tueksi. Toivomme, että se auttaa asukkaita ja viranomaisia huomaamaan kohteiden arvon ja ryhtymään toimeen niiden tilanteen kohentamiseksi”, Mustonen jatkaa.
Europa Nostra Finland on kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran paikallisyhdistys ja suomalaisten kulttuuriperintöjärjestöjen ääni Euroopassa. Kotiseutuliitto huolehtii yhdistyksen toimistopalveluista.
Europa Nostra on 42 maassa toimiva kansalaisjärjestö, joka tekee läheistä yhteistyötä Euroopan unionin, Euroopan neuvoston ja Unescon kanssa. Järjestö on mm. saanut tehtäväkseen jakaa EU:n vuosittaiset kulttuuriperintöpalkinnot oman palkinto-ohjelmansa yhteydessä.

Julkaistu 26.5.2015
Takaisin

Hae sivustolta: